Lumikengillä hohtaville hangille – kenkäilijäryhmien opastamisesta ja eräs lumikenkäretki Seitsemisen kansallispuistoon

Kevättalven hohtavat hanget saavat varmasti lähes kaikki suunnittelemaan jonkinlaisia ulkoilma-aktiviteetteja. Itselleni se on perinteisesti ollut eräoppaan hommassa lumikenkäilyn sesonkiaikaa, myös täällä Pirkanmaalla. Niinpä lähiviikkoni ovatkin täyttyneet erilaisten kenkäilyretkien ohjaamisesta ja reittien tarkastamisesta. Voisi sanoa, että ne muutamat joulukilot ovat kyllä jo palaneet roihulla ja toppahousuja saa kuroa hakaneulalla vyötäröstä kiinni. Tällä hetkellä on yksinkertaisesti mahdotonta saada mistään energiaa niin paljon kuin kulutan maastossa kenkäillessä.

Yleensä opastamieni ryhmien koko on kuudesta kymmeneen henkeä, joskus hieman yli. Itse olen kuitenkin tarkka turvallisuudesta ja otan mielellään reilusti yli kymmenen hengen retkueille myös toisen oppaan, varsinkin jos mukana on lapsia. Täytyy aina muistaa se, että oppaan on tiedettävä myös, mitä jonon hännillä tapahtuu. Tämä korostuu erityisesti ohjaamissani pimeän lumikenkäilyissä. Silloin seikkaillaan lumikengillä ja otsalamppujen valossa lumisessa metsässä. Oppaan on kuitenkin koko ajan oltava kartalla, ettei kukaan poistu liian kauas metsään ja eksy. Tai kaadu. Tai muuten vaan jää kovasti jälkeen muusta ryhmästä.

Lumikenkäily on kuitenkin omasta mielestäni oikein mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Vaikka se tällä hetkellä täyttää arkeni, jaksan edelleen lähteä myös omille lumikenkäreiteille vapaa-ajalla. Siinä on jotain hyvin vapauttavaa, kun pujahdat kiireisen päivän jälkeen lumikengillä tykkylumiseen metsään ja kiertelet lumisten puiden välissä. Kaikkialla on hiljaista ja valkoista, sekä kylmää. Voit suorastaan tuntea stressin valuvan harteilta hankeen. Usein istahdankin lumelle porontaljan päälle ja kaivan lumeen risukeittimen. Tulen rätistessä hiljaa keittimessä, voi rauhassa nauttia kupin lämmintä teetä termospullosta. Vetää keuhkonsa täyteen raitista pakkasilmaa ja puhaltaa ulos. Tämä mindfullness-hetki on täysin ilmainen.

Lumikenkäretki talven ihmemaassa Seitsemisen kansallispuistossa

Kirpeänä lauantaisena pakkasaamuna suuntasin pienen valkoisen pakettiautoni kohti Seitsemisen kansallispuistoa kaupallisen lumikenkäretken merkeissä. Olin lastannut pakettiauton ääriään myöten täyteen lumikenkiä ja sommallisia sauvoja. Korona-aikana tyypilliseen tapaan varsinaiset asiakkaat olivat vaihtuneet lennossa jo monta kertaa. Nyt perillä odottaisi kuitenkin seuraavana aamuna vajaan kymmenen hengen ryhmä, joka lähtisi kanssani Kivinevan suolle kenkäilemään. Ajellessani yhä liukkaammaksi käyvää tietä kohti Seitsemistä mietin, kuinka moni asiakkaista mahtaisi olla ensikertalaisia lumikenkäilyssä? Usein suurin osa on.

Kaartaessani Seitsemisen luontokeskuksen pihaan huomasin, että hetkellinen lauha ilma ei todellakaan ollut vienyt lumia puistosta minnekään. Olin myös paikalla jo päivää ennen asiakkaita tarkistamassa reittiä, jota en ollut muutamaan viikkoon kenkäillyt. Jätin auton parkkipaikalle ja suuntasin rinkka selässä luontokeskuksen Kafe Kettikseen, josta olin varannut majoituksen itselleni. Sain kahvilanpitäjältä avaimet ja suuntasin tavaroineni majoitustiloihin. Luontokeskuksen majatalo on oikein moderni, vaalealla skandinaavisella tyylillä sisustettu erillinen rakennus luontokeskuksesta. Huoneet ovat mukavia ja tilavia, minkä lisäksi löytyy hyvä ja siisti yhteiskeittiö. Itseni lisäksi ei ollut montaakaan majoittujaa paikalla ja nakkasinkin tavarani nopeasti huoneeseen.

Aurinko paistoi jo melko korkealla pilvettömällä taivaalla suunnatessani lumikengillä suolle. Kivineva onkin yksi lempipaikkojani kenkäillä, sillä sen avara lakeus vetää lumisena ja hyvällä säällä hyvinkin vertoja Lapille. Suolla kasvaa jopa samantyyppisiä kierteisiä mäntykeloja. Katselin kauas taivaanrantaan ja siristin silmiäni, muistin yhden eräopaskoulutukseni harjoitushiihtovaelluksen kyseisellä suolla. Silloin ei ollut puuterilumesta tietoakaan, vaan pimeässä pannulapun kokoiset räntähiutaleet lätsähtelivät päin naamaa. Hiljainen joukko hiihti hampaat irvessä pimeällä suolla ahkioineen ja kymmenen minuutin välein oli vaihdettava kärjessä hiihtäjää, koska kukaan ei olisi umpisessa pitkään jaksanut. Karistin muiston mielestäni, onneksi nyt sää näytti kaikelta muulta kuin kamalalta.

Lumi narskahteli hiljaa lumikenkien alla. Yritin mitata sauvalla lumen syvyyttä ja joissain kohtaa lunta olisi tampatun uran ulkopuolella ollut hyvinkin polveen asti. Kuljettuani suolla noin tunnin ajan, päätin pysähtyä tauolle ja evästämään vanhan kelopuun kohdalle. Tamppasin maan puun vierestä kovaksi ja päätin, että tulemme siihen huomenna myös ryhmän kanssa syömään eväitämme. Samalla selailin puhelintani ja tein sähköiseen maastokarttaan merkintöjä reitin kunnosta ja yleisilmeestä. Samalla pistin merkille, että aurinko oli kohta laskemassa. Niinpä nielaisin nopeasti loput eväsleivästäni ja lähdin lumikenkäilemään kohti metsänrajaa. Jälleen kerran reitin etukäteistarkastaminen oli ollut äärimmäisen hyödyllistä. Lumessa ei muutamasta lauhasta päivästä huolimatta ollut vielä kovin merkittävää hankikantoa. Näin ollen emme pääsisi ryhmäni kanssa pienelle erämaajärvelle, johon olin alun perin suunnitellut reitin menevän.

Palasin lopulta majatalolle vasta reippaasti auringonlaskun jälkeen. Selaillessani puhelimeni säätietoja olin huomannut, että alueelle oli ennustettu revontulia. Olinkin lopulta tönöttänyt kuun valaisemalla suolla hyvän tovin ja odottanut reposten ilmestymistä pimeälle taivaalle. Viimein kaukaa kantautunut suden ulvonta sai minut suuntaaman vihdoinkin kohti luontokeskusta. Päätin katsella mahdolliset taivaantulet ikkunasta sänkyyni, jossa olisin turvallisesti peiton alla.

Huoneessani mietin vielä seuraavan päivän lumikenkäretken järjestelyjä. Rinkan olin pakannut kevyillä varusteilla jo hyvissä ajoin; mukaan lähtisi kompassin ja gepsin lisäksi myös ea-pussi ja lämmintä juomaa asiakkaille. Eräoppaan työ ei aina myöskään ole täynnä glamouria, sillä olin levitellyt huoneeni jokaisen mahdollisen paikan täyteen kuivuvia vaatteita. Onneksi aamuksi olisi puhtaat vaatteet vaihtokassissa odottamassa, jos kaikki eivät kuivuisikaan. Kömpiessäni mukavaan sänkyyn selasin edelleen kaikkia mahdollisia sääpalvelimia kännykästäni. Olin kiinnittänyt huomiota siihen, että sääennusteet olivat muuttuneet vähintäänkin nopeasti. Nyt näyttikin siltä, että seuraavana aamuna meitä tervehtisi pikku pakkanen, mutta keskipäivän jälkeen ilma lämpenisi ja aluetta uhkasi sankka lumipyry.

Kova lumipyry yhdistettynä tuuleen tietyissä olosuhteissa on aina riski avarilla alueilla. Nyt huomasinkin, että tiettyyn kellonaikaan näkyvyys suolla saattaisi olla vähintäänkin huono. Silloin riskinä olisi joukon joutuminen erilleen toisistaan ja eksyminen. Olin kuitenkin varautunut mahdolliseen huonoon näkyvyyteen jo etukäteen ottamalla mukaan tarpeeksi suunnistusvälineitä ja köyden. Tarpeen tullen marssisimme suolta takaisin kuin ankat jonossa köyden kanssa. Sään tarkkailu onkin yksi tärkeimpiä asioita, mitä oppaan tulee ryhmien kanssa aina muistaa.

Seuraavana aamuna lumikenkäilyryhmämme saapui Luontokeskukselle hyvissä ajoin. Kun kaikki olivat saaneet lumikengät kiinni jalkoihinsa ja sauvat säädettyä, suuntasimme jonossa suota kohden. Edellisen päivän aurinkoisesta säästä ei nyt ollut tietoakaan, vaan pilvet roikkuivat raskaina ja harmaina metsän yläpuolella. Vuosikymmenien luonnossa liikkuminen on sen verran harjaannuttanut tämän oppaan silmää, että osasin heti kertoa, että näillä pilvillä oli mahansa täydeltä lunta sisuksissaan. Ryhmämme liikkui kuitenkin sen verran reippaasti, että laskeskelin meidän ehtivän tauonkin kanssa suolta pois hyvissä ajoin ennen lumisadetta.

Suolla oli myös melkoisen navakka ja kylmä viima, minkä arvelin edistävän pilvien kulkeutumista ennustetta nopeammin alueellemme. Lisäksi näkyvyys suolla alkoi olla jo melko rajoittunutta. Niinpä pidettyämme eväs- ja mehutauon vanhan kelopuun luona lähdimme lumikenkäilemään reittiämme takaisin kohti metsän reunaa. Saavutettuamme metsän suojaan ensimmäiset suuret lumihiutaleet alkoivat jo putoilemaan alas taivaalta. Voisin sanoa, että aika nappi kellotus oli poistumisellamme suolta. Vasta-alkajien lumikenkäryhmän kanssa ei kannata lähteä tavoittelemaan mitään ”white out” tilannetta. Eikä oikeastaan minkään ryhmän kanssa, jos ei kyse ole todella kokeneista eräjormista.

Saavuttuamme Luontokeskukselle, menimme ryhmän kanssa vielä Kafe Kettikseen kahville ja teelle. Kahden ja puolen tunnin lumisella suolla tarpomisen jälkeen oli hyvä nauttia jotakin lämmintä ja hengähtää ennen kotimatkaa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *