Latgale – roadtrip Latvian perukoille

Yhteistyössä Investment and Development Agency of Latvia

Olin edellisenä aamuna matkustanut Latviaan ja käynyt kiertämässä Gauja-joen varrella, Vienkoču puistossa ja Ligatnen pikkukylässä. Lentoni takaisin Suomeen lähtisi jo illalla, mutta sitä ennen pääsin vielä roadtripille Latvian perukoille Latgaleen, maan itäisimpään maakuntaan. Mukanani oli tällä kertaa Edgars, joka oli lupautunut oppaakseni koko päiväksi. Hän olikin paras mahdollinen opas tähän, sillä hän oli itse kotoisin Latgalesta ja osasi kertoa alueen elämästä todella elävästi ja yksityiskohtaisesti.

Kahdeksalta aamulla Edgarsin auto kaarsi Siguldassa sijainneen majapaikkani pihalle, johon olimme sopineet tapaamisen. Hän oli itse lähtenyt liikenteeseen Riiasta tuntia aiemmin. Istahdin etupenkille ja otimme suunnaksi parin tunnin päässä sijainneen Latgalen maakunnan.

Edgarsilla oli autossa aikaa kertoa kaikesta näkemästämme, paikallisten kulttuurista ja perinteistä sekä omasta lapsuudestaan Latgalessa. Hän oli suunnitellut reittimme niin, että näkisin mahdollisimman monipuolisesti luontoa ja historiallisesti merkittäviä paikkoja.

Mystisen sumuisia maisemia

Ensimmäinen pysähdyksemme tuli vajaan tunnin ajomatkan jälkeen, kun saavuimme suositun näköalatornin juurelle. Päivä oli kuitenkin todella sumuinen ja näkyvyys heikko. Oppaani harmitteli huonoa tuuria, mutta tavallaan pidin sumun tuomasta mystisyydestä. Näköalatornista avautuisi kuulemma hieno maisema metsiköiden ylle, ja vaikka en sumunverhon takia nähnyt sataa metriä kauemmas, pystyin kuvittelemaan horisonttiin asti kaartuvat kuusimetsät ja järvet. Näkymä oli kaunis.

Hörpimme teekupilliset ja laskeuduimme takaisin autolle. Päätien sijaan jatkoimme matkaa hieman sivummalla kulkevaa hiekkatietä pitkin, jonka varrella näki lähemmin paikallista asutusta. Tiet täällä olivat oppaani mukaan huonoja, mutta huonokuntoisiin suomalaisiin mökkiteihin tottuneelle reittivalintamme ei tullut järkytyksenä.

Olimme nyt saapuneet P30-tien varrella sijaitsevan Inesis-järven rantaan. Hieman pohjoisempana sijaitsi Alauksts-järvi, joka on Gauja-joen lähtöpiste. Edgars kertoi, että latvialaisessa uskomuksessa elää tarina, jonka mukaan järvet ovat ennen syntyään leijuneet ilmassa kamppaillen laskeutumispaikoista. Inesis oli ilmeisesti voittanut itselleen kelvollisen paikan elää järven elämää.

Reilun kahden kilometrin päässä häämöttänyttä vastarantaa ei sumuisessa kelissä erottanut, mutta sen sijaan paikallinen vapaana kulkenut kissa tuli tekemään tuttavuutta kanssamme, eikä olisi halunnut päästää meitä lähtemään, kun palasimme autolle. Ennen autoon astumista Edgars huomasi maassa roskan, jonka hän poimi talteen. Pieni teko, mutta periaate, johon voisimme kaikki pyrkiä useammin. Ei väliä kenen roska maassa lojuu, sillä luonto on kaikkien yhteinen. Myöhemmin hän toisti vielä saman teon, kun roskia näkyi muuallakin.

Uskonto ja historia

Latgalen hallitseva kirkkokunta on roomalaiskatolinen kirkko, mutta alueella asuu myös paljon ortodokseja. Uskonnollisuus on muutenkin vahvasti läsnä paikallisten arjessa, mikä näkyi myös teiden varrella, sillä ohitimme päivän aikana monta kirkkoa.

Halusimme pysähtyä ihastelemaan erästä kaunista ortodoksista kirkkoa ja huomasimme, että myös tien toisella puolella oli nähtävää. Kaareva kivetys johdatti meidät loivaa rinnettä pitkin neuvostoaikaiselle muistomerkille.

Muistomerkin lisäksi neuvostoaikaisuus näkyy edelleen ympäri Latviaa. Rakennuksista on helposti tunnistettavissa ajalle tyypillisiä piirteitä, ja Edgars osoittikin useaan kertaan matkamme varrella erinäisiä rakennuksia, jotka muistuttavat ajasta. Edgars oli minua useamman vuoden vanhempi, joten hän oli myös itse kerennyt elää kyseistä aikakautta.

Ei korkean paikan kammoisille

Reitillemme osui myös toinen näköalatorni. Paino sanalla torni. Neuvostoaikaiseen tyyliin rakennettu rautatorni oli aiempaa huomattavasti korkeampi, ja sen ritiläportaikot huipulle olivat todella jyrkkiä. En ehkä suosittelisi tätä korkean paikan kammoisille.

Kipusimme kuitenkin tornin huipulle tiukasti kaiteista kiinni pitäen. Torni oli pienen mäen päällä, joten paremmalla kelillä täältä olisi nähnyt todella kauas, mutta kuten aiemmassakin tornista, myös täällä sumu rajoitti näkyvyyttä. Tunnelma oli kaikesta huolimatta todella mystisen levollinen, ja ympäristö huokui luonnollista kauneutta.

Teetä oli vielä kupilliset kummallekin, jotka nautimme paikallisten leivosten kanssa. Kinkulla, juustolla ja sipulilla täytetyt voitaikinapullat tekivät kauppansa ja pitivät nälän loitolla, sillä tarkoituksenamme oli vielä kiertää muutamassa paikassa ennen lounasta.

Maaseutua

Pyysin Edgarsia pysäyttämään tien sivuun, sillä P82-tien varrella kiemurteleva Aiviekste-joki oli kiinnittänyt huomioni ja halusin kuvan tästä joesta, joka oli myös yhteydessä määränpäähämme, Lubāns-järveen. Syksyisissä sävyissä loistaneet leveät joenpengermät yhdistettynä virtaavaan veteen olivat todella kaunis näky.

Takaisin autoon istahtaessani totesinkin, että kannatti pysähtyä. Enkä valehdellut.

Latgalen alueella on lukuisten peltojen ja viljelmien lisäksi myös paljon karjaa. Edgarsin mukaan jonkin verran enemmän kuin muualla Latviassa.

Hän kertoi myös, että varsinkin maaseuduilla, joissa asuu enimmäkseen venäläisiä, on ollut tapana maalata talot kirjaviin väreihin kuten keltaiseksi, oranssiksi tai vaalean ruskeaksi. Uskomuksen mukaan värikkäät talot pitävät hyönteiset loitolla.

Lubāns – lintubongaajien paratiisi

Iltapäivällä saavuimme määränpäähämme, Lubāns-järven rannalle. Olin hämmentynyt. Järvi näytti paikoittain enemmän suolta kuin järveltä. Latvian isoin järvi on pinta-alastaan huolimatta todella matala, sillä keskisyvyys on vain 1,6 metriä ja syvimmillään järvi on 3,5 metriä.

Ajoimme järveä kiertävällä tiellä kymmenisen minuuttia, kunnes saavuimme järven eteläpuolella sijaitsevalle lintutornille, joka on lintubongaajien keskuudessa todella suosittu. Alue on muutenkin lintubongaajien paratiisi, sillä siellä esiintyy noin 225 eri lintulajia, joista kymmenisen on todella harvinaisia.

Edgars oli suunnitellut meille vielä yhden pysähdyksen ennen lounasta, joten jatkoimme järveä kiertävää tietä, kunnes sukelsimme metsätielle pois järven läheisyydestä.

Mäntymetsää ja suota

Emme olleet ajaneet metsätiellä kuin muutaman minuutin, kun hätkähdin automme yllä kaartelevaan lintuun. Tunnistimme hahmon haukaksi, joka johdatti meitä hetken aikaa tietä pitkin, kunnes kaarsi metsän siimekseen.

Jätimme auton metsätien varteen tehdylle pienelle pysäköintialueelle, mutta olin jälleen hämilläni. Mäntymetsä muistutti todella paljon Suomen luontoa. Olinko Suomessa vai Latviassa?

Lisää tutun oloisia maisemia tuli vastaan, kun kuiva mäntymetsä vaihtui suoalueeseen ja siellä kulkeviin pitkospuihin. Edgars oli pakannut repun ja pyyhkeen mukaansa, sillä hän uhosi menevänsä uimaan suolle. Yritti houkutella minuakin mukaan, kun mainitsin että olen Suomessa käynyt useampaan kertaan avantouinnilla. Kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti, sillä aavistelin veden olevan jäätävän kylmää, ja minä kaipaan avannon jälkeen edes lämpimän suihkun.

Saavuimme suon rantaan rakennetulle laiturille ja vesi oli juuri niin kylmää kuin olin aavistellut. Jäätävää. Myös Edgars alkoi epäröidä ja lopulta hänkin perääntyi ajatuksestaan.

Kahvi sen sijaan oli kuumaa, sillä Edgars oli pakannut keittimen ja kaasun mukaan, joten pääsimme nauttimaan vastakeitetystä kahvista kauniin suon laidalla. Kello alkoi kuitenkin olla sen verran, että meidän oli pian palattava autolle ja suunnattava lounaalle.

Matkan varrella pysähdyimme vielä pikaisesti katselemaan paikallisten pellon laitaan rakentamaa rukouspaikkaa. Nämä olivat kuulemma etenkin maaseudulla suosittuja, sillä uskonnollisuus on vahvasti läsnä arjessa, ja lähimmälle kirkolle saattaa olla melko pitkä matka.

Lounas tv-julkkiksen kotona

Tähän aikaan vuodesta alueen palvelut olivat rajallisia, sillä syksyn turistisesonki oli jo ohi ja alueen majoitus- ja ruokapaikat suljettuja. Sesonkiaikaan palveluita on saatavilla laidasta laitaan, ja hintataso todella edullinen. Edgars oli kuitenkin sopinut meille lounaan erään paikallisen kotiin. Kokkimme oli kuulemma jossain määrin tunnettu tv-julkkis Latviassa.

Isännän englannin kielen taidot eivät olleet niin vankalla pohjalla, joten Edgars toimi minulle tulkkina. Heti ensimmäisenä meille selvisikin, että tarjolla oli samana päivänä Lubāns-järvestä pyydettyä kuhaa tomaattisessa kastikkeessa perunakaalimuhennoksen kanssa. Oli muuten hyvää.

Alueen historia ylettyy kauas, peräti 9000 vuoden päähän, josta isäntä intoutui kertomaan meille. Ensimmäiset asukkaat ovat valmistaneet muun muassa meripihkasta ja luista monenlaisia työkaluja ja koristeita, jotka ovat vuosien saatossa hautautuneet järveen tai sen ympäristöön. Nyt, tuhansia vuosia myöhemmin, alueelta on löytynyt näitä arkeologisia esineitä.

Kiitimme lounaasta sekä tarinoista ja palasimme autolle. Vatsat täynnä ajoimme pimenevässä illassa takaisin kohti Siguldaa, josta jatkoin vielä kotimatkaani Riian kautta takaisin kotiin Suomeen. Kerkesin olla maassa vajaat kaksi vuorokautta, mutta näin ja koin niin paljon, että tuntuu kuin sulattelisin edelleen kaikkea kokemaani. Ihmisten ystävällisyys ja kaunis luonto olivat päällimmäiset asiat, jotka yllättivät erittäin positiivisesti ja tekivät syvän vaikutuksen.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.