Kuuraisia maisemia Kotajoen rannoilla Vekaruksen ulkoilualueella

Syysloman lopettajaisiksi kävimme lasten kanssa makkaran paistossa Joensuun Tuupovaarassa Vekaruksen ulkoilualueella. Kävelimme n. 2 kilometrin Vekaruksen polun, joka on osa 37km pitkää Paimenpojan polkua.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Aurinkoinen lauantaiaamu 18.10. valkeni rapsakassa pakkaskelissä. Kotona Joensuussa oli aamulla pakkasta -12′ ja vielä kymmenen aikaan kun lähdimme kotoa oli pakkasta reilu kymmenen astetta. Ajelimme kohti Tuupovaaraa ja matkalla katselimme kuinka pienemmät järvet ja lammet olivat jo täysin jäässä.

Tuupovaarasta jatkoimme 12km kohti Öllölää ja käännyimme opasteiden mukaan Otmenentielle ja edelleen Kärnäläntielle. Perille on tieltä 496 erittäin hyvät opasteet ja perillä parkkipaikka useammallekin autolle.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kävelimme Kotajoen etelärantaa ylävirtaan Kalliokosken ohi Myllykoskelle, josta pääsee riippusiltaa joen pohjoispuolelle. Polku kulkee joen eteläpuolella pääosin suuressa vanhassa kuusikossa joen rantaa seuraillen. Joen pohjoispuolella metsä on osittain koivuvaltaista vanhaa sekametsää. Polku kulkee suurimmaksi osaksi helpossa maastossa polkuja pitkin mutta osittain polku on todella kivinen, joten hyvät kengät ovat tarpeen.

Polun varrella on kaksi laavua, joista Kalliokosken laavu on joen eteläpuolella ja Myllykosken laavu pohjoispuolella. Lisäksi Vekaruskoskella on kota ja nuotiopaikka joen pohjoispuolella sillan kupeessa.

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6925220 E 689099

Alkuperäinen juttu ja lisää kuvia Tervastulia-blogissani.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.