Korouoman jääputouksella, Posio

Yksi Posion ylpeyksistä on Korouoman rotkolaakso, jossa pieni ihminen voi tuntea itsensä vieläkin pienemmäksi.  Aiemmat visiittini kotimaisiin, tämän rinnalla pienehköhin rotkoihin eivät mitenkään olleet valmistaneet minua niihin korkeuseroihin, jotka Korouomassa kohtaa.  Kevättalven ja kevään (parhaimmillaan jopa alkukesän) lisähoukuttimena alueella on sitä paitsi peräti karttaan merkittyjä komeuksia: huimia jääputouksia.

Koska olin talvilomareissulla liki parin tunnin ajomatkan päässä, ei päiväretki Korouomalle olisi tullut ensimmäisenä mieleen, mikäli lähisuvun retkeilijät eivät olisi paikasta vinkanneet. Syötteen kansallispuiston luontokeskuksella oli esillä alueen (jo loppuunmyyty) kartta, jonka avulla hahmottelimme ajoreittiä jääputousretkelle. Posiolla tehty R-kioskipysähdys kuitenkin kannatti, sillä sieltä löytyi muutamalla eurolla Posion matkailukartta loppumatkan tueksi. Posion ja Rovaniemen väliseltä tieltä on Korouomalle myös opasteet. Tie luonnonsuojelualueen P-paikalle Saukkovaaraan, samoin kuin itse pysäköintipaikka oli iloksemme aurattu. Hyvä kun tulikin valittua eteläisempi P-paikka, sillä kuulimme myöhemmin tulipaikalla, että pohjoisempaa Koivukönkäälle johtava tie olisi todennäköisesti ollut lumen peitossa.

Korouoman rotkolaaksoa esitellään opastauluin Saukkovaarassa, mistä pääsee laskeutumaan itse kanjoniin. Ja kyllä, se on todella kanjoni! Jääkausi koversi ja muotoili kallioperää hyvin voimakkaasti ja korkeuseroa on kanjonin keskiosassa peräti 100-130 metrin verran. Korouoma oli noin 10 000 vuotta sitten eli jääkauden loppuvaiheissa jäätikköjoen uoma, mutta vielä nytkin sen pohjalla virtaa kirkas vesi – Korojoki.

Astuimme hirsiportista valmiiksi lumeen tallatulle ja moottorikelkan tamppaamalle polulle, joka lähti heti viettämään alaspäin. Olimme aprikoineet, ottaako lumikenkiä ollenkaan matkaan, mutta päätimme kanniskella niitä kaiken varalta, jos päättäisimme kuljeskella alhaalla valmiiden polkujen ulkopuolella. Hyvin pian näimme, että tässä mennään reilusti alaspäin, eli oli odotettavissa lämmöt nostattava kapuaminen myös paluumatkalla!

Aluksi rinteitä peitti mäntyvoittoinen metsä , mutta kun matka jatkui yhä alemmas ja kaltevuus kasvoi, muuttui puusto enemmän kuusi- ja lehtipuuvaltaiseksi. Noin puoliväliin laskeutumista sijoittuvalta katselulavalta saattoi tähytä vastapäistä kalliojyrkännettä. Ehdin hetken harmitella, että ei tullut pulkkaa matkaan, kunnes tajusin että jyrkimmissä paikoissa ei olisi ollut turvallista päästellä pulkalla menemään; vauhti olisi kasvanut niin kovaksi, että itseaiheutettu tai vastaantulijan väistämisestä aiheutunut ulosajo olisi ollut vähemmän huvittava kokemus.

Puiden välistä pystyi näkemään jo pilkahduksen jääputouksesta. No voi herttinen sentään, miten hieno ja jo näin kaukaa! Tallustimme polkua yhä alemmas, kunnes päädyimme tasamaalle, Korouoman pohjalle. Yksi viitta osoitti vinosti vasempaan jääputoukselle, mutta päätimme säästellä sitä vielä hetkisen ja käydä ensin vilkaisemassa, mitä toisesta suunnasta löytyisi. Vapaasti käytettävien laavujen ohella siellä tuli vastaan myös vuokrattavissa oleva Piippukota, joka on siis häkellyttävän hienossa paikassa. Täällä eivät moottorit häiritse yöunia kuin enintään moottorikelkka-aikaan.

Vetäisimme lumikengät jalkaan alhaalla lähinnä siksi, että halusimme astella tovin polusta sivussa, seurata Korojoen mutkittelevaa uomaa ja kavuta Piippukodan pohjoispuolella olevan hienon kalliorinteen kohdalla hieman ylemmäs maisemia katselemaan. Vastaan ei tullut tältä suunnalta valtavaa jääputousta, mutta  jo nämä  jäämuodostelmat, mahtavan korkeat kalliot ja niistä roikkuvat isot jääpuikot olivat hieno näky.  Paksun lumipeitteen ansiosta jopa tällä lohkareisella rinteellä oli kohtuullisen helppo liikkua.

Olisi ollut kiva jatkaa matkaa vielä pidemmälle, hieman pohjoisempana oleville Piippukallioiden näköalapaikalle ja Pirunkirkolle saakka, mutta siihen ei ikävä kyllä ollut tällä retkellä aikaa. Niinpä käännyimme takaisin polulle ja palasimme laavulle nauttimaan eväistä – sopivasti, kun toinen retkeläinen oli ehtinyt juuri tehdä makkaratulet.  Hän kertoi, että jääputoukset hehkuvat upeimmillaan myös sinisen sävyissä.

Sitten koitti aika meidänkin lähteä laavulta vain parin sadan metrin päässä olevalle lähimmälle jääputoukselle. Putous oli näkynyt jo vastakkaiselta rinteeltä, alas laskeutuessamme, mutta kyllä se silti yllätti valtavalla koollaan. Eikä siinä vielä kaikki: jääputous ei suinkaan yltänyt kalliolta alas Korouoman pohjaan saakka, vaan sen läheltä nähdäkseen oli ensin kavuttava jyrkähköä rinnettä joitakin kymmeniä metrejä ylöspäin.

Rinteessä oli melkoisesti pakkasessa kovettuneita jalanjälkiä sekä liukumisen jälkiä. Lähdin itse kapuamaan ylämäkeen lumikengillä, koska niiden piikit auttavat liukkaissa paikoissa. Pienen puurtamisen jälkeen pääsin itse jääputouksen juurelle. Ilman lumikenkiä olisin joutunut käyttämään nelivetoa päästäkseni turvallisesti lähemmäs jyrkkää kalliota ja huippuhienoja jääpuikkoja, joita niitäkin on varottava, ettei yläilmoista kopsahda niskaan yllättäviä jääkokkareita. Kerrassaan häkellyttävä paikka!

En ollut ikinä nähnyt näin valtavaa jääputousta. Paikan päällä en osannut arvioida tämän jääputouksen korkeutta , mutta jonkinlaisen käsityksen sen fyysisestä korkeudesta saa, jos käyttää mittatikkuna kuvan punatakkista lumikenkäilijää. Eikä tämä jääputous ole Korouoman ainoa;  niitä löytyy rotkolaaksosta useita, jopa toistakymmentä. Karttaan on merkitty tämän Saukkovaaran läheisen putouksen ohella toinenkin; sen lempinimi on Mammutti. Mammutin löytää kävelemällä Saukkovaarasta Korojoen vartta etelään.  Tämän putouksen kutsumanimi puolestaan on Ruskeavirta.

Vaikka esimerkiksi Laukaan Hitonhaudan jääseinämät ovatkin komeita, jäävät ne koossa Korouomasta jälkeen. Mutta Korouoman rotkolaakson kalliot ovatkin sellaista kaliiperia, että en olisi uskonut moisia Suomessa näkeväni.

Pujahdin jo kärjestään katkenneiden, suurien jääpuikkojen lomitse puikkoseinämän taakse katselemaan maisemia rinteen puolivälin paikkeilta. Kylläpä vesi osaa hakea monia, käsittämättömän hienoja muotoja. Sekä lumena että jäänä.

Ruskeavirran jääputouksen juurelta aukeni autuaallisen avara näkymä alas Korouomaan ja sitä ympäröivään maastoon. Ja matkaa alas oli jonkin verran… Moni oli lähtenyt alas liukumalla, mutta itse valitsin hitaamman, mutta turvallisen askelluksen lumikengillä takaisin alailmoihin. Kirkasta sinitaivasta emme kaiken kruunuksi tälle päivälle saaneet, mutta ehkä se olisi tehnyt jääputousretkestä liiankin täydellisen! Korouoma on aivan huippupaikka ja tänne on päästävä toistekin.

Korouoman halki kulkee noin 30 kilometrin mittainen vaellusreitti, jolle pääsee esimerkiksi pohjoisesta Koivukönkäältä, tästä Saukkovaaralta tai eteläisestä päästä Lapiosalmelta.  Jääputouksille polut näyttävät ainakin sesonkina pysyvän hyvin auki niin, että lumikengät eivät liene talvella välttämätön varuste, vaikka vähintään helpottavat polulta poikkeamista.

Jos jääputouksia haluaa bongailla, kannattaa retkeen kuitenkin varata reilusti aikaa, niin putouksia ehtii nähdä useampiakin. Korouoman jääputouksiin pääsee tutustumaan oppaiden johdolla myös esimerkiksi jääkiipeilykursseilla.  Jääputousretki on hieno elämys kenelle hyvänsä, mutta Korouoman pohjalle laskeutuvan (erityisesti huonojalkaisen) kannattaa muistaa mittava korkeusero uoman ja Saukkovaaran P-paikan välillä. Paitsi että matkapuhelin ei välttämättä alhaalla saa verkkoon yhteyttä, on rotkolaakson pohjalta on jaksettava myös kavuta ylös.

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7337043  E 523527