Lyhyt, vaativa, palkitseva. Keski-Penikan näkötornin reitti Keminmaalla.

Keski-Penikka on 184 metrin korkeuteen yltävä vaara Martimoaavan soidensuojelualueella Keminmaalla. Sen huipulla on Kivalon autiotupa sekä vanha palovartijan torni, jonne voi kiivetä ihastelemaan ympärillä avautuvia suomaisemia. Vaativuustasoa lisää pirunpelto, jonka yli tornille on taivallettava.

Keski-Penikan näkötornin reitti Keminmaalla
Päivämäärä: 5.7.2025.
Luontopolkumiehen reittinumero: 595.
Reitin pituus: 3,4 km.
Kohokohdat: Kivikon läpi kulkeva polku sekä Keski-Penikan laki torneineen, tupineen ja maisemineen.
Parkkipaikka: Parille autolle tilaa lähtöpaikalla. Osoite noin Oravankankaantie 488. Paikka kartalla.
Julkiset liikenneyhteydet: Ei ole.
Opasteet/kyltit: Melko hyvät.
Varusteet/jalkineet: Paljon kivikkoa, varaudu hyväpohjaisilla jalkineilla.
Vaativuustaso: Vaativa reitti.
Tulipaikka: Yksi tulipaikka.

Keski-Penikka valikoitui Kemin viikonloppuni ohjelmistoon Pentti Korpelan kirjan (Lounais-Lapin retkiopas) perusteella. Taisipa kirjailija itsekin sitä minulle vielä erikseen suositella, kun vaihdoimme muutaman viestin ennen reissuani. Kätkävaaran reissun jälkeen ajelin tänne lauantai-iltapäivänä. Kirjan esittelyssä Keski-Penikan polusta on tehty rengasreitti, mutta itse halusin kävellä näkötornille ja takaisin – näin polku on esitelty mm. outdooractive-sivustolla.

Reitin aloituspiste on Oravankankaantien varrella. Lähtöpaikalle mahtuu ehkä pari autoa. Paikalla ei tänään ollut muita autoja. Lähtöpaikan ainoa opaste on nuoli kohti näköalatornia. Matkaa nuolen mukaan 1,7 km.

Polku on leveähkö, todennäköisesti sitä on käytetty ihan ajoneuvoillakin liikkumiseen. Koivu oli konkelossa polun yllä, mutta ei haitannut liikkumista.

Reitti kulkee etelään kohti Keski-Penikkaa, aluksi tasaisissa merkeissä. Oikealla puolella (lännessä) on suo, jonka laitaan vie myös parinkymmenen metrin mittainen polku. Kävin kurkkaamassa suomaisemaa. Kuvan keskellä näkyvä ”helikopteri” taitaa taas olla hyttynen.

Noin 700 metrin kävelyn jälkeen alkaa loiva nousu. Samalla oikealla puolella alkaa jo näkyä kivikkoa, mutta toistaiseksi reitti jatkuu vielä melko helppokulkuisena ja leveänä.

Kilometrin kohdalla leveähkö tie päättyy. Tässä on jopa kieltomerkki ajoneuvoille. Voin sanoa, että ajoneuvolla olisi aivan turha yrittää eteenpäin! Tästä lähti myös polku vasemmalle. Käsittääkseni se veisi pienelle päivätuvalle eli Kivalon Jääkärikämpälle Oravankankaantien varteen – sieltä kautta tästä voisi siis saada myös osaksi ympyräreitin.

Palotornille matkaa puoli kilometriä, tästä lähtien reitti oli myös merkitty oranssein maalimerkein.

Minä jatkoin suoraan. Ja mitä ihmettä? Meneekö polku ihan oikeasti suoraan tämän kivikon läpi? Näin oranssin maalimerkin tolpassa keskellä kivikkoa ja läksin etenemään sitä kohti. Keskellä kivikkoa oleva lankku vaikutti olevan joko yksinäinen pitkospuu tai todella matala penkki.

Onneksi oli vaellussauva mukana. Tosin: olin kävellyt jo puolisen kilometriä, kun muistin jättäneeni sen autoon. Käännyin hakemaan sen, sillä ajattelin siitä olevan täällä apua – enkä ollut väärässä.

Kahden kivikon välissä on hieman helpompi osuus. Tässäkin oli katsottava, mihin astuu.

Reitillä on myös yksi pitkospuu.

Kohta ollaankin sitten jo toisen kivikon laidalla. Oranssit merkit johtavat kohti Kivalon autiotupaa ja palovartijan tornia.

Hitaasti, mutta varmasti. Lopulta olin perillä autiotuvan luona. Siellä on majoitustilat neljälle sekä lämmityslaitteena kamiina.

Opastaulu kertoo pirunpelloista. Mielenkiintoista on se, että Penikoiden kivikoista on löydetty asuinpaikkoja ja lihan säilytykseen tehtyjä kivikuoppia eli muinaisia jääkaappeja, joita lähdepurojen vesi on viilentänyt.

Olisi aika käväistä tornissa. Ylin taso taisi olla suljettu, mutta maisemat näkyvät kyllä hienosti toiseksi ylimmältäkin.

Jokaisessa suunnassa näkyy suota. Kaakossa todennäköisesti eniten, sillä Martimoaavan laajat suot sijaitsevat juuri siinä suunnassa – eli tämän etelään päin otetun kuvan vasemmassa reunassa.

Pohjoisen suunnassa näkyi kivikkoa, jonka yli olin juuri kävellyt – sekä sadepilvi. Kun tuulen suunta oli pohjoisesta, niin arvelin että kohta saattaisi sataa myös Keski-Penikan luona. Päätin jättää evästauot väliin ja suunnata takaisin lähtöpaikkaa kohti. En kiireellä, mutta suhteellisen reippaasti.

Tästä syystä paluumatkalla ei myöskään tullut otettua ainuttakaan kuvaa. Sade alkoi, kun olin ensimmäisestä ja pisimmästä kivikko-osuudesta selvinnyt. Toisen kivikon yli kävelin pienen sateen alla – kivet eivät ainakaan sinä aikana kerenneet tulla liukkaiksi ja selvisin hienosti leveämmälle polulle. Kastuin jonkin verran viimeisellä kilometrillä, mutta se ei enää haitannut.

Reitin pituudeksi mittasin 3,4 km. Aikaa kului noin tunti. En tavannut muita ihmisiä.

Reitti on lyhyydestään huolimatta melkoisen vaativa. Kiirehtiä ei kannata, kivikossa kannattaa astella huolella, ja vaellussauvasta tai -sauvoista voi olla apua. Hyväpohjaiset kengät jalkaan. Taas kerran vaivannäkö palkitaan, maisemat ovat ensi luokkaa!

Sijainti: N=7308376.516, E=410225.313 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=65,8838947, GEO:lon=25,0307213

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Kallin luontopolku
Järviaavan reitti, Martimoaapa
Tankokarin polku

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle