Silokallioita, laavu ja esteetöntä retkeilyä Punkaharjulla: Karjalankallio, Savonlinna

Punkaharjun kansallismaisemasta löytyy muuan kolkka, jossa silokalliot laskettelevat laakeina ja tasaisina kirkkaaseen Puruveteen. Ylempänä metsäisessä törmässä on laavu, jolle pääsee myös pyörätuolilla. Kyseessä on Karjalankallio, kaunis pieni retkipaikka, joka pääosin esteettömänä sopii suloisesti kaikenlaisille seurueille, vaikka kaikkien askel ei enää niin korkealle nousisikaan.

P-alue kartalla
Esteetön reitti laavulle 200 m/suunta, esteettömät rengasreitit lisäksi 1,4 ja 1,2 km
Tulipaikka: kyllä, laavu
Saapuminen autolla: Karjalankallion pysäköintialue, Puistometsäntie, Savonlinna
Saapuminen julkisilla: Luston juna-asemalta kävelymatkaa 2,1 km. Lähin bussipysäkki ’Harjutie’ (2,4 km), bussit Savonlinnasta.

Karjalankallion laavu on yksi Punkaharjun esteettömistä kohteista. Metsäisellä törmällä Puruveden rannalla oleva laavu on hieno paikka nauttia evästelystä ja tulistelusta, ja laavulta erkanee kaksi erillistä, vaativaa esteetöntä rengasreittiä: Karjalankallion huilaus (1,2 km) ja Hakin helpompi (1,4 km). Reitit yhdessä muodostavat kahdeksikon, jonka solmukohdasta laavu puuvajoineen ja esteettömine käymälöineen löytyy.

Me saavuimme pysäköintialueelle elokuun lopun arkiaamupäivänä. Invapysäköintialueen kaksi paikkaa olivat tyhjillään, isommalla parkkialueella oli muutama auto. Kapea tie pysäköintialueelle oli kulkenut erilaisten puupeltojen lomitse paikoin aika aavemaisissakin näyissä. Tuntui huojentavalta ajatella, että kohta pääsee Puruveden rantatuuliin nauttimaan aavasta järvestä.

Pysäköintialueelta alkava esteetön reitti laavun ja järven äärelle halkoi männikköä.

Ensimmäisenä saavuimme rengasreittien risteyskohtaan sekä pienelle rakennukselle, jonka toisessa päässä oli puuvaja ja toisessa puucee. Puruvesi näkyi jo rantametsän lävitse.

Epäilimme ihmisten olevan lähinnä marjastamassa ja sienestämässä, sillä laavulla oli vain yksi retkeilijä. Laavun edustalla järven puolella oli pari pöytää evästelyä varten.

Me olimme juuri syöneet itsemme täyteen Hotelli Kruunupuiston vegaanisilla burgeriaterioilla – tarjolla olisi ollut myös terveellinen ja täyttävä lounaspöytä, mutta roskaruoka vei meistä voiton meistä tällä kertaa! – joten emme aikoneet evästellä tässä kohdin.

Evästelyn sijaan seurasimme kallioiselle rannalle johtavaa polkua, joka ei ole esteetön.

Laakea kallio suuren järven rannalla oli uusi elämys. Tuntui oudolta kävellä silokalliolla laajan veden äärellä ilman meren tuoksua! Kalliosta erottui harmillisesti paikkoja, joissa on laittomasti pidetty nuotiota. Kuumuus ja tuli ovat repineet kallion pinnan rumille arville peruuttamattomasti. Tekemällä tulensa laavun huolletulle tulipaikalle jokainen Karjalankallion-kävijä voi osaltaan varmistaa, ettei ole mukana rikkomassa näitä muutoin niin ikiaikaisia kalliopintoja.

Maisemassa kohoava Muuraissaari toi mieleeni Muumilaakson tarinoita -jakson nimeltä Pyöreä saari, jossa seurue kävelee laskuveden aikaan saareen, jonne sitten veden sekä myrskyn noustua jäävät yöksi nalkkiin. Kohoaisiko saaren keskeltä veden ja punahohtoisten ametistien suihku yön pimeinä tunteina?

Muuraissaaren takana näimme sateen kulkevan. Se maalasi ilmaa utuisen vaaleaksi ja toi maisemaan hienoa kolmiulotteisuutta.

Karjalankalliota voin suositella sellaisillekin retkiseurueille, joissa on väkeä vauvasta mummoon. Esteetön reitti laavulle helpottaa huomattavasti kulkua ja toimii myös lastenrattaiden sekä rollaattorin alla. Laavulta rantaan kulkeminen vaatii ketteryyttä hieman enemmän, mutta matka on lyhyt – jokainen voi sitten itse arvioida, pääseekö siitä kulkemaan.

Me jatkoimme Punkaharjulta matkaa ensin Kiteelle, ja sieltä siirryimme yöksi Uukuniemeen. Kirjoitan myöhemmin vielä tarinaa Uukuniemen historiallisesta autiokylästä.