Limbergin metsä, Lohja

Jos monessa tarinassa olen esitellyt koko joukon upeita kohteita, joista suurta osaa on uhannut unhola, niin tällä kertaa kerron jostain vielä suuremmasta. Kerron paikasta, jossa Luonnonperintösäätiön sanoin:

Saattaa avautua harvinaisia mielen ja todellisuuden puolia – suurten puiden katveessa ihminen siellä voi kohdata hiljaisuutta, joka muualta on lähes täysin kadonnut, kauneutta joka saa pysähtymään.

Luonnonperintösäätiö suojelee Suomen luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Säätiö hankkii omistukseensa luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen. Yksi näistä on Jussi Pesolan muistometsä, Limbergin metsä Lohjalla. Säätiö hankki alueen syksyllä 2008 ensimmäiseksi Uudenmaan suojelukohteekseen.

Sinne minä olin menossa. Mielessäni kaikuivat säätiön verkkosivuilta lukemani sanat, joissa asuu viisaus:

Alkuperäisluonto on tärkeä omana itsenään, rauhaan jätettynä, ja juuri vanhoissa metsänytimissä elää valtaosa uhanalaisista lajeista. Luonnontilaisilla metsillä on myös monentasoisia merkityksiä ihmiselle, erityisesti suomalaiselle, jonka juuret ovat edelleen oikeassa metsässä.

Sitä minä halusin kokea. Kävellä tai olla kävelemättä, jos siltä tuntuu. Istahtaa kannon nokkaan tai köllötellä sammalella, kuunnella ja tuijotella mitä silmäni ja korvani ikinä ympäriltään löytäisivät. Ja jos vielä vasun pohjalle jonkun sienen olisin yhyttänyt…

Sellainen elämys ei luonnollisesti ole saavutettavissa ilman vaivannäköä. Limbergin metsä on syrjässä teiltä, omassa laaksossaan.

Autolla ei perille pääse. Ajo-ohjeessa kehotettiin jättämään auto loitommas Uutelan talon pihasta ja niin minä kohta kävelin avoimin mielin pihapiirin läpi metsätielle, ajouran pahaiselle ja sitä pitkin ylös rinnettä pähkinäpensaiden lomassa kohti lakea.

Ylämäestä huolimatta mietin, että kävely on hyvä. Siinä ehtii tyhjentämään mielen kiireistä ja ihmisten maailman pienistä huolista. Kilometrin päässä perillä on valmis kohtaamaan metsän.

Nousun taituttua tasaiseksi ja viimein alas viettäväski siinsi nuorten puiden takana ylväiden kuusten tumma rivistö. Olisin ottanut päähineen päästäni, jos sellainen olisi ollut. Olin perillä. Edessä avautui aarniometsä, vanha kuusikko runsaine maapuineen. Tikat tekivät naputtaen töitään ja vedin syvään henkeä. Haistelen ja maistelin ilmaa, ihastelin rauhaa.

Taisin olla ainoa ihminen niillä main. Silti tai juuri siksi tunsin itseni sen verran tunkeilijaksi, että astelin eteenpäin hiljaisin ja varovaisin askelin. Kuljin ensin rinteen sivua itään, noukin maasta muutaman pähkinän taskuuni, hengähdin ja laskeuduin sitten laakson pohjan korpimaille. Kaikkialla oli puita, jotka oli kaatanut jokin metsuria väkevämpi. Tämän enempää sanat eivät taivu kuvaamaan pitkää hetkeä, hujauksessa kuluneita tunteja.

Limberg Luonnonperintösäätiön sivuilla.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6672687 E 334097

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.