Sumupilvi nielaisi meren vain minuuteissa – tätä näkyä en unohda koskaan

Sain hiljattain kokea niin mykistävän sääilmiön, että se ei varmasti unohdu muistoistani ikinä. Hetki kokonaisuudessaan oli ohi ehkä kymmenessä minuutissa, ja sinä aikana aurinkoinen kesäparatiisi muuttui synkäksi ja kylmäksi kolkaksi. Yhtä aikaa mykistävältä tuntunut ilmiö sai aikaan tahattomiakin riemunkiljahduksia.

Olin etelänmatkalla Lapista, ja sinä iltana olimme merenrantamaisemissa Kasnäsissä yhdessä mieheni ja parhaan ystäväni kanssa. Kevätilta oli lähes kiiltokuvamaisen kaunis, aurinkoinen ja kirkas. Meri läikehti sinisenä, havupuut hulmusivat vehreinä ja silokalliot kutsuivat luokseen – tätä maisemaa ja tunnelmaa Lapissa asuva voi yleensä vain kaivata.

– Mitä tuolla tapahtuu?

Ystäväni kysymys kajahti läpi rantaan liplattavien aaltojen ikuisen konsertin.

Hän osoitti sormellaan etelän suuntaan kohti paikkaa, jossa joskus saattaa vilaukselta nähdä Högsåran lossin kulkevan. Tällä kertaa ei näkynyt lossia, eikä paljon muutakaan – näimme korkeuksiin kohoavan sumuseinän, joka nieli maisemaa sisuksiinsa hurjaa tahtia. Ei kestänyt kauaa tajuta, että aivan kohta se nielaisisi myös meidät.

Sankan ja muurimaisen sumun vyöryessä maiseman yli, ilta-auringon viimeiset säteet alkoivat näyttää entistäkin kauniimmilta ja lämpimämmiltä. Aivan kuin ne olisivat petranneet. Jotenkin niistä aisti epätoivon tunteen.

Sumun edessä kulki kylmä, joka tavoitti meidät ensimmäisenä.

Vain minuuteissa sumu oli nielaissut auringon, tukahduttanut sen viimeisetkin säteet. Vastapäinen saari metsineen katosi valonsäde kerrallaan näkymästä.

Tunnelma muuttui kuin Muumeissa Mörön saapuessa. Mieleeni palautuivat myös muutamat kauhupätkät, joissa yllättäen saapunut sumu tuo mukanaan olioita, jotka alkavat syödä ihmisiä. Ihan niin hurjalta ei tämä tilanne kuitenkaan tuntunut, vaan nautin tästä ilmiöstä suuresti. En ollut koskaan nähnyt vastaavaa.

Valon suunnassa laiturille laskeutuneet lokit nousivat lentoon ja katosivat synkkyyden syövereihin. Niille tämä tämmöinen oli varmasti tuttu sääilmiö, minä vain maakrapuna olin lumoutunut, että merellä voi olla tällainenkin näytös tarjottavanaan. Että meri voi muuttaa päivänkin yöksi.

Pian koko maisema oli synkkä, kaikki ilmansuunnat oli sumu nielaissut. Ei valonkajastustakaan mistään suunnasta. Mietimme, mitä kummaa juuri tapahtui. Sumun mukana saapunut kylmä sai meidät vetämään pipot syvälle päähän ja poistumaan lopulta paikalta.

Seuraavana aamuna ei tästä ilmiöstä ollut enää tietoakaan. Joka sitä ei ollut nähnyt, ei ehkä olisi uskonut, että sitä koskaan olikaan. Kevään kukkea saaristo kylpi jälleen auringossa, meri läikehti sinisenä, havupuut hulmusivat vehreinä ja silokalliot kutsuivat luokseen.

Tämä tarina oli kai erään Lapissa asuvan rakkauskirje merelle, ja samalla terveiset lukijoille: jos asut meren lähellä, muistathan aina arvostaa, rakastaa ja ihailla sitä. Meri on ihmeellinen!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *