Karhutarinoita Kainuun korpimetsistä

Olen liikkunut todella paljon karhualueilla metsällä ja marjassa. Silti meni pitkään, etten päässyt karhua näkemään. Jokunen vuosi sitten päätin, että siihen tulee muutos. Ensimmäisen kerran kävin etsimässä karhuja vaimoni kanssa syksyllä 2009, mutta tuolloin saldoksi jäi paljon jälkiä ja jätöksiä, mutta ei näköhavaintoa.

Seuraava yritys oli toukokuussa 2010. Tuolloin kävimme karhukojulla. Näimmekin lähes kymmenen eri karhuyksilöä. Siitä sain entistä enemmän tarmoa myös villiin luontoon. Halusin nähdä karhun ilman kojun tuomaa turvaa ja helpoutta. Sitä lähdin yrittämään saman kesän juhannuksena. Ajoin pitkän matkan Vantaalta syvälle Kainuuseen. Tarkoitus oli viettää juhannusyö yksin metsässä. Samoilla hiljakseen. Istua. Kytätä ja kuunnella.

Metsään päästyäni aurinko alkoi laskea. Kuljin soilla ja metsissä tuntikausi. Tuoreita karhunjälkiä oli alueella paljon, mutta minkäänlaista eläinhavaintoa en ollut vielä tehnyt. Viimein tuli yön pimein hetki ja päätin oikaista metsikön kautta suuren suon laidalta toiselle suolle.

Edessäni näkyi kapea ryteikköalue. Sinne päästyäni tapahtui viimein odotettu. Edestäni noin 10 metrin päästä lähti karhu juoksuun kovan huutamisen saattelemana. Siis karhu huusi, en minä. En nähnyt karhusta vilaustakaan, mutta ääni ja löytämäni jäljet kertoivat asian olevan näin. Harmitus oli valtava! Oliko karhu tulossa minua vastaan? Jos oli, olisin nähnyt sen, jos olisin ollut edes minuutin myöhempään samassa paikassa. Jossiteltavaa riitti, mutta matka jatkui.

Kello oli puoli kolme yöllä, kun saavuin takaisin suuren suon laitaan. Pysähdyin 20 metriä ennen avonaista suota. Tuumailin pitäväni tauon. Laskin reppuni maahan ja aloin kaivaa esiin eväitä. Juuri kun sain juomapullon huulilleni, näin jotain näkökenttäni vasemmalla laidassa. Käänsin katseeni sinne ja siinä se oli! Suuri uroskarhu oli 30 metrin päässä suon laidassa. Siinä katseli avonaiselle suolle päin. Olin sen selän takana.

Pullo tipahti maahan ja kaivoin kameran esiin. Karhu käveli hiljaa editseni, välillä se pysähtyi ja nuuhki suolle päin. Se meni noin 10 metrin päästä eikä tuolloin välissämme ollut yhtään mitään. Mietin mitä se olisi tehnyt, jos olisi se olisi pitänyt minua uhkana. Varmasti se haistoi kutsumattoman vieraan. Käteni tärisivät, mutta annoin kameran laulaa. Oli yön hämärin hetki ja kohde oli liikkeessä. Sain lopulta saaliksi vain suttuisia haamukuvia. Karhu meni ohi ja jatkoi matkaa suon laitaa pitkin. Olin onneni kukkuloilla!


”Vau, se oli siinä! Metsien kuningas liikkui niin hiljaa etten kuullut tyynessä säässä sen askellusta noinkaan läheltä. Upea eläin, mahtava, paljon huikeampi kokemus kuin odotin!”

Olo oli euforinen ja adrenaliini kohisi suonissa. Läksin hiljakseen seuraamaan karhua. Se jatkoi suon toista laitaa, tonki kantoja ja tutki sammalikkoa. Kuvasin sitä vauhdissa suon toiselta laidalta noin 300 metrin päästä. Kuvista tuli taas vauhtikuvia, mutta tunne oli nyt pääasia. Sain seurata villin karhun juhannusyön touhuja yksin keskellä korpea, aivan Venäjän rajassa kiinni.

Kiersin karhun edelle. Asetuin hakkuuaukolle avonaiseen paikkaan. Nyt oli viimein sopiva paikka ja aikaa laittaa kameran jalustalle. Kohta kontio saapui lähemmän. Sepä ottikin ja päätti ylittää suon ja tulla siis minun puolelleni. En voinut enää perääntyä. Siinä olin kyykyssä kyntöharjanteen päällä ja karhu käveli suoraan kohti. Kädet alkoivat taas täristä.

Kun karhu lähestyi lähestymistään, aloin miettimään vaihtoehtoja perääntymiseen. Sain vihdoin kohtuullisia kuvia. Lopulta se pysähtyi ja tuijotti. Maailman meno ympärillä pysähtyi – sen tuijotus oli niin syvälle tunkeva. Aikansa tuijotettuaan se otti taas jalat alleen ja katosi näreikköön.

Lähdin vielä karhun suuntaan. Kohta olin vanhalla tieuralla. Siellä näin karhun. Se oli vasemmalla puolellani, yläruumis kiven päällä ja se haisteli ilmaa. Se korskui ja haisteli. Katselin aikani ja päätin jättää sen rauhaan. Olin saanut seurata karhun touhuja metsässä yli tunnin. Luulen, etten varmaan enää koskaan saa kokea vastaavaa hetkeä ja tunnetta.

Teksti ja kuvat: Amir Näveri

3 replies
  1. Amir
    Amir says:

    Selvennetään että tuo karhun kohtaaminen tapahtui Elimyssalon luonnonpuistossa. Tietojeni mukaan lähin koju on noin +5km päässä ko. paikasta.

    Vastaa
  2. Seppo Kiviniemi
    Seppo Kiviniemi says:

    Minusta kaikki karhujen kuvauskojut tulisi kieltää! Tutkijat ja elokuvan tekijät voisivat käyttää. Karhu yhdistää ravinnon ja ihmisen hajun. karhu tottu ihmisen hajuun. Ilmankos karhujen ja ihmisen kohtaaminen on Suomessa lisääntynyt. Ihmetyttää, ettei luontoradion porukkakaan arvostele näitä kojuja erämaassa.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.