Elimyssalo, Kuhmo

Nyt kun Retkipaikkaan on saatu mainio kohteiden sijainnin esittävä kartta, on varmaan syytä alkaa taas muistelemaan omiakin pistäytymisiä Suomen syrjäisemmillä seuduilla ja täytellä hieman kartan toistaiseksi tyhjiksi jääneitä alueita.

Syyskuun lopulla 2010 olin saanut valmiiksi kesän maastotyöt Kuhmon ja Sotkamon harjujen parissa, ja viimeisen maastopäivän kallistuessa iltapäivän puolelle olin kulkeutunut sopivasti Elimyssalon laajan luonnonsuojelualueen laidalle. Suojelualue on perustettu vuonna 1990, mutta se on ollut osittain luonnonhoitometsänä jo 1970-luvulta asti, eikä syrjäisen ja erämaisen maankolkan metsissä ole sitä ennenkään tehty suuria hakkuita. Alueen maisema on vanhojen kuusivaltaisten metsien ja laajojen soiden jatkuvaa vuorottelua eli hyvin tyypillistä kainuulaista vedenjakajaseudun maastoa.

Varsinkin ilmakuvilta hahmottuu paikoin silmiinpistävä maaston luode-kaakkosuuntainen juovaisuus, joka kuvastaa alueen yli jyränneen mannerjäätikön kulkua. Lukuisat kapeat ja pääosin moreenista koostuvat sukkulamaiset selänteet ovat drumliineja, kenties tyypillisimpiä jäätikön synnyttämiä muodostumia Suomessa. Kainuussakin drumliineja on sadoittain erityisesti maakunnan itäosissa.

Jätin kulkupelin suojelualueen lounaisnurkan parkkipaikalle ja läksin patikoimaan pitkospuita pitkin kohti puolentoista kilometrin päässä kohoavaa Levävaaraa. Polku ylitti matkalla Levälammesta Saari-Kiekkiin laskevan Välijoen hulppeaa siltaa pitkin. Sillalla oli syytäkin olla kokoa, sillä majavat olivat kasanneet joen alajuoksulle padon ja joki oli paisunut uomastaan ympäröivälle suolle. Levävaaralle tullessa kiipesin veräjän kohdalla pisteaidan yli ja nousin loivahkoa drumliinin rinnettä vanhan erämaatilan pihapiiriin.

???????????????????????????????????????????

Levävaaran tilasta on ensimmäiset tiedot 1840-luvulta, ja se on toiminut kruununmetsätorppana ja metsänvartijatilana. Tilan rakennukset poltettiin sodan aikana ja ne jälleenrakennettiin 1940-50-lukujen kuluessa, mutta tila autioitui lopullisesti jo 1960-luvulla. Nykyisin pihapiiriä ja peltoja pidetään kuitenkin avoimena niittämällä, ja lukittuihin rakennuksiin voi tutustua ulkoapäin – sisäänpääsystä on sovittava erikseen.

??????????????????????????????????????????????????????????????????????????

Avoimella pihalla kuljeskellessa ei meinannut muistaakaan olevansa salolla, sen verran viehättävältä 50-luvun kulttuurimaisema näytti. Aikoinaan vaaran laelta tai ainakin päärakennuksen katolta lienee avautunut laaja näköala ympäristöön, mutta nyt metsänreuna on jo kasvanut kohtalaisen korkeaksi. Tilaa ympäröiviä lähimpiä metsiä on aikanaan kaskettu, hakattu ja poltettu tervaksi, ja ne ovatkin selvästi käsitellymmän näköisiä kuin Elimyssalon ydinalueen varsinaiset vanhat metsät.

Laskeuduin Levävaaralta alas ja jatkoin koilliseen kohti Elimysjärveä, Polku ja pitkospuut kulkivat kankaalta suolle ja taas kankaalle, ja metsä alkoi vähitellen olla jokseenkin luonnontilaisen näköistä. Vanhan, naavoittuneen kuusikon seassa oli jonkin verran haapaa ja koivua, ja aina joskus jokin suurempi petäjäkin. Kaikkein erämaisimmat maisemat löytyivät kuitenkin soiden reunoilta hopeanharmaina hohtavista keloutuneista metsiköistä. Kulku kangasmailla oli joutuisaa ja tasaisimmilla osuuksilla melko yksitoikkoistakin, mutta soille ja pitkospuille tultaessa piti alkaa tarkkailla askeliaan, sillä rakennelmat olivat tuolloin aika huonossa kunnossa. Pitkospuita on kuitenkin tiettävästi äskettäin korjattu.

?????????????????????????????????????

Matkan päätavoite Elimysjärvi tuli näkyviin, kun olin reippaillut noin neljän kilometrin päähän parkkipaikalta. Hyvin matalan ja reunoiltaan leveälti soistuneen järven länsirannalle oli vähän hankalaa kahlata, mutta onnistuihan se sentään. Saraa kasvavat pienet ja repaleiset turvesaarekkeet tekivät rantavyöhykkeen maisemasta aika villin näköisen. Jatkoin matkaa järven pohjoispuolitse sen itäpäähän, ja tällä taipaleella salomaa oli ainakin meikäläisen silmiin parhaimmillaan. Jos olisi ollut aikaa ja kuntoa, niin olisi varmaan ollut jonkinlainen elämys käydä kiertämässä muutaman kilometrin lenkki reilusti polun ulkopuolellakin. Mutta iltapäivän hämärässä tihkusateessa ja mahan pikku hiljaa kurniessa arvelin viisaammaksi etsiytyä Elimysjärven itäpäähän Saunaniemen laavulle eväitä syömään.

?????????????????????????????????????????????????????????????

Saunaniemi onkin melkein ainoa kelvollinen laavun paikka Elimysjärven rannalla, sillä lyhyenä niemekkeenä järveen pistävän drumliinin kärjessä saa edes vähän kivikkoista kovaa maata jalkojen alle. Laavulle tullessa alkoi sataa enemmänkin, joten istuskelin kaikessa rauhassa ja pistelin poskeen puolikkaan evääksi ottamaani kalakukkoa. Laavun seinillä oli nokisia kahvipannuja ja muuta eräilyrekvisiittaa, ja erään petäjän alaoksaan oli seivästetty komea hauenpää.

???????????????????????????????????????????

Matka jatkui tauon jälkeen järven etelärannalle, jossa mieleenpainuvia kohtaamisia olivat mm. Elimysjoen niskan yli kulkeva arveluttavan näköinen siltarakennelma (joka lienee nyttemmin korjattu) ja pari metriä korkea muurahaiskeko. Järven kierrettyäni palasin tutulle polulle ja jatkoin takaisin kohti Levävaaraa. Polku on merkitty kartalle UKK-reitiksi, kuten monet muutkin Kainuun retkeilyreitit. Mikäs siinä, kuulostaahan se komealta. Kun kiipesin toistamiseen Levävaaralle useiden kilometrien salolla taivaltamisen jälkeen, tuntui yllättävänkin mukavalta nähdä taas pieni raivattu peltoaukio ja vaatimattoman ihmisasutuksen jälkiä. Juuri tässä mittakaavassa ihmisen jäljet istuisivatkin parhaiten ympäröivään luontoon, mutta eipä tällaiseen liene enää paluuta. Vielä pari kilometriä ja reissu jäi muistojen joukkoon.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7119895 E 661562

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *