Kansallisen hiihtopäivän retki Pienen Mykärän saarelle Suonteella

Tammikuun viimeiselle lauantaille oli luvattu talven rajuinta lumimyrskyä. Sääsovelluksen tuntiennuste näytti, että jos aamupäivällä lähtisimme hiihtämään, ehtisimme saunan lämpöön ennen kuin Valtteriksi nimetyn myräkän tuulet alkaisivat puhaltaa täysin palkein. Olimme Hirvensalmella Suontee-nimisen järven rannalla. Taivas oli puolipilvinen, kun lykkäsimme sukset liikkeelle. Hiihtoretkemme osui sattumalta kansalliselle hiihtopäivälle, jota vietettiin ensimmäistä kertaa 29.1.2022. Eihän sellaisena teemapäivänä voi muuta kuin hiihtää!

Pieni-Mykärä kartalla

Suontee on kirkasvetinen järvi Hirvensalmen, Joutsan ja Pertunmaan alueella. Sen jylhää, luonnontilaista eteläosaa täplittävät kallioiset saaret kivikkoineen ja hiekkarantoineen. Tämä useiden pikkusaarten Natura-suojelualue on mainio retkikohde niin kesällä kuin vahvojen jäiden aikaan talvellakin. Tällä kertaa meidän latumme vei Pienen Mykärän saarelle. 

Pienen Mykärän keskeltä kulkee kolmen kunnan ja kahden maakunnan raja. Pertunmaalle kuuluvalta siivulta löytyy Pertunmaankylän osakaskunnan rakentama laavu. Se on siis pääasiassa osakaskuntaan kuuluvien kalastajien käytössä, mutta laavua saa käyttää retkeilijätkin, kunhan erä- ja turvallisuustaidot ovat hallussa. Laavulla ei ole puuhuoltoa eikä puuceetä, mikä kannattaa ottaa huomioon ennen retkeä. Nuotiopaikkaa kuitenkin saa käyttää, kun nappaa omat polttopuut mukaan ja huolehtii hyvin paloturvallisuudesta niin kuin eräretkillä aina.

Tällä kertaa emme tehneet tulia, vaan istahdimme laavun reunalle nauttimaan eväitä, leipää ja lämmintä mehua. Koko matkan ajan saaret olivat torpanneet voimistuvan tuulen, mutta laavun suulle se pääsi puhaltamaan niin että evästaukomme jäi lopulta kovin lyhyeksi ja tehokkaasti. Mutta millaista tässä olisikaan istua kevätauringossa! Tai tyynenä kesäiltana! Pienellä Mykärällä retkeilijä voi tutustua laavun lisäksi saaren keskiosan luonnonsuojelualueeseen sekä laavun takana sijaitsevaan suojaisaan laguuniin. 

Kun termospullon korkki oli käännetty kiinni ja reput pakattu, hiihtelimme samoja jälkiä takaisin mantereelle. Suontee tarjosi jälleen kerran mainion retkipäivän ja on lähes poikkeuksetta rauhallinen ja ruuhkaton järvi kaikkina vuodenaikoina: tällä kertaa näimme kolme hiihtäjää ja yhden traktorin. Tuuli yltyi ja pian Valtteri puhkui ja puhalsi jälkiämme piiloon, mutta ajatukset olivat jo keväässä, kun palaisimme taas Suonteen maisemiin.

Kohteen sijainti N=6832727.819, E=474316.134 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.