Polkupyörävaellus Itä-Lapissa, osa 1/3: Korvatunturi Gravel Loop: 320 km/nousua 2538 m
Viiden päivän seikkailu gravel-paratiisiin, halki Itä-Lapin autioiden maisemien: Savukoskelta Korvatunturin kupeeseen ja takaisin. Viisi päivää hiljaisuutta, pitkospuita, poronpolkuja, vaaramaisemia ja moottorikelkkauria. Reitillä ei huoltopisteitä, vettä saa puroista ja joista. Tämä reitti on kuin pitkä, rauhallinen hengitys keskellä Lapin hiljaisuutta. Tulen räiske, saunan löylyt, aapasuon laaja horisontti, purojen solina, tekniset polut, jylhät vaarat ja lopulta Korvatunturin hahmo taivaanrannassa – kaikki nivoutuvat yhdeksi suureksi seikkailuksi.
- Polkupyörävaellus Itä-Lapissa, osa 2/3: Korvatunturi Gravel Loop: 320 km
- Polkupyörävaellus Itä-Lapissa, osa 3/3: Korvatunturi Gravel Loop: 320 km
Aamutuimaan, siinä karvaa ennen kukonlaulua, hyppäsin valmiiksi pakattuun autoon Karkkilassa ja suuntasin reissumobiilin kohti pohjoista. Google Maps esitti nopeimmaksi reitiksi Mikkeli–Kajaani–Suomussalmi–Salla–Savukoski. Ja sen minä olisin joka tapauksessa valinnut, koska kovin on tuo puoli Suomea mukavampaa ajettavaa. Perille Savukoskelle pääsin noin 11 tuntia myöhemmin, ja about klo 20:00 kurvasin keskustan liepeille, josta löysin rauhallisen parkkipaikan kulman, missä pystyin reissumobiilissa yöni viettämään.
Päivä 1, 7.9.2025: Savukoski–Routsukainen–Leukkuhamara, 61,8 km
Tunkkausta, tunkkausta…
Kun olin saanut Savukosken uimarannan vierustassa aamupalan syötyä ja kahvit juotua, löin laukut konkelin niskaan ja hyppäsin satulaan klo 10 aikoihin. Auringonpaisteessa sain taipaleeni aloittaa, ja noin 5 km pikitietä poljettuani reitti kääntyi soratielle. Näin eeppinen seikkailuni alkoi kohti Korvatunturia ja takaisin.
Reitti kulki halki kumpuilevan maaston, ja sain jo hyvää esimakua tulevasta, kun ylämäki toisensa perään rytmitti menoani. Kilometritolkulla en nähnyt ristin sielua, jos ei muutamia poroja oteta lukuun. Rauhakseen sain kampea pyörittää ja nauttia tekemisestä. Pyörähdin Liittoselän porotuvalla, josta jatkoin matkaa kohti Routsukaista ja sen laella odottavaa maisemapaikkaa. Olin saanut vihjeen, että reitti sinne lähtee mäen päältä, pitkän alamäkisuoran päästä. Tämän vahvisti myös paikalla ollut pariskunta. Ei muuta kuin pyörää sarvista kiinni ja tunkkaamaan kohti tuntematonta.
Kilometrin pätkästä muodostuikin ehkä elämäni toiseksi rankin. Ensimmäistä sijaa pitää yhä tunkkaus Kolin rantatieltä kohti Ukko-Kolin huippua – en taluttanut päälle asti… Routsukaisen laelle saavuttuani ja maisemia ihasteltuani panin merkille, että siellä törötti myös komia kota. Eikun sinne vain tulet lyömään ja sapuskaa tekemään.
Vatsa täynnä ruokaa jatkoin matkaani tunkaten pyöräni vaaralta alas ja polkien kohti Leukkuhamaraa, joka olisi tämän päivän päätepiste. Reitti kulki Martin ja Pahtakosken kautta. Kun kurvasin Leukkuhamaran keittokatokselle, oli se varattu, joten jatkoin vähän matkaa eteenpäin metsätietä, kunnes huomasin joen rantatörmällä nuotioringin ja sen läheisyydessä sopivat puut, joihin majani saisin ripustettua. Siinä loistavassa leiripaikassa vietin iltaa kenkiäni kuivatellen ja sapuskaa tehden.
Auringon laskettua sain retkelleni seuraa, kun Itä-Lapin polkuexpertti ja vahvan paikallistuntemuksen omaava Ville Norppa (@norppeli) saapui leiriini. Siinä tovin rupateltuamme ja tulevien päivien suunnitelmaa läpikäytyämme painoimme päämme pehkuihin jännityksen sekaisten tunteiden pyörteessä. Mihin sitä taas on tullut ryhdyttyä? Miten kaikki tulee menemään? Onhan kaikki mukana? Kestääkö kunto? Riittääkö ruoka? Ja niin edelleen…
Päivä 2, 8.9.2025: Leukkuhamara–Hirvikaltio–Kemihaara–Vieriharju, 91,2 km
Hyvää huomenta Leukkuhamara. Aamutuimaan heräilimme hyvissä ajoin, kello kahdeksan huitteissa, ja kun olimme saaneet aamupalan syötyä tarpin suojissa ja leirin purettua, hyppäsimme pyöriemme päälle. Koko aamupäivän sateen uhka leijui päällemme, kun pyöritimme kampea läpi erämaan halki pitkien suorien ja yli kauniiden vaarojen. Ville pani merkille yhden suoran pituudeksi 2,2 km. Pitkät suorat saattavat etelän miehelle olla pitkästyttäviä, mutta ne voivat myös antaa rauhan matkan tekemiseen – näkee pitkälle tulevaisuuteen tietämättä, mitä seuraava vaara tarjoaa.
Puolenpäivän aikoihin tienvarteen ilmestyi kyltti Hirvikaltion porokämpälle, jonne poikkesimme. Kivikkoinen ja hidas polku kuljetti muutaman sadan metrin metsän uumeniin, josta löysimme torpan ja pihasta tulipaikan. Olimme tehneet matkaa noin 40 km, joten oli aika syödä ja täyttää vesipullot kämpän läheisyydessä virtaavasta purosta.
Kun olimme saaneet sapuskat syötyä, alkoi taivaalta tihuttaa vettä. Oli aika heittää sadevaatteet niskaan ja jatkaa, sillä päivää oli jäljellä vielä reippaat 50 km. Matkaa saatiin tehdä tyynessä mutta tihkusateisessa ilmassa. Harmittelin siinä polkiessani, että jos jostain pitää valittaa, niin siitä, että sataisi nyt edes kunnolla eikä tämmöistä sumutinpullokeliä.
Taival jatkui helposti ajettavana hiekkatienä, eikä vastaan tullut Villen aiemmin mainitsemia ”kiuaskivipätkiä”, joita hänen edellisellä reissullaan oli ollut kilometritolkulla ja jotka olivat tehneet matkanteosta raskasta ja hidasta. Ehkä tällä seikkailulla päästään myös niistä vielä “nauttimaan”… Taivas roikkui raskaana ja tasaisen harmaana päällämme, kun pitkää suoraa polkiessamme alkoi tienvarsille ilmestyä tonttuja toinen toisensa perään – merkki siitä, että aloimme lähestyä Korvatunturin aluetta. Tunnelma nousi entisestään, kun suoran päässä näin kansallispuiston kyltin: olimme saapuneet Urho Kekkosen kansallispuiston kulmille. Tästä ei enää pitkä matka ollutkaan Kemihaaraan.
Viittä vaille kahdeksan
Kun ylitimme Kemijoen vanhaa puusiltaa myöten, pääsimme ajelemaan sisään Urho Kekkosen kansallispuistoon. Hiekkatie loppui, ja edessä olivat puiston syöverit kohti Vieriharjun tupaa ja sen vieressä joen rannassa odottavaa saunaa.
Vastaan tuli hyvin vaihtelevaa uraa, polkua ja pitkosta. Onneksemme reitillä oli tehty kuluneen kesän aikana ahkerasti kunnostustöitä, ja vanhoja lahonneita pitkoksia oli korvattu leveillä metalliverkkopitkoksilla, joita pitkin oli helppo rullailla läpi ruskan sävyttämien aapasoiden. Tämä viimeinen 10 km:n osuus oli päivän hitain ja raskain. Toki päivän polkeminen alkoi reisiin jo tuntua, mutta ura oli paikoin niin juurakkoinen ja liukas, että välillä tunkkaamiseksi meni.
Reitti tarjosi kaikkea: hyvin rullaavia neulaspolkuja, juurakkopätkiä ja mukulakivisiä ”katuja”. Mutta hymyssä suin matkaa tehtiin, sillä meitä odotti Vieriharjun porotuvan sauna. Sen löylyihin pääsisimme kohta kipeytyneitä jäseniämme rentouttamaan, ja virkistävä jokikylpy kruunaisi vanhan saunan pehmeät löylyt.
Viittä vaille kahdeksan kurvasimme kämpän pihaan, ja illan hämärtyessä laitoin riippumattoleirini puiden väliin. Saunasta riippumatolleni otsalampun valossa palatessani ja maton syleilyyn kääriytyessäni olin pakahtua onnesta. Miten etuoikeutettu sitä onkaan, kun saa omassa kotimaassaan kokea tällaista rauhaa puhtaassa ja koskemattomassa luonnossa.
– Jaska / the fillaripäiväkirjamiäs
Lisäinffot:
Tietoa reitistä: Bikeland.fi
#FILLARIPÄIVÄKIRJA: Facebook, Instagram, Retkipaikka.fi, YouTube
Itä-Lappi-saaga, videosarjan 1. osa
Lue seuraavaksi
Ihastusta ja ärräpäitä Joulupukin maassa: kaamosvaellus Kemihaarasta Korvatunturiin
Kivitunturin perusreitti yllättää: Luojanluomalaavu, riippusiltarotko ja Äitipetäjänlampi ovat lyhyen reitin upeat kohokohdat
Parin viime vuoden aikana on tullut taas poljettua kesäisin muutamia retkiä useamman vuoden tauon jälkeen. Toistaiseksi on pysytty pääasiassa noin 3 tunnin päässä kotoa, mutta nyt pohjoisen reitit ovat alkaneet kiinnostamaan. Pitääkin alkaa nyt hyvissä ajoin suunnittelemaan ensi vuodelle jokin hyvä kohde ja ajankohta.