Kailon saari Ailostenniemen edustalla, Naantali

Kailon saari sijaitsee Varsinais-Suomessa, Kuparivuoren kupeeseen asettuneen Naantalin vanhan kaupungin puutalojen ja kirkkopuiston tuntumassa. Luontoa huomioivalle maastokelpoiselle kulkijalle se haluaa esitellä pienen suojellun katajakedon ja korkealle kohoavat kalliot meren äärellä.

Kohde kartalla

Tasaisella viihtyvälle, suo se lehtipuiden varjoa ja vehreyttä. Etäisyydet ovat erittäin maltillisia, kuten tuonnempana alla avautuvasta karttakuvasta voi päätellä. Saaressa on uimaranta ja tulipaikka. On yleistä epätietoisuutta, että onko niille pääsy jatkossakin vapaata. Saareen johtavan sillan mantereen puolella on niin ikään kyllä toinen uimaranta, ja tulipaikkakin rakenteilla tai ehkäpä jo rakentunut täksi kesäksi. Tunnelma ja miljöö ovat vain toisenlaiset.

Turun suunnalta kohdetta voi lähestyä paikallisliikenteen busseilla, linjojen 6 ja 7 autojen kyydissä. Keskustan päätepysäkiltä (Föli-pysäkki numero 3018) Aurinkotien varrelta saareen jää vielä taivallettavaa noin 1500 metriä. Kesäkaudella henkilöauton pysäköiminen edellä mainittua etäisyyttä lähemmäksi saattaa vaatia ripauksen onnea.

Kailon saareen johdattavan miltei 250 metrin mittaisen sillan luo löytää suuntaamalla Naantalin keskiaikaisen kivikirkon kellotornin puoleisesta päädystä luoteeseen. Oikean olan taa jää Nunnalahden uimaranta ja vasemman olan taa vierasvenesatama ja ravintolat.

Entisaikoina saarella oli torppa, niittyjä, pieni pelto ja hedelmäpuita. Menneinä vuosikymmeninä, kun siltaa ei oltu vielä rakennettu, hakeutuivat paikalliset sinne veneillään tai jopa uiden. Kailossa on aiemmin pidetty myös musiikkijuhlia, rippikoululeirejä ja esitetty kesäteatteria.

Meren äärellä ihminen eheytyy. Osa saaresta on yleistä ulkoilualuetta. Sellaiseksi, käsittää se mukavasti ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutuksen tuloksena valikoitunutta, mutta silti sisäsaariston tunnelmaan istuvaa kasvillisuutta ja puustoa. Ikiaikaisia kallioita unohtamatta. Kailossa on yhä löydettävissä pienalaisia ja tiettyinä hetkinä omimmillaan olevia luonnon omia turvapaikkoja. Saaren keskiosan taas tiedetään olevan yksi pienten ihmisten tärkeimmistä ”pyhiinvaelluskohteista”. Sekin on omalla tavallaan ihmeellinen ja villi. Sinne tämä kirjoitelma ei kuitenkaan kuljeta eikä siellä asuvista puhuta.

Lähiluonnon ja kaikista keskeisimmän elinpiirin takana häämöttää paikkoja ja maisemia, joiden äärelle palaa hieman harvemmin, mutta mielellään. Toisin kuin niiden pöytälaatikkoon jääneiden kuvien ja kirjoitelmien pariin, joista olisi tavalla tai toisella pitänyt jo päästää irti. Sellaisiin kuten tämä.

On mukavaa, kun jokin yllättävä mahdollistuu ilman etukäteen tapahtuvaa suunnittelua, aikataulutusta ja pakottamista. Näin kävi myös erään toukokuisen päivän kääntäessä katsettaan jo alkuiltaa kohden, kun luonteva tilaisuus vierailla Naantalissa esitteli itsensä. Sinänsä vaatimattomana, vaikkakin vähemmän ylevänä tavoitteena oli löytää avoinna oleva jäätelökioski. Sellainen kun on ihmisluonto. Oli kuitenkin jatkettava matkaa tyhjin käsin, sillä luukut olivat kaikki kiinni.

Kailon saarelle johdattavaa valkoista siltaa astellessamme meitä ilahduttivat meriharakoiden, haarapääskyjen ja tiiran äänet ja touhut. Suuntasimme ensin keto-orvokein ja ruohosipulein koristelluille kallioille. Hieman myöhemmin, saaren toisella laidalla sijaitsevan uimarannan vesi virkisti kahlaamaan hakeutuneiden jalkoja.

Lämpimästi pilvettömältä taivaalta säteillyt aurinko ja kesän ensimmäisistä päivistä kertova tuuli muistuttivat yhtä lailla siitä, miltä elämän pitäisi tuntua. Ja, että syksyn ja talven pölyt on tomutettava tai huuhdeltava jo viimein pois. Hiljalleen voimistuva kupliva ilo kutkutti sisintä. Rohkeampi olisikin jo päästänyt Ronja Ryövärintyttären tapaan ilmoille kunnon keväthuudon.

Vaikkei se villiä tahi viimeisintä huutoa olisikaan, myös keskeneräiseltä tuntuneen tai pölyttyneen luonnoksen voi toisinaan uudistaa, ja vapauttaa. Lähettämällä se viimein kevät- tai kesätuulten mukana matkaan ilmojen halki, on ohitse jo marssineen menneen paino viimein nostettu harteilta ja talvisaappaiden kaiut vaimenneet.

Hyvä ja onnekas ajoitus on joskus tärkeämpää kuin muut tekijät. On tartuttava tilaisuuksiin. Toisinaan myös retkikohteen valintaan liittyvän epäonnistuneen suunnitelman tai arvion voi lennosta kääntää edukseen. On vain kiinnitettävä huomiota ympäristöön, ja oltava liikkeellä avoimin seikkailumielin. Villiä puoltamme on kannustettava. Ehkäpä vapauden tunto ja riemu saa sen kuuntelemaan askeleensa harkiten asettelevaa ja polkunsa viisaasti valitsevaa sisäistä kaksostaan.

Kailon saaren eteläisellä reunalla sijaitsevan suojellun katajakedon varjoissa valtaa pitävät nurmiröllit. Auringon säteiden lämmittämä ja valaisema, paikoin melko jyrkästi merestä nouseva kallioinen maasto tarjoaa pienimuotoisen seikkailun sekä kauniin näköalan merelle, mutta myös maalle. Kuparivuoren rinteiltä Ailostenniemen huomaan laskeutuvan vanhan puutalokaupungin ja kirkontornin piirtämä maisema jää olan taa.

Ajankohdasta riippuen on värimaailma auringon laskiessa toisinaan erityisen upea, ja lounaan suunnalla Luonnonmaan saarella sijaitsevan Kultarannan olemus ja silhuetti varsin presidentillinen.

Katajakedolle ja kalliolle johdattaa huomaamaton, luonnon osittain valtaama pieni polku. Sen löytää, kun saarelle astuessaan valitsee vasemmalle vievän leveän reitin. Juuri ennen sinistä porttia on sukellettava vasemman kautta puiden, pensaiden ja kasvillisuuden lomaan, lähemmäs merta.

Kalliokedon kuiville niityille ominainen kasvillisuus viehättää myös ihmissilmää. Pieniä lentäviä, kuten kimalaisia ja perhosia tapaa siellä yllättävän pitkälle syksyyn. Alhaalla veden rajassa saattaa havaita rakkohaurua. Katajien lomassa, painanteissa, notkoissa sekä pohjoisempana luonto vehreytyy, kasvillisuus muuttuu ja kukoistaa toisella tapaa.

Mikäli toivoo helppokulkuista kävelyä tasaisella maalla, niin Kailoon saapuessaan voikin vaihtoehtoisesti kääntyä oikealle, kohti saaren pohjoisempia osia. Kulkija saapuu tulipaikan ja pienen hiekkaisen uimarannan luo. Niille on ainakin vielä viime vuosina ollut vapaa pääsy myös kesäaikaan. Vehreä maasto lehtipuineen, pienet kalliopaljastumat ja rantakasvillisuus tuovat mukavaa vastapainoa ja vaihtelua eteläosiin verrattuna.

Saaren keskiosaan, sinisen portin taa, ei ole vapaata tai pääsymaksutonta pääsyä kesän keskeisimpinä lomaviikkoina. Onneksi ne viehättävimmät mansikka- ja mustikkapaikat sekä upeat merimaisemat ovat aina vapaasti tavoitettavissa. Lähempänä syksyä ja talvisaikaan sitä uskaltaa taas suunnata saaren keskiosiinkin.

ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit: N=6714511.444, E=225736.625

Lähteitä ja lisälukemista:

Saija Kajala: Kailon katajakedon luontotyyppiselvitys ja hoitosuunnitelma. Naantalin kaupunki. Ympäristönsuojelu. 2022

Pirkko Äyräs, Raino Puottula ja Naantalin seudun luonnonsuojeluyhdistys: Kailo – saari Naantalin kainalossa

P.S.

Artikkelin ehtoopuolella haluan esitellä vielä pienen, mutta huomionarvoisen vinkin. Vanhan kaupungin ohella kannattaa ehdottomasti käydä kokemassa etenkin Kuparivuoren ja Lappalaistenmäen kalliot. Niillä riittää ihastelemista niin luontoihmiselle kuin asfalttilampaallekin. Kallioille pääsee esimerkiksi torin ja kirjaston kulmilta Tullikatua lounaaseen astellen, ja sitten hakeutumalla edelleen Lappalaistenkadun johdattelemalle reitille, ja jatkamalla sitä rohkeasti päätyyn saakka.

Perillä voi halutessaan kulkea polkujen ulkopuolella kallioilla. Rantaviivaa ja jyrkkiä kalliorinteitä turvallisen välimatkan päästä seurailee korkeuseroja käsittävä, mutta helppokulkuinen kävelyreitti. Se johdattaa luoteen suuntaan, lopulta rantaan ihmisten ilmoille, vanhojen puutalojen, rantaravintoloiden, vierasvenesataman, ja niiden jäätelökioskien keskuuteen.