Kaidatvedet – erämainen järviketju Parkanon kupeessa

Kolmostien liikennevirta jää taakse kun käännyn Parkanon Metsämuseolle vievälle tielle. Kilometri Kihniötä kohti ja sitten kilometri pientä hiekkatietä. Perillä Kaitojen vesien rannassa odottaa parkkipaikka, konehallin kokoinen näyttelyrakennus, kauempaa paikalle ulkomuseoksi siirretty vanha metsäkämppäkokonaisuus, lukuisia metsätöihin liittyviä isoja ja pienempiä työkoneita, laavu sekä osin järven rantaa seuraileva luontopolku. Paikka näyttää siltä, että siellä riittää ihmeteltävää pitemmäksikin aikaa.

Siispä nousen autosta ja alan ihmettelemään.

Metsämuseon näyttelytila on avoinna kesäisin ja sinne on pääsymaksu. Aukioloajat ja hinnat selviävät Parkanon kaupungin sivuilta. Paikalla käydessäni museo on suljettu, joten tyydyn kiertelemään hetken ulkomuseon alueella toinen toistaan ihmeellisempiä metsätyökoneita katsellen. Suuntaan vanhan metsäkämpän pihapiiriin ihailemaan hirsityön jälkiä ja mäen takaa siintävää erämaista järvimaisemaa. Kaitojenvesien rannassa istahdan hetkeksi laavulle ja suuntaan sitten Käpykintukalle, Kaitojenvesien länsirannalla kiemurtelevalle luontopolulle, jonka pohjoispäässä voi kävellä noin kahden kilometrin mittaisen lenkin.

Metsämuseolla on säilössä metsätöihin liittyvää laitteistoa, kuten kuvan salaojakone.

Luontopolun pohjoispään pitkokset ja sillat on vasta uusittu. Kosteiden notkelmien jälkeen polku nousee kuiville järvenrantamaille, josta aukeaa monesta kohdin hienoja näkymiä kapealle järvelle. Vajaan kilometrin patikoinnin jälkeen päädyn Messukalliolle, jossa järvenrantakalliolla seisoo pystyssä puinen risti ja penkkejä vaikka koko seurakunnalle. Samassa järveä pitkin lipuu katettu moottorialus, joka on täynnä väkeä. Vilkutan tervehdyksen ja saan siihen lukuisia vastauksia. Istuskelen hetken nauttimassa aurinkoisesta säästä ja maisemista, ja suuntaan sitten sisämaareittiä pitkin takaisin kohti Metsämuseota.

Paluumatka kiemurtelee vaihtelevissa talousmetsissä, kunnes polku nousee jyrkän kallion päälle. Pienen nyppylän reunalta paljastuu edessäpäin pitkulainen metsän reunustama laaksomainen avosuo. Tässä olisi hieno paikka näkötornille! Ajatusta testatakseni otan valokuvan mukanani kulkevan jatkettavan jalustan avulla noin viiden metrin korkeudesta kallion päältä. Upea ja erämainen näky.

Jatkan matkaa laskeutuen suon laidan pitkoksille, ja pienen puron ylityksen jälkeen olen takaisin parkkipaikalla, joka on poissaollessani täyttynyt autoista. Järvellä taitaa olla käynnissä onkikisa.

Alainenneva nähtynä sen eteläpuolisilta kallioilta, viisimetrisen kamerajalustan päästä.

Kolmostien varsi Parkanosta välittömästi pohjoiseen on noin kymmenen kilometrin matkalta erämainen. Syy erämaisuuteen löytyy tien itäpuolelle piiloon jäävästä Kaitojenvesien järviketjusta: lähimmillään alle 100 metrin päässä tiestä sijaitsevan Natura2000-verkostoon kuuluvan, rannoiltaan erämaisen ja suurelta osin rakentamattoman järviketjun rantamaat ovat kivisiä ja kallioisia, eivätkä ole houkutelleet asujaimistoa. Tielle alue ei kuitenkaan näy kuin parina reittikylttinä, jotka vilahtavat pusikosta, jos sopivassa kohdassa katsoo.

Kaitojenvesien alue jää monelta ohikulkijalta huomaamatta, sillä alue ei juuri tienvarsiopasteissa näy. Parkanosta katsottuna se on kuitenkin oivallinen lähiretkikohde, ja sopii taukopaikaksi myös pidempää matkaa ajaville. Kapeiden ja pitkien järvien rantamaisemat ovat lähes kainuulaisen erämaisia, ja vain kolmostieltä kantautuva liikenteen melu paljastaa, että ihan syrjässä ei olla.

Löytyy Kaidoiltavesiltä toki hiljaisiakin paikkoja, sillä maastonmuodot vaimentavat liikenteen äänet monin paikoin.

Kaitojenvesien kapea järviketju on toiminut kulkureittinä jo satojen vuosien ajan.

Liikenteen äänet Kaidoillavesillä muistuttavat, että alue on jo satojen vuosien ajan ollut tärkeä kulkureitti Hämeestä Pohjanmaan suuntaan. Kyrönkankaan Talvitienä tunnetun vanhan kulkutien yksi haara kulkee nimittäin Kaitojenvesien kautta. Lännempää Hämeenkankaan ja Pohjankankaan kautta kulkeva Kyrönkankaan kesätie oli kuivan maan reitti, mutta se teki aika pitkän mutkan. Parkanon kautta oikova talvitie puolestaan hyödynsi vesistöjä, ja oikaisi matkaa melko paljon. Kuljettiin sitä toki myös kesäisin, jolloin vesistöt mentiin veneellä ja pahimmat paikat ohitettiin kuivaa maata pitkin. Sittemmin kulkureitti siirtyi kuivalle maalle nykyisen kolmostien länsipuolelle, kunnes se sitten kolmostien rakentamisen myötä vakiintui nykyiselle paikalleen.

Talvitietä ovat kulkeneet monenlaiset kulkijat, tukkijätkistä kuninkaisiin. Tunnetuimpia ovat Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf, joka 1626 kulki seurueineen reittiä pitkin matkallaan Viipurista Korsholman kautta Ruotsiin. Toinen kuuluisa kulkija, tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi, kulki myös talvitietä pitkin vuonna 1799 matkallaan Lappiin.

Jostain polun varresta löytyvä pieni opaskartta kertoo paikan liikenteellisestä merkityksestä. Vasemmalta oikealle: 3-tie, Kaidatvedet ja Pohjanmaan rata.

Kaidatvedet on myös osa Parkanon reittiä, ja sitä pitkin on kuljetettu puutavaraa uittamalla silloisen Ylä-Satakunnan metsistä esimerkiksi Kyröskoskelle. Reittiä on myös kuljettu kirkkoveneillä syrjäkyliltä kirkkoon Parkanoon. Näihin matkoihin liittyy monta tragediaa, kun tuuli on kapealla ja pitkällä järvellä nostanut myrskyn. Talvella taas riskinä ovat olleet monet virtapaikat, jotka tosin ovat 1950-luvulla tapahtuneen patoamisen jälkeen hävinneet veden pinnan nousun myötä. Reittiin liittyviä tarinoita on koonnut Leena Perälä kirjaansa Kyrönkankaan talvitie – Oikotie Hämeestä Pohjanmaalle.

Kaidatvedet on monipuolinen paikka, johon pääsee tutustumaan sekä omatoimisesti että järjestetysti. Kaitojenvesien eteläpäässä sijaitsevalta Käenkoskikeskukselta järjestetään risteilyjä järviketjulle ja Metsämuseolle Vesipääsky-aluksella. Kaitojenvesien pohjoispäästä järvimaisemiin pääsee tutustumaan puolestaan Käpykintukka-luontopolkua pitkin, jonka lähtöpaikka on Parkanon Metsämuseolla. Polun osuus Messukalliolta etelään on märimmiltä osiltaan huonokuntoinen, sillä pitkoksia ei siellä ole vielä uusittu. Messukalliolta kannattaa kuitenkin harkita poikkeavansa ainakin Sormikivellä asti, sillä tämä Parkanon suurin siirtolohkare sileine kylkineen varsin vaikuttava ilmestys.

Sormikivi, Parkanon suurin siirtolohkare.

Kaidatvedet sopii mainiosti osaksi kesäistä automatkaa. Kesällä Metsämuseo on auki ja siellä toimii myös kahvila, joten paikan päältä saa pientä purtavaa. Myös pyöräretkeilijän kannattaa pitää paikka mielessä. Itse asiassa Parkanon rautatieasema on vain muutaman kilometrin päässä, joten tänne pääsee myös junalla. Esimerkiksi Tampereelta pääsee paikalle noin puolessa tunnissa, ja jos kuljettaa pyörää mukanaan, niin asemalta on helppo polkaista perille muutamassa minuutissa. Kaidatvedet onkin oivallinen paikka aloittaa vaikkapa kesäinen juna-avusteinen pyöräretki, ennen kuin suuntaa kulkunsa kauemmaksi itään Seitsemisen ja Helvetinjärven suuntaan, tai länteen kohti Kauhanevan-Pohjankankaan ja Lauhanvuoren kansallispuistoja.

Kaitojenvesien sijainti kartalla. ETRS35FIN-tasokoordinaatit N=6889374, E=294171

Lisätietoja:

Metsämuseon sivut

Pirkanmaan museokompassi

Visit Parkano

Käenkoskikeskus

 

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.