“Hyvä elämä ja onnellisuus eivät riipu omistamisesta” – Johanna Suomela vaihtoi tavaraonnellisuuden maisemaonnellisuuteen

Oli kesäyö Kuusamossa. Usva hiipi hiljaa suolta järven ylle. Veden pintaa tanssittivat kalojen hypyt siellä täällä, metsässä kilkatti poron kello. Punaisen keskiyönauringon häivähdykset välkkyivät taivaalla raskaiden pilvien lomassa. Siinä oli syvä rauha ja maiseman tyyneys.

Ja sen maiseman keskellä oli Johanna.

– Silloin koin olevani yhtä maiseman kanssa. Ymmärsin olevani osa luontoa.

Kauniaisissa asuva Johanna Suomela on Maisemaonnellinen-blogin kirjoittaja. Hän kertoo olleensa joskus tavaraonnellinen, mutta ne ajat ovat takana. Nyt Johanna blogaa pysäyttävistä luontohetkistä, mykistävistä luontokohteista ja ujuttaa juttujensa oheen ajatuksia myös maapallon tilasta.

Blogi kantoi aiemmin nimeä Out of office. Nimi muuttui aivan hiljan. Mitä siis on maisemaonnellisuus?

– Maisemaonnellisuus on sitä, että osaa pysähtyä hetkeen, arvostaa sitä mitä juuri sillä hetkellä on. Kuunnella kuinka mustarastas laulaa, olla läsnä luonnossa, havainnoida. Maisemaonnellisuus on sitä, että menee joskus musta pilvi pään päällä lähimetsään ja tulee hyvillä mielin takaisin.

Kuva: Johanna Suomela

Johanna kirjaili ensimmäiset blogikirjoituksensa digiavaruuteen vuonna 2014. Idea blogin perustamisesta syntyi tilanteesta, joka on tuttu meille monille: kännykkäkamera pursusi upeita kuvia, ja pää retkitarinoita.

– Tunsin tarvetta kirjoittaa. Halusin jakaa kaiken sen luonnon kauneuden, Johanna muistelee.

Keväällä 2016 Maisemaonnellinen-blogi heräsi toden teolla henkiin. Johanna on kirjoittanut tunnelmallisia ja värikkäästi kuvitettuja retkikertomuksia Uudenmaan lisäksi muun muassa Savukoskelta, Kuusamosta ja Ahvenanmaalta. Viimeisimmissä tarinoissa vieraillaan myös Sveitsissä, ja lisäksi naapurimaa Viron luonnosta löytyy monta maisemaonnellista hetkeä.

– Haluan yrittää saada lukijani huomaamaan, kuinka kaunis on luonto – joka paikassa, Johanna sanoo.

Maisema Viron Viljandin ritarilinnoituksen raunioilta. Lue juttu tästä. Kuva: Johanna Suomela.

Omistaminen ei tuo onnea

Johanna työskentelee tietoa ja riskienhallinnan ratkaisuja tarjoavassa yrityksessä. Luonto tarjoaa täydellisen vastapainon työlle, ja Johanna pyrkii bloginsa sanomalla vastavuoroisesti auttamaan luontoa: teksteissään hän tuo ajoittain esille huolensa tuotantoeläinten hyvinvoinnista sekä länsimaalaisesta kulutuskulttuurista.

– Ei voi olla hyvinvoivaa ihmiskuntaa ilman hyvinvoivaa luontoa. Olen huolestuneisuuteen taipuvainen uutisaddikti, ja välillä tuntuu, että kannan hartiat kivikovina koko maailman epäkohtia päivärepussani, Johanna toteaa.

Tavaraonnellisuudesta hän luopui aikoja sitten paitsi maapallon, myös oman hyvinvointinsa tähden. Tietoisuuden lisääminen saarnaamatta on yksi Johannan tavoitteista, kun hän kirjoittaa blogiaan. Mietinnät ujuttuvat taitavasti retkikertomusten ja upeiden valokuvien lomaan.

– Länsimaissa ihmiset hukkuvat tavaraan. Kun vaikka tietyn merkkisestä puhelimesta tai laukusta tulee normi, onnettoman mielen saa aikaan pelkkä kokemus osattomaksi jäämisestä, jos sitä ei pystykään hankkimaan. Jos kaikki kuluttaisivat kuten me suomalaiset, tarvittaisiin neljä maapalloa. Eikä meillä ole kuin tämä yksi.

“Jos kaikki kuluttaisivat kuten me suomalaiset, tarvittaisiin neljä maapalloa. Eikä meillä ole kuin tämä yksi.”

Ronja ja Jeti ovat Johannan reissukavereita, säänkestäviä Gore-tex-noutajia. Kuva: Johanna Suomela.

Matalan kynnyksen päiväretkeilyä

Johanna kertoo olleensa ennen kilpailuhenkinen suorittaja, joka omien sanojensa mukaan “vehtosi menemään verenmaku suussa”.

– Niinpä hienoimmat luontohetket ovat olleet niitä, kun ei ole ollut kiire mihinkään. Olen voinut pysähtyä ja nauttia ympäristöstäni kaikilla aisteillani aikaisissa auringonnousuissa tai yöttömissä kesäöissä.

Pitkiä vaelluksia valtava rinkka selässä nainen ei tee, mutta huikeita päiväretkiä senkin edestä.

– Harrastan matalan kynnyksen päiväretkeilyä. Päiväreppu selässä on mukavampi liikkua, ja vain kaukaisimmat erämaaelämykset jäävät ulottumattomiin. Silti haastan itseäni, enkä karta epämukavuutta maastossa, Johanna kertoo.

Toimituksen suosikit: lue ainakin nämä!

Kuvassa Johanna Ronjan sekä edesmenneen Veetin kanssa.

Päiväretken päätteeksi Johanna kääriytyy mieluiten peittoon joko omassa sängyssä tai paikallisissa majapaikoissa. Reissukavereina hänellä on kotimaan retkillä aina kaksi säänkestävää goretex-koiraa, Ronja ja Jeti. Johannan mukaan heille sää on aina just sopiva.

– Koiran kanssa ei tule koskaan vääntöä suunnasta eikä retken pituudesta. Suomen kansallispuistoissa olen päiväpatikoinut neli- ja kaksijalkaisten ystävieni kanssa. Ulkomailla parasta retkiseuraa on oma perhe.

Johannan Top-3 suosikkikohteet Suomessa

  • Glimsinjoen laakso Espoossa. “Upea virtavesiparatiisi piilossa, mutta aivan keskellä Espoota. Minäkin onneton juosta viiletin ohi vuosikaudet, onneksi löysin sen vihdoin. Hyvällä tuurilla kiireetön kulkija ehtii nähdä touhuissaan sukeltelevan sympaattisen koskikaran.” Lue juttu tästä.
  • Kuusamo ja Oulangan kansallispuisto. “Käylänkoski vei pikkurillin, Oulanka lopulta koko käden. Oikeastaan molemmat. Kaikkein rakkaimmaksi on muodostunut Pieni Karhunkierros. Oulangan kansallispuisto jokaisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään.” Lue juttu tästä.
  • Savukosken ruskaretket eräkämpälle. “Olen kokenut Savukoskella kaksi käsittämättömän upeaa ruskareissua.” Lue jutut tästä ja tästä.

Rukan maisemia. Kuva: Johanna Suomela.

Johanna kertoo taivaltaneensa kenties Euroopan kauneimmissa maisemissa Sveitsissä, Italiassa, Norjassa ja Englannin maaseudulla. Silti suomalainen luonto pysähdyttää.

– Meillä on maailman kaunein saaristo ja saasteeton, puhdas ilma. Erityinen rikkautemme on kaikille avointen kansallispuistojen verkosto ja jokamiehenoikeudet, joiden arvoa emme taida ihan täysin edes itse ymmärtää. Luontomme roskattomuus ja puhtaus on asia, joista jokaisen suomalaisen pitäisi kantaa vastuunsa, sillä puhdas luontomme on myös tärkein matkailuvalttimme, Johanna miettii.

Hiljattain myös Retkipaikan blogaajana aloittanut Johanna lähettää terveisensä Retkipaikan lukijoille:

– Kaikki Suomen upeimmat luontokohteet ovat ulottuvillasi. Oletpa missä päin maata tahansa, kannattaa pysähtyä vihreää hyvinvointia tarjoavassa kohteessa – sen ainaisen ketjusyöttölän asemesta. Ja Retkipaikan sovelluksen avulla tutuistakin maisemista voi löytyä jotain aivan uutta ja kokemisen arvoista. Mitä enemmän tutkimustuloksia luonnon fysiologisista vaikutuksista saadaan, sitä selvemmin voidaan todistaa, että luonto on tärkein hyvinvointimme lähde. Ja mikä parasta, meillä Suomessa luonto on aina lähellä, eikä sinne ole pääsymaksuja.

Siirry lukemaan Maisemaonnellinen-blogia tästä >>