Harakan saari Helsingissä on superkohde lapsiperheelle – opi 10 kasvia ja 10 lintua yhdellä saariretkellä

Yhteistyössä Nattours-hanke

Paikka kartalla
Luontopolku ja geologinen polku, alle 1 km / reitti
Lautta-aikataulut ja saari-info

Harakan saari sijaitsee eteläisessä Helsingissä Kaivopuiston edustalla, kaupungin humun ja ulkosaariston välillä. Aikoinaan Venäjän ja sittemmin Suomen armeijalle kuulunut saari on nykyisin Helsingin kaupungin hallussa ja se tunnetaan tänä päivänä taiteilijoistaan, luontokeskuksestaan ja tietysti monimuotoisesta luonnostaan. Saarelle pääsee vierailemaan yhteysaluksella toukokuun alusta syyskuun loppuun.

Harakka on minulle vielä tuntematon, mutta lapseni ovat jo käyneet siellä joko päiväkodin tai koulun puolesta, sillä saarella toimii myös ympäristökasvatuksen keskus. On kaunis sunnuntaipäivä, pyydän lapseni mukaan oppaiksi ja lähdemme retkelle Harakkaan tarkoituksenamme tutustua saaren kasveihin ja lintuihin.

Saavumme Kaivopuiston rantaan, kävelemme Café Ursulan vierestä pitkän laiturin päähän ja nostamme merkkiviitan ylös. Yhteysalus kulkee 30 minuutin välein, mutta silti viitan käyttöä suositellaan.

Rannassa on meriharakka päiväunilla. Sikeäuninen lintu ei suostu nostamaan kaunista punaista nokkaansa siiven suojista näytille vaan jatkaa uniaan. En tohdi häiritä sitä enempää.

Seuraamme hetken myös tyllin touhuja rantakallioiden vesilampareissa.

Yhteysalus poimii meidät kyytiinsä saman tien. Näemme tiiran kalastusnäytöksen: se räpyttelee veden yllä paikallaan kuin mettä imevä kolibri ja syöksyy sitten vauhdilla veteen. Ei saalista tällä kertaa. En ehdi havaita oliko lentotaituri kala- vai lapintiira.

Myös naurulokki käy esittäytymässä.

Rannassa tutkimme ensin katoksen infotauluja, joissa kerrotaan Harakan mielenkuvitusta kutkuttavasta menneisyydestä: hylkeenpyyntiä, venäläisiä sotilaita, puolustusvoimien salaisia kemiallisia kokeita, taiteilijaelämää ja luonnontutkimusta.

Saarella on vielä 1800-luvulla rakennettuja vanhoja puutaloja. Juhannusruusu kukkii tänä vuonna aikaisin.

Saaren rikas luonto on saanut eksoottisia mausteita venäläisten sotilaiden saappaista. Opin muun muassa, että idänukonpalko on saapunut Harakkaan idästä. Löydän kasvin heti hieman ylempää rannasta.

Seuraavaksi siirrymme ranta-aukion toiseen laitaan akvaariotaloon, jonne unohdumme pitkäksi toviksi seuraamaan kalojen touhuja ja tunnistamaan vesikasveja. Katsomme myötätuntoisina hiekkaan kaivautuneita kampeloita: Jokaisella on kai niitä hetkiä, kun tekee mieli vajota maan alle.

Ulkona huomaamme pian saapuneemme lokkien ja valkoposkihanhien valtakuntaan. On kesäkuun puoliväli ja poikaset ovat vielä pieniä.

Jatkamme matkaa luontotalolle. Opas on lähtenyt vetämään kierrosta saarella, joten olemme talossa yksin. Vai olemmeko sittenkään? Perähuoneessa lepattaa jokin. Hiivin hiljaa huoneen ovelle ja huomaan hätääntyneen haarapääskyn, joka räpistelee itsensä katonrajaan turvaan. Se lienee eksynyt sisään avoimesta ovesta. Pyydän lapsia jäämään ovenrakoon estämään linnut paon siihen suuntaan, yritän hiipiä varoen linnun taakse ja ohjata sitä toisesta oviaukosta kohti ulko-ovea. Juonemme onnistuu ja huokaamme helpotuksesta, ehkä pääskykin ilahtui.

Luontotalolta voi pyytää mukaan kasvi- ja lintukuvastoja, joiden avulla voi tunnistaa lajeja. Nappaan kuvastoista kuvia siltä varalta, ettemme ehtisi niitä palauttaa. On aika lähteä tutkimaan saaren muita osia.

Astun talosta ulos ja huomaan tuijottavani silmästä silmään lokkia. Mietin hetken ääneen, että: ”Mikäs lokki tämä nyt olikaan?”  Minun on aina jostain syystä vaikea muistaa kumpi on isompi, kalalokki vai harmaalokki. ”Se on kalalokki”, sanoo takanani kymmenvuotias kävelevä muistikirjani.

Lähdemme kiipeämään ylös kohti näköalapaikkaa. Matkalla ohitamme venäläisten linnoitusajoilta peräisin olevan kasematin, jonka varsinainen ovi on auki, mutta noin 30 sentin korkuinen sammakko-ovi on visusti kiinni.

Varjoisa polku vie kohti näköalapaikkaa

Näköalapaikalla ihmettelemme Sabotage-taideteosta ja tähyilemme merelle. Samaan aikaan luontotalon opas saapuu paikalle tämän sunnuntain vieraiden kanssa ja saan mahdollisuuden pyytää apua lajintunnistukseen. Opas kuljettaa mukanaan haravaa voidakseen tarvittaessa suojautua poikasiaan puolustavilta emolinnuilta. Saappaat ovat kuulemma myös avuksi.

Löydän jalkojeni juuresta jo lapsuudesta tutun suolaheinän. Enää pitäisi tietää mikä lukuisista suolaheinistä on kyseessä. Veikkaukseni menee ahosuolaheinälle.

Laskeudumme takaisin alas ja syömme muurin kupeessa eväitä. Kiinnitän huomiota västäräkkikoiraaseen, joka pyörii lähipensaissa ja päästelee varoitusääniä. Evästauon jälkeen lähestyn kivivallia ottaakseni kuvan sen päällä patsastelevasta lokista, kun edestäni pyrähtää pakoon västäräkkinaaras. Ymmärrän samassa koiraan hätähuudot.

Tunnen olevani kuin norsu posliinikaupassa, sillä joka puolella on pesiviä lintuja tai jo kuoriutuneita lokin- ja valkoposkihanhen poikasia. Onneksi näköalapaikan toiselta puolelta alkava luontopolku on suljettu, etteivät kaltaiseni norsut pääse häiritsemään pesintärauhaa lintujen naapurilähiössä.

Tähän vuodenaikaan on Harakassa liikuttava varoen, sillä olemmehan lintujen kotisaarella vieraina. Täällä on pysyttävä polulla ja jätettävä suljetut alueet rauhaan. Siitä huolimatta onnistumme ohittamaan valkoposkihanhia niin läheltä, että saamme emoilta kunnon sähinät. Kalalokin poikasilla taas on niin erinomainen suojaväritys, että saatamme havaita ne vasta kun ne pyrähtävät juoksuun melkein jalkojemme juuresta. Sillä hetkellä on syytä varautua ilmahyökkäykseen ja siirtyä ripeästi kauemmas poikasista.

Jatkamme hitaasti matkaa. Kivivallin ja entisen kemiallisen tutkimuslaitoksen eli nykyisen taiteilijatalon välillä kasvaa runsaasti maitohorsmaa, joka on vielä nupullaan.

Kun katson tarkemmin maan tasolle, näen ilokseni tuon huomaamattoman pienen kaunottaren, keto-orvokin, joka on täydessä kukassa.

Sen jälkeen kasvimaailma järjestää pienen yllätyksen. Luulen ensin kuvaavani nokkosta, mutta eihän nokkosella ole näin isoja komeita kukkia. Tämä valenokkonen paljastuu valkopeipiksi, joka viihtyy hyvin nokkosen seuralaisena ja hieman muistuttaakin kaveriansa. Seura tekee kai kaltaisekseen, mutta valkopeippi on kyllä minun mielestäni kauniimpi tästä parivaljakosta.

Jään hieman muista jälkeen ottamaan kukkakuvia. Viimein kierrän kohti taiteilijatalon etupihaa. Portailla vartioi kuitenkin kalalokki, joten nousen pihalle portaiden vierestä. Kuvaan vielä kurtturuusun.

Lähestymme taas rantaa ja tarkkailemme meriputken varressa mönkivää kaksipistepirkkoa.

Rantakallioilla ihailen keltamaksaruohon loistoa.

Hämmästelen merirannikin kukintaa.

Haistelen vielä ruoholaukan voimakasta tuoksua. Tekisi mieleni maistaa.

Lähden vielä kävelemään rantaa pitkin ja näen kyhmyjoutsenen lipuvan kauemmas.

Hieman myöhemmin huomaan hyvin maastoutuneen haahkanaaraan vaappuvan rantaan ja pulahtavan uimaan. Tunnistan sen kolmionmuotoisesta päästä, vaikka se on kaukana ja lähtee uimaan toiseen suuntaan.

Retkikaverini heiluttavat jo laiturilla, sillä Piper-alus lähestyy. Pilviä on kerääntynyt taivaalle jo siinä määrin, että alkaa viluttaa. On aika lähteä. Mikä helmi tämä saari onkaan, yksi Helsingin huomaamattomista aarteista, luontoelämys lähellä keskustaa. Tänne haluan palata.

Sijainti: N=6669950.295, E=386562.366

Lue lisää: