Haminan Pirunpesä

Haminan Pirunpesä on erikoislaatuinen ja kiehtova onkalo, johon mielivä joutuu laskeutumaan pienestä kolosta kallion sisään. Paikka tuli tutuksi, kuun vuoden 2013 pidempi korpitaivallus vei meidät taas Kaakkois-Suomeen. Kyseisen reissun teemana olivat itselleni mieleiset historialliset kohteet ja luonnonmonimuotoisuus, joka tuli vastaan mm. sakeina hyttys- ja paarmapilvinä. Kohteita tuli alle viikon reissussa varmaan kahlattua noin. 30, mutta jostain on syytä siis aloittaa retken purku ja nyt debyyttinä saa toimia varsin erikoinen luolakokemus.

Juuri kun luulin jo nähneeni kaiken mitä Suomen luonto voi tuoda esiin, kertoessani tafooneista jokunen aika sitten, niin eikös eteen osu jotain aivan liki yhtä hämmentävää. Olimme hädintuskin selvinneet Taavetin linnoituksilta paahtavassa 32 asteen helteessä, kun matkamme jatkui jo kohti Haminaa.

Hitonharjun mäellä näet sijaitsee museovirastonkin mainitsema rauhoitettu luontokohde. Itselläni ei ollut varsinaista tietoa, mitä vastassa olisi ja Janne Lumikanta, joka toimi tällä kertaa kuskina ei asiaa tahtonut tarkemmin raottaa, meille muille matkalaisille, muuten kun sanoen: ”No se on erilainen kohde.”

Auto siis jäi parkkiin pienen metsätien varteen, josta jo taustalla siinsi mäenrinne, jonne johdatteli polku. Matkaa itse kohteelle taisi kertyä huimat alle 200 metriä.Mutta mitä oli paikanpäällä muutakin, kuin rikottu rauhoitettu merkki?

pirunpesä (3)

Keskellä rapakivi kallioista rinnettä oli kallioon tehty tai syntynyt noin 40cm halkaisijaltaan oleva pyöreä kolo, joka tuntui laajenevan maan uumeniin.

Taskulampulla koloon valaistuna luolamainen onkalo näytti varsin pyöreältä ja täysin mysteeriseltä. Miten tuollainen olisi voinut sýntyä luonnon muovaamana? Kokoa luolamaiselle onkalolle kertyi nopeasti koloon kurkistaen vähintään 2,5 x 2,5 x 1,5.

Seuraava ihmetyksen aihe kehkeytyi siitä, kuka on se rohkea joka tuonne nyt sitten aikoo mennä, sillä pyöreään maljakkoon meno on selvästi helpompaa, kuin sieltä poistulo. Janne päätti rohkaista itsensä ja riisui paidan sekä suorastaan sukelsi reiästä sisään. Oli siinä huumorissa pitämistä meillä kaikilla, näet miehen kurkistelu kolosta loi varsin omaperäisen hilpeän tunnelman. Itse päätin aluksi vain kuvailla reiästä sisään, enkä tunkea sekaan, vaikka koloon olisi varmasti mahtunut 4-5 miestä samalla kertaa.

pirunpesä (4)

Seuraavaksi alkoi Jannen ponnistelu ylös onkalosta, joka näytti tapahtuvan ilmeisen helposti, joten rohkaisin mieleni ja päätin itsekkin kokeilla onneani onkalon suhteen. Ja ei kun sisään ja kamera mukaan.

Ensireaktio oli ihana viileys paahtavaan ulkoilmaan verrattuna. Onkalon seinämät on ilmeisesti rapakiveä ja jotenkin kidemäiset, eli olisiko tämä siis rapakivi- ja kideonkaloluola? Jokin vain ei nyt mahtunut päähäni, mihin on kadonnut morautunut kiviaines. Tuskin se itsestään on tuosta pienestä kolosta uloskaan lentänyt eikä mikään eläin ole tätä kaivanut? Asialla on osin täytynyt olla mukana ihminen.

pirunpesä (7)

Museovirasto näet epäileekin, että onkalo on jo mahdollisesti kivikaudelta. Kyseessä olisi kvartsilouhos, koska samaiselta alueelta on tehty löydöksiä mahdollisista iskukivistä ja kolmesta kovertumasta kvartsisuonien kohdilta.

Oli onkalo sitten mikä tahansa, niin ainakin erikoisuudessaan se voittaa ja pesee monet muut. Onkalosta poispääsy muuten osoittautui luultua hepommaksi, mutta en ala suosittelemaan sinne ahtautumista, jos ei ole aivan varma itsestään tai voimistaan.

Kohteena Hitonharjun Pirunpesä on varsin upea paikallisnähtävyys, jota kannattaa poiketa tervehtimässä kun liikkuu alueella.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6740763 E 520692

3 replies
  1. Tuomo Kesäläinen
    Tuomo Kesäläinen says:

    Hieno kohde – tämä on hieman ongelmallinen paikka siinämielessä, että voidaanko puhua ”luonnonihmeestä” kun kyseessä on louhos? ”rapakivigraniitissa olevan kvartsijuonen kideonkalo, joka on louhittu tyhjäksi” kuvailee kohdetta Aimo Kejonen kirjassaan Suomen 100 – Geologiset kohteet. Mikäli tuo kansanperinne puoli kiinnostaa, samassa lähteessä mainitaan kohteen olevan muinainen tietäjien käyttämä voimapaikka!

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Totta. Sikäli puoltaa kuitenkin paikaansa hyvinkin, että on välttänyt monen muun kideonkalon – esimerkiksi Rutkon – kohtalon ja ei ole tuhoutunut.

      Vastaa
  2. Tuomo Kesäläinen
    Tuomo Kesäläinen says:

    Menee ehkä saivarteluksi, mutta eikö kideonkalo ole tuhoutunut silloin kun sieltä on kaikki kiteet lähteneet ihmisten matkaan ja jäljellä on tyhjä aukko. Saman kohtalon on kokenut myös Pisan hieno luola, oliko Pirunkellari nimeltään? Tietysti tuo olisi voinut hyvin romahtaa ajan saatosaa, joten onneksi on edeleen kasassa, olen samaa mieltä. Tästä syystä ns. korkkaamattomista kideonkaloista ei paljon huudella, mineraaliharrastajat ovat ahnasta väkeä, toki myös tavalliset tallaajat ottavat mielellellän komean kiteen kirjahyllyynsä.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.