Haisevanlammen kivikirkko, Ruokolahti, Puntala

Ruokolahdessa sijaitsee Kissankierros-niminen retkeilyreitistö, jonka pituudesta tunnnutaan olevan monta mieltä. Viralliset opasteet ovat merkinneet sen 5,5 kilometrin pituiseksi, mutta paikan päällä opasteet kielivät 7 kilometrin patikkaa. Kumpi lie oikeassa?

Reitistön varrella sijaitsee myös lippaluola, joka kantaa kivikirkon nimeä ja omaa muutenkin mielenkiintoisen taustan. Luola sijaitsee Haisevanlammen rannan kallioiden tuntumassa. Luultavimmin se on syntynyt, kun vesi on aikanaan syönyt rantakallioon tuon useita metrejä pitkän kalliolipan.

Luola ei vain luonnonmuovaama, sillä ihmisen kädet ovat osaltaan muovanneet sen nykyiseen asuunsa. Aikanaan on huomattu, että luolan tuntumassa kiviaines on ollut erinomaista uunikiviainesta – sanoohan vanha kansa, että parhaat kiuaskivetkin löytyvät järvikivistä, joten kalliolippaa on louhittu melkoisesti aikojen saatossa.

Kivilouhos

Paikka on toiminut myös vainovuosina kyläläisen piilopaikkana ja ilmeisesti juuri tuolloin kirkkoherra on käynyt pitämässä paikalla saarnoja, josta juontuu nimi kivikirkko.

Nykyään paikka on runsaan retkeilyn johdosta roskainen ja erinäiset epäviralliset leirinuotiot ovat jättäneet myös jälkensä kohteelle. Luolan sijainti suolammen reunustalla tuo varsinkin kesäiseen aikaan paikalle varsin runsaat hyttysparvet, joten OFFia saa varata matkaan.

Paikalta löytyy myös vieraskirja ja opaskartta alueen reitistöstä. Paikallisesti komea kohde, johon tutustuminen käy helposti. Kohde sijaitsee aivan polun varrella.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6793413 E 603513

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.