Europpan koillisimassa kolkassa voi juhannuksenakin tehdä lumiukon: Hamningberg, Ruija

Tykistöaseman vierestä mäen laelta avautuvat näkyvät Hamningbergin kylään ja rantaan.

Puuraja on kymmeniä kilometrejä takana päin. Maisema päällystetyn tien ympärillä on kumpuileva, autio ja karu. Tämä ainoa tie kapenee entisestään, ja vauhti hidastuu. Potentiaalisia vastaantulijoita ajatellen reitille on tasaisin välimatkoin rakennettu epämääräisiä levennyksiä. Me kohtaamme onneksemme vain leppoisia lampaita. Jäämeri huokuu vieressä hyytävän sinisenä, ja äkkiä mustat kalliot nousevat lähes pystysuorina hammasharjanteina tien molemmin puolin. Ollaan matkalla Euroopan koillisimpaan kolkkaan, Norjan Hamningbergiin.

Euroopan koillisimpaan kolkkaan on vain yksi tie.

Autotie kapenee ja maisemat muuttuvat erittäin karuiksi Hamningbergiä lähestyttäessä.

Hamningberg on arktinen muistomerkki menneisyydestä. Tämän entisen kalastajakylän viimeiset vakituiset asukkaat siirrettiin lähemmäs sivistystä 1960-luvulla, ja kylä on siitä asti ollut sesongista riippuen enemmän tai vähemmän tyhjillään. Kylän kymmenkunta taloa toimivat tätä nykyä kesämökkeinä.

Näillä leveysasteilla nököttävät rakennukset kirkkoineen ovat itse asiassa pieni ihme, sillä suuri osa pohjoista Norjaa ja Finnmarkia tuhottiin saksalaisjoukkojen vetäytyessä alueelta toisen maailmansodan lopussa. Tarinan mukaan Hamningbergin tykistöaseman joukoille tuli kuitenkin niin kiire jättää asemapaikkansa, että ainoaksi poltetuksi asiaksi jäi tulella valmistumassa ollut kalakeitto.

Tykistöaseman tähystyspaikka. Asemaan pääsee sisälle mäen rinteessä olevan luolan kautta.

Pittoreskin kylän rakennukset ovat nykyään pääsäntöisesti vapaa-ajan asuntoja.

Autotie tuo matkailijan kylään asti, ja suureksi hämmästykseksemme (ja iloksemme) kirkkoa vastapäätä on yleinen kuivakäymälä! Samanlaisia laitoksia on ollut jäämerentien levähdyspaikoilla, eikä voi kuin nostaa hattua ja kumartaa syvään Norjan matkailupalveluille.

Tiepahanen jatkuu satakunta metriä kylän läpi itään, kun taas yleinen pysäköintialue on lyhyen matkan päässä kylän länsipuolella, hieman etäämpänä rakennuksista. Kylä ja pysäköintialue ovat nummimaisella laakealla alueella pohjoisen niemenkärjen kallion suojassa. Ruuhkasta ei ole tietoakaan, alueella on pari kolme matkailuautoa ja länsirannan läheisyydessä näkyy lisäksi yksi tunneliteltta.

Laitamme oman kupolimme keskemmälle nummea ja katselemme porotokan jolkottelua kauemmas. Taivas on pilvessä, tuulee lännestä ja lämpötila on alle +10 astetta. Perinteinen juhannussää. Keskikesän juhlan kunniaksi syömme kilohailisäilykettä ja Jäämeressä pestyjä trangiaperunoita.

Kylän länsipuolella, parkkipaikan läheisyydessä, tyhjää lääniä riittää.

Karu kauneus on teltasta katsojan silmässä.

Tunnelma Varangerin niemimaan kärjessä on kertakaikkisen kiireetön. Olemme varanneet pari päivää ja yötöntä yötä alueen tutkiskeluun ilman sen kummoisempia suunnitelmia, ainoa tavoite on uskaltautua Jäämeren kuohuihin. Kulutamme päivämme haahuilemalla kivikkoisilla rannoilla ja viereisellä ylängöllä, bongaamme aaltojen tuomaa hylkytavaraa ja koetamme tunnistaa arktisia kasveja. Tutustumme tykistöasemaan, joka on suurelta osin hyvässä kunnossa, löydämme luolia, sekä niemen äärimmäisestä kärjestä “maailmanlopun majakan”.

Pohjoisrinteelle on jäänyt vähäinen määrä lunta, josta pyörittelemme juhannuksen kunniaksi pari lumipalloa. Kukkulan laella tykistöpatterin vieressä ja kivien keskellä katselemme hiljaa horisonttiin ja ihmettelemme keskiyön auringon valoa.

”Maailman lopun majakka” Hamningbergin koillisnurkalla.

 

Teksi: Karoliina Kaski

Kuvat: Karoliina Kaski & Mikael Säkö

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.