Avojaloin suolle? Retkipaikan opas vie ihmisiä kulkemaan paljain jaloin Nuuksioon

Aamupäivän aurinko paistaa jo täydeltä terältä, mutta mittarissa on vasta kymmenisen astetta raikasta lämpöä. Suon yllä vellova ilma tuoksuu syksyltä. Ympäröivää metsänpohjaa peittävät punaisiksi muuttuneet mustikan- ja juolukanvarvut, kallioita peittävä valkea jäkäläturkki on kylmänkostea. Ruskaa hehkuvalla suolla kulkee, erä- ja luonto-oppaamme Joelin johdattamana, ryhmä ihmisiä, kintut paljaina. Hymy on herkässä.

– Tykkään paljasjalkakävelystä suolla, Joel kertoo minulle retken jälkeen.

– Paljasjalkakävely on muutenkin outoa, ja suo elementtinä tekee siitä vielä oudompaa.

Juttelen kollegani Joelin kanssa hänen keräillessään Suomen luontokeskus Haltian varastosta letunpaistoon tarvittavia välineitä. Aamupäivän opastettu Paljasjalkakävely on ohi, ja seuraavaksi on nuotiolla paistettavien ja nautittavien plättyjen ja nokipannukahvien vuoro.

Tiedän tarkalleen, mitä Joel tarkoittaa kehuessaan paljasjaljakävelyn outouden tunnetta. Olen itse niitä ihmisiä, jotka saattavat jopa talvella riisua jalat paljaiksi keskellä metsää saadakseen tuntea luonnon jalkapohjissa. Se maadoittaa ja rauhoittaa, elävöittää ja virkistää. Kerran kirjoitin siitä tarinankin.

On kuitenkin hyvin ymmärrettävää, että ajatus avojaloin luontoon lähtemisestä voi tuntua monesta vieraalta, saati sitten lorkkiminen suolla rahkasammalen maiskutellessa jalanpohjissa kuin elävä otus ainakin. Onneksi on oppaita kuten Joel, jotka tuovat tämän elämyksen myös niiden ihmisten saataville, joita luonnossa kulkeminen saattaisi muutoin ujostuttaa tai jopa pelottaa. Noin puolentoistatunnin mittainen Metsän kosketus -elämys sopii Joelin mukaan kaikille kokeilunhaluisille ihmisille ja tarjoaa kiinnostavan tavan laajentaa omaa luontoyhteyttä – ja ihanan virkistyksen vaikka nuupauttavaan kokouspäivään. Aiempaa kokemusta luonnosta tai avojaloin kävelystä ei tarvitse olla retkelle osallistumiseksi.

Retken pohjana voi suon lisäksi olla muutakin luontoa, kuten kalliota ja metsää.

– Ei ole ihan tavatonta kuulla, että joku ei ole kävellyt avojaloin luonnossa koskaan elämässään, Joel kertoo.

Epäilyksien kautta virkeisiin kinttuihin

”Joopa joo, mihin me on oikein tultu” on yleinen ensireaktio, kun käy ilmi, että seuraavana ohjelmassa on avojaloin kävelyä suolla tai metsässä.

– Ihmiset ovat epämukavuusalueellaan, ja sieltä se reaktio kumpuaa, mies selittää.

– Mutta kun mä avaan avojalkakävelyn hyötyjä, ihmisten avoimuus ajatukselle kasvaa ja uteliaisuus herää.

Paljasjalkakävelyn hyödyiksi Joel mainitsee muun muassa sen, että jalkojen tuuletus ja huuhtelu voivat ehkäistä hiertymiä pitkillä vaelluksilla, ja pidemmän päälle harjoitettuna avojalkakävely luonnossa parantaa lihasten koordinaatiota ja voi auttaa siten osaltaan ehkäisemään kaatumisia. Opastetulla suokävelyllä ei ehkä pitkän kantaman hyötyjä vielä saada, mutta hyvä olo jalkoihin kyllä saadaan. Se voi myös avata portin, josta moni ei ehkä uskaltaisi ilman opasta kulkea.

– Sillä hetkellä kun jalat ovat suossa, suo ja sen vesi voivat tuntua kylmältä, jalkoja voi hieman pistellä tai voi olla tunnottomuuttakin, Joel luettelee.

Oma suosikkini on se tarkka hetki, kun kylmä luonnonvesi ensi kerran puristuu kengissä uupuneiden varpaiden välistä. Suon pehmeys tekee kulusta raskasta, askeleiden ja kehon voima tulee esiin ja tuntuu hyvältä. Tasapainoaisti taas saa tiukkaa treeniä etenkin siinä vaiheessa, kun lopuksi yrittää taiteilla sukkaa ja kenkää takaisin jalkaan yhdellä jalalla seisten.

– Kengissä kaikki tuntuu aina samalta, mutta paljain jaloin luontoa vasten jalat alkavat tuntua eläviltä. Myös askellus muuttuu: kengissä astumme kantapäillä, mutta avojaloin askellus vaihtuu päkiälle, mikä on luontevaa jalalle. Ja kun jalat kohta kuivataan ja saa laittaa kuivat sukat ja kuivat kengät, se on todella hyvä tunne, Joel kuvailee.

Koko ryhmän ei myöskään ole pakko kulkea suolla. Jos joku ei halua, hän voi avartaa luontoyhteyttään tassuttelemalla paljain jaloin vain vaikkapa metsässä tai kalliolla. Opas tunnustelee porukan fiilikset, toiveet ja mahdolliset huolet aina retken alussa.

Hyvä opas tekee uhat tyhjiksi

Joelin letunpaistotarvikelaatikot alkavat jo pullistella kuksista, lautasista ja kahvipannuista. Kohta on miehen aika siirtyä valmistelemaan ryhmälle lettukestejä Haltian alapihan Elämyskodalle.

Hän pysähtyy vielä hetkeksi pohtimaan suohon liittyviä pelkoja.

– Monet meistä on opetettu pelkäämään soita, ehkä vähän turhankin paljon, mies miettii.

Toden totta. Olen itse 38-vuotias ja äitini on edelleen sitä mieltä, etten saisi mennä tutullekaan suolle ilman pelastusliivejä. Olemme varmasti kaikki kuulleet tarinoita suonsilmiin hukkuneista ja hukutetuista ihmisistä. Tunnettua on myös suon aavemainen kyky säilyttää ruumis jopa satojen vuosien ajan varsin ehjän ja tuoreen näköisenä. Ja entäpä sitten soissa vaanivat taruolennot? Jaiks!

Joel huomauttaa, että monet suomalaiset suot eivät ole kovin syviä, ja suonsilmään pudonneenkin pää saattaisi pysyä vielä pinnalla. Tuurilla ainakin. Tämä ei toki lohduta silloin, jos humpsahtaa johonkin keskimääräistä syvempään kohtaan – esimerkiksi kuuluisan Torronsuon syvyys on paikoin jopa yli 12 metriä. Tuulesta temmattuja eivät varoitukset siis ole, eikä aiheella pidä leikkiä. Mutta Joelin opastamana lähtisin vieraallekin suolle ilman huolia (ja pelastusliivejä), sillä tiedän, että oppaana hän tuntee maaston eikä ota riskejä.

Silloin voisin itse vain nauttia rauhassa siitä tunteesta, kun märkä, pehmeä ja kylmä rahkasammalikko imeskelee paljaita jalkoja.

Se tuntuu paljon, paljon paremmalta kuin miltä kuulostaa.

Joel suosittelee suokävelyä varattavaksi esimerkiksi kokouspäiviä virkistämään (ks. Haltian kokoustilat), tai se voi olla myös osa virkistyspäivää. Mies huomauttaa, että elämys on parhaimmillaan kesän lämpimillä, jopa kuumilla keleillä. Paras sesonki on tältä vuodelta siis jo ohi, mutta pane vinkki korvan taakse ja varatkaa sillä välin ryhmällenne syksyisempää ohjelmaa, kuten Wine in the Dark Woods, joka on koettavissa vain lokakuussa, tai Myyttinen metsä -opastus, jolle syksyn energia ja hämäryys tuovat täydellisen säväyksen.

Lue seuraavaksi

Miksi luontoa kannattaa pysähdellä ihailemaan?

Pelko – mikä meitä luonnossa oikeasti pelottaa?