Avaruuden laidalla pääkaupunkiseudulla – Pajamäen aurinkokuntamalli

Ihminen on aika kehno numeroiden kanssa. Nii kaua ku lasketaan korkeintaan kymmeneen, eli omat sormet riittää (varpaat varasijalla), ni laskutoimitus pysyy joten kuten lapasessa, mut ilman helmitaulua tai laskukojetta on isompien numeroiden kanssa on sormet varpaita myöten suussa. Onneks isojakin kokonaisuuksia voi hahmottaa paremmin, kun niistä tehdään mittakaavassa oleva pienoismalli.

Reitin pituus 20–25 km
Helppo reitti
Kulkuaika 6-10 h kävellen
Lähtöpaikka kartalla

Auringon jälkeen meitä lähin tähti, Proxima Centauri, on 4,24 valovuoden päässä Maasta. Hahmottuuko? Ei ainakaan itelleni. Mut mitäs jos sen kertoo näin: meijän aurinkokuntamme Auringosta Plutoon mahtuu mittakaavassa 1 : 1’000’000’000 (yhden suhde miljardiin) reilun kuuden kilometrin säteelle. Tällöin Aurinko on 1,4 metriä halkaisijaltaan oleva pallo, Pluto on nuppineulan pää 6’102 m päässä ja maapallo siellä jossain välissä sormenpään kokoisena. Tässä mittakaavassa Proxima Centaurille päästäkseen pitäis 6 km Plutolle käveltyään köpsötellä vielä maapallon ympäri.

Johan rupeaa mittakaava hahmottumaan, vai mitä?

Ei se mitään, ei miullakaan.

Sattumoisin juuri tämmönen aurinkokuntamme mittakaavamalli on olemassa: Tähtitieteellinen yhdistys Ursan vuonna 1992 aluille panema malli on nimetty Pajamäen aurinkokuntamalliksi, koska aurinkokuntamme keskipiste ja päivänpaisteemme Aurinko sijaitsee Helsingin Pajamäessä. Sieltä alkaen mallin voi kävellä tai pyöräillä läpi, koska mallin kohteet on ripoteltu yksittäin pitkin Helsingin ja Espoon rajaseutua tuota 1:1’000’000’000 mittakaavaa vastaavien etäisyyksien päähän toisistaan ja tietysti myös mittakaavaa vastaavassa koossa.

Auringon malli (kuva: J. Talka)

Ja mallihan tietysti käsittää vaan oman aurinkokuntamme, eikä esim. aiemmin mainittemaani Proxima Centauria, jonka mainitsin tossa vaan mittakaavan havainnollistavaa vaikutusta… nii, havainnollistamaan. Silti kukaan ei kiellä Pluton jälkeen kävelemästä maapallon ympäri, jos ylimäärästä virtaa riittää.

Lähettiin siis Rinkkaputki-blogin Heikin kanssa kompuroimaan aurinkokuntamallin antimia läpi. Urbaanipatikka alkoi Helsingin Pajamäestä, tarkemmin Patterimäen huipulta Auringon mallilta, joka ylväänä seisoi parikytämetriä korkean tangon päässä. Halkaisijaltaan 1,4 m oleva malli ei varsinaisesti ole pallo, vaan joku hieman hämärä 2,5-ulotteinen teräsputkista tehty epäpallo..? Tällä toteutuksella on varmaan haettu sitä, ettei tuuli tarttuis malliin niin herkästi.

Aurinko kuulemma näkyy kivasti muille planeettamalleille, jos tietää tihrustaa oikeaan suuntaan ja sattuu ottamaan mukaan hyvät kiikarit tai kunnon teleobjektiivin kameraa varten. Meil ei tietenkää ollut kumpiakaan, että 67,8 m Auringosta kaakkoon sijaitsevalla Merkuriuksen mallilla saatiin jo ponnistella nähdäksemme Aurinko männynoksien välistä. Oikeaa aurinkoa ei pilvien takaa juuri näkynyt, ja kiprakka -10 asteen pakkanen piti meijät liikkeellä

Reilun nuppineulan pään kokoinen Merkurius betonijalustallaan. Mallin karhennus ei ole tarkoituksellista tekstuuria, vaan joku on lyönyt poloista mallia kivellä (kuva: H. Sulander)
Melkein maan kokonen Venus, joka oli sekin saanut hieman turpaansa (kuva: H. Sulander)

Venuksen malli sijaitsee muutamankymmentä metriä Merkuriukselta polkua pitkin etelään. Se on vaan yksinkertaisesti pieni kuula betonitolpan nokassa, kuten valtaosa muistakin malleista. Auringolle tulee Venukselta matkaa linnuntietä n. 106 m, eikä seuraavana vähän matkan päässä vastaan tullut kotiplaneettamme maakaan ole kuin 150 m päässä Auringosta. Maan ja Kuun malli on toteutettu teräslevyyn tehtyinä reikinä, kun alkuperäinen palloviritelmä oli ilmeisesti kokenut väkivaltaa. Koska malli on mittakaavassa, niin Auringon malli näkyy Maan mallille samankokoisena kuin oikea Aurinko. Olis ollut hienoa, kun ois tajunnu koittaa tiirailla Auringon mallia sieltä puiden välistä, mut tulihan tuo oikeekin Aurinko just parahiksi taivaalle.

Maa ja Kuu, toteutus mallia miekka kivessä. Toistaseks ei ole ihan selvää, et onko Maasta löyvetty älyllistä elämää (kuva: J. Talka)
Marsista löyvettiin kuiteki jäätä. Patukka sen sijaan oli vaan huono vitsi, eikä mikään kaupallinen yhteistyö (kuva: H. Sulander)

Oikeestaan yhessä jos toisessakin mallissa oli näkynyt väkivallan merkkejä, eikä semmoset 50 m Maan mallilta etelään ja 206 m Auringosta sijaitseva Marsin malli tehnyt eroa tähän: mallin betonitolppa oli surkeasti kenollaan viereisen havupuuaidan sisällä, ja ite planeetan terästappikin vielä erikseen vinoon lyöty. Kummallisen paljon aiheuttaneet mokomat betonitolpat mielipahaa, kun niitä on pitänyt pieksämään ryhtyä. Planeettamallit betonitolppineen oli kyl ikäänsä nähden hyvässä kunnossa, kun olivat kuiteki seisoneet Pajamäessä lähiön välisellä puistoalueella potkittavana jo melkein 30 vuotta.

Seuraavana oli Jupiterin malli, joka on isketty pystyyn lenkkipolun varteen Talinhuipun itärinteeseen, linnuntietä 817 m Auringosta. Muuten hyvä, mut lenkkipolku olikin talviaikaan latu, eli loppumatkasta oli kahlattava polveen asti syvässä hangessa. Harhailtiin jonnekin kommunistisen Kiinan symboliikkaa sisältävälle frisbeegolf-radalle, mut radan vierestä löyvettiin ittemme kartalle ja lopulta myös aurinkokuntamme suurimman planeetan mallille, joka oli suuren greipin kokoinen, ampiaiseksi maalattu rautakuula

Suksimalla Jupiteriin (kuva: H. Sulander)

Matka seuraavalle mallille, Saturnukselle, olikin sitten pari kilometriä Pitäjämäentien suoraa kuunnellen rengasmelun soivan nastarenkaiden nuottiin. Saturnus oli tietysti suhteessa oikean etäisyyden päässä (1’444 m) Auringosta, mut ilmeisesti sen ”kiertoradalta” on ollu vaikee löytää hyvää paikkaa Helsingin infrastruktuurin seasta, kun malli on jouduttu istuttamaan reippaasti sivuun muiden planeettojen muodostamasta linjasta. Saturnuksella käydäkseen pääsi siis tekemään muutaman kilometrin koukkauksen itään päin muuten pohjoisesta etelä-lounaaseen menevältä reitiltä. Haluttiin kumminkin käyä kaikki planeetat ja oikeessa järjestyksessä, joten oikomaan ei lähetty

Saturnus ja renkaat (kuva: H. Sulander)
Planeetan urbaani integraatio (kuva: H. Sulander)

Pitäjämäestä Saturnukselta Elfvikin kartanon alueella sijaitsevalle Uranuksen mallille olikin sitten 5 km matka, eli enemmän mitä tähän mennessä oltiin kulettu yhteensä. Nyt alettiin päästä niihin oikeisiin etäisyyksiin! Tunnin mittaisen, jalkoja kolottavan asfalttimarssin jäliltä saavuttiin Villa Elfvikille Laajalahden ulkoilualueelle, ja kyllä muuten kelpasi käyä kartanon lämmössä niistämässä kahvit kitusiin.

Kauaa ei kuitekaa maltettu antaa kahvin jäähtyä, kun kello kävi jo reilusti puolenpäivän ohi, ja kävelymme oli hädin tuskin puolivälissä. Vaikka seuraavana ollut Uranus on linnuntietä 2’864 m päässä Auringon mallilta ja edeltänyt Saturnus vastaavasti 1’444 m päässä, eli eroa kiertoradoilla on vaan 1’420 m, niin kävellen mallien välimatka on silti 5 km, koska sanonnan vastaisesti planeetat ei ihan ole linjassaan, jolloin ne ois niin lähellä toisiaan ku mahdollista. Konjunktion puutteen lisäksi tiet ei satu muutenkaan menemään linnuntietä planeetalta toiselle, että kenkiä saa tosiaan käyttää.

Paukkui pakkanen, paukkui jäät (kuva: H. Sulander)
Uranuksen paviljonki Laajalahden rannan tuntumassa (kuva: H. Sulander)
Uranus, kokoa biljardipallon verran (kuva: J. Talka)
Välimatkat on kilometrejä, tiet asfalttia, liha heikkoa ja housut farkkua. Vain ensimmäinen sopii hyvin patikointiin, joten ”Auts!” (kuva: H. Sulander)
Laajalahden lintutorniin (kuva: H. Sulander)
Laajalahtea ja Espoota lintutornista (kuva: H. Sulander)

Uranus komeili muita planeettoja näyttävämmin omassa paviljongissaan, mikä ei varsinaisesti ole ihme, kun sijainti on varsin suositulla Villa Elfvikin kartanon alueella. Tästä siirryttiin liukastelemaan Laajalahden pitkospuille, jotka toivat rantametän ja kaislikon keskellä kulkiessa mukavaa vaihtelua asfalttiin. Uranukselta Neptunukselle olisi 6 km kävelyä, joka tiesi taas reilun tunnin verran taaplaamista.

Espoon rajalla Lehtisaaren rannassa vanhan sillan perustuksilla seisoo Neptunus (kuva: J. Talka)

Neptunuksen malli seisoo raikkaan avoimella paikalla veden äärellä, ja Auringon malli jää linnuntietä 4’487 m pohjoiseen. Melkein päinvastaisesta suunnasta lounaasta oikean Aurinkomme vaaleanpunaseen taittava kajo lankesi vanhan sillan perustuksien lumipeitteelle, luoden tuolle urbaanin monimentin löytämiselle omanlaisensa tunnelman. Valon punaiseen täyttävä sävy kertoi myös siitä, et jos meinattiin ehtiä Plutolle valosan aikaan, niin pitkäksi aikaa ei parane jäähä jäähyttelemään. Tää planetaarisia mittakaavoja ihmettelevä kaksikko kameroineen kääntyi tasaista tahtia kotiplaneettansa mukana auringonvalon ulottumattomiin iltaa ja yötä kohden.

Aurinkokunnan vanhalle rajalle, Plutolle, oli kävelymatkaa semmonen 3 km Keilaniemen terästä ja lasia kiiltelevän bisnesalueen rakennusten välitse. Espoon puolella Hanasaaressa Länsiväylän varrella, juuri auringonlaskun tienoilla, saavuttiinkin tuolle 6’102 m Auringon mallilta sijaitsevalle kääpiöplaneetan mallille, joka oli aiempiin kohteisiin nähden aika askeettinen toteutukseltaan.

Pluto ja sen suurin kuu Charon nuppineuloina ilmoitustaulussa. Alle tussattu kysymys kolahti. (kuva: H. Sulander)

Eli Pluton malli on siis nuppineula, jonka läpimitta on kaiken lisäksi 2,2 mm, vaikka se pitäis olla 2,4 mm. Kaikesta päätellen URSAlla loppu Pluton kohalla inspiraatio kesken, eikä kääpiöplaneetalle ollut luvassa oikeankokosia mittatilausnuppineuloja saati betonitolppia. Kuu Charon taisi olla vielä samankokoinen nuppineula, vaikka todellisuudessa on Plutoa paljon pienempi. Varsin valloittavaa tavoittaa reilun 20 km kävelyn jälkeen loppuhuipennuksena pari nuppineulaa ilmoitustaulusta. Ei se määränpää, vaan matka, vai miteseoli.

Kääpiöplaneetta Pluto on kuineen keskimäärin 6 miljardin kilometrin päässä Auringosta ja koska sen kiertorata on vähän mitä sattuu muihin planeettoihin nähden, niin joskus se on kauempana, joskus lähempänä. Tää keskietäisyyskin on kuiteki jo sellanen, että se ottaa Auringon valoltakin 5,5 tuntia edetä, kun maahan valo ehtii Auringosta jo 8 minuutissa. Seuraavaksi lähimmälle tähdelle Proxima Centaurille Auringon valolta menee sitten tosiaan se 4,24 vuotta. Siinä vähän mittakaavaa.

Lisäksi tuli muistettua, et Pluto ”tanssii” viereisen kuunsa Charonin kanssa niiden yhteisen painopisteen ympärillä ja tää piste on itse asiassa Pluton ulkopuolella. Tarkkaan ottaen jokaisella planeettasysteemillä on tällainen painopiste (engl. barycenter), jonka ympäri koko komeus kieppuu. Esimerkiksi aurinkokuntamme painopiste ei ole suinkaan Auringon keskustassa, vaan planeettojen keskinäisestä asennosta riippuen joko jossain auringon sisällä tai jopa sen ulkopuolella. Myös Maa ja Kuu veivaavat Maan keskipisteestä erillään olevan painopisteen ympäri. Näitä ajattelemalla oli hyvä sekottaa päänsä vielä loppumatkasta.

Malli niin sanotusti ”toimitti”: se havainnollisti mittakaavoja paljon konkreettisemmin, mitä luvut paperilla. Kun kävelee 1,4 m halkaisijaltaan olevalta Auringon mallilta mutkien kautta 6 km päähän nuppineulan luokse ja miettii, et se nuppineula kiertää sitä Auringon mallia ja että ne on painovoimalla kiinni toisissaan, niin ymmärtää ehkä viimein niitä suhteita – tai ainakin sen, et miks niitä ei tohdi ymmärtää.

Aurinkokunnan laitamilta ehtisi kuitenkin vielä illaksi kodin lämpöön, joten metrolla Helsingin keskustaan ja siitä edelleen junalla kohti koto-Karjalaa, tai osasto Rinkkaputken tapauksessa kohti Keski-Suomea. Takana oli vähän epätyypillinen urbaanipatikka, mut aurinkokuntamalli oli kiinnostanut mittakaavoja havainnollistavan vaikutuksensa vuoksi jo pidempään. Lisäksi reissu oli käytännössä täysin päinvastaisella laidalla Suomea, mitä joulun aikaan Tankavaarassa vietetty viikko, joten kontrasti kauas pohjoseen oli ihan mielenkiintoinen.Tosin se mikä on kaukana ja mikä lähellä on suhteellista. Juna-asemalla mietinkin, että missähän se ihmiskunnan ”pisimmälle päässyt tuotos”, Voyager 1 -luotain, viilettää, koska tiesin sen olevan jo reilusti Pluton tuolla puolen, eli aika todella kaukana (kirjoitushetkellä 20,7 miljardin kilometrin päässä maasta, joka on melkei neljä kertaa Pluton keskietäisyys Auringosta). Siellä se menee kylmässä, pimeessä ja äänettömässä avaruudessa, tieteellisiä instrumentteja ja kultainen vinyylilevy kyydissään.

Kaikkea sitä. Nousin junaan ja mietin, et päättyyköhän sen matkaajan matka ikinä.

Kuumme olla möllötti Keilalahden yllä (kuva: H. Sulander)

Reitin lähtöpaikan, Auringon, koordinaatit (ETRS-TM35FIN):
N 6677987
E 381214

Pajamäen aurinkokuntamalli Ursan sivuilla

***

Juttu julkaistu alun perin Kokovartalokommando-blogissa

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.