Aikainen kevätretki Porvoon Virvikin ulkoilualueelle

Porvoon kaupunki hankki Virvikin alueen ulkoilijoiden käyttöön vuonna 1971. Tänä päivänä alue tunnetaan parhaiten hienosta golfkentästään. Kotona karttoja tutkaillessa huomasin, että ulkoilualueeseen kuuluu myös metsiä merkittyine reitteineen. Tämä oli minulle uutta, joten päätin kohdistaa kevään ensimmäisen patikkaretkeni niihin maisemiin.

• Kohde kartalla
• Reitit: luontopolku 2,5 km ja ulkoilureitti 7 km
• Tulipaikka: kyllä (uimarannan yhteydessä)
• Esteetön: ei
• Saapuminen autolla: Rånäsin rantatie, Porvoo
• Saapuminen julkisilla: ei mahdollista
• Esite

Porvoon kaakkoispuolella sijaitseva Virvikin ulkoilualue on kooltaan useita satoja hehtaareja. Alueelta löytyy golfkenttä, frisbeegolfrata, uimaranta sekä laajahko metsäalue retkeily- ja luontopolkuineen. Porvoon keskustasta Virvikiin on Tarkkisten- ja Epoontietä (nro 1552) matkaa noin 15 km, eli se on sopivan pyöräilymatkan päässä. Porvoon moottoritieltä Virvikiin on samoin noin 15 km Sannaistentietä (nro 11863) ja Ylikentietä (nro 11861) pitkin.

Selkeä opaste ohjaa kulkijan päätieltä Virvikin ulkoilualueelle vievälle soratielle. Puolen kilometrin ajon jälkeen käännytään oikealle ulkoilureitin parkkipaikalle. Pieni parkkipaikka on aamupäivällä tullessani tyhjä, kuten myös pois lähtiessäni noin 4 tuntia myöhemmin. Itse asiassa en koko retkeilyni aikana nähnyt ketään missään, vaikka retkeilysää oli mitä mainioin. Maasto oli myös lähes kauttaaltaan lumeton, vaikka elettiin vasta maaliskuun alkua.

Parkkipaikan opastustaulussa oli ulkoilualueen kartta, johon oli merkitty pidempi (n. 7 km) ulkoilureitti ja sitä parissa kohtaa risteävä, lyhyempi luontopolku (n. 2,5 km). Otin tapani mukaan kännykällä kuvan kartasta ja lähdin matkaan.

Virvikin ulkoilureitti ja uimaranta

Ulkoilureitti oli merkitty selkeästi sinisin maalimerkein, mutta muutoin reitin alku ei ollut kovin hohdokas. Alussa reitti kulki soratien yli, sitten vanhan soranottoalueen läpi, jonka jälkeen polku haarautui. Lähdin kulkemaan oikeanpuoleista haaraa ja näin ollen kiertämään ulkoilureittiä vastapäivään. Tästä kuljettiin vielä puolisen kilometriä soratien laitaa, kunnes reitti vihdoin kaartoi metsään.

Metsässä reitti noudatti vanhaa ajouraa ja oli helppokulkuinen. Saatoin hyvin keskittyä ihailemaan ympäröiviä metsiä. Kallioalueilla oli hienoja, valoisia männiköitä ja laakson varttuneissa kuusikoissa oli mukavasti lahopuuta – merkki siitä, että ulkoilualueen metsissä ei juurikaan liene hakkuita tehty, hyvä niin! Kuulostelin äänimaisemaa – metsä oli hiljainen, mitään auto- tai lentoliikenteen ääniä ei myöskään kuulunut. Korkeiden kuusten latvoissa touhusi tiaisparvi ja kauempana tikka nakutti puun runkoa. Selvästikään rastaat, peipot ja muut aikaiset muuttolinnut eivät vielä olleet saapuneet.

Varjoisassa laaksossa oli vielä hieman lunta maassa. Tässä kohtaa reitin varrelle vasemmalle jäi kaunis, kapea – ja ojittamaton – avosuo eli neva. Päivän aikana selvisi, että alueen muutkin suot ovat pääasiassa ojittamattomia. Kerrassaan upea juttu, sillä jopa kansallispuistojen suot ovat maan eteläosissa usein olleet ojitettuja ennen alueiden suojelua.

Hyvillä mielin talsin eteenpäin, kunnes hetken päästä reitti ylitti kartasta päätellen kesämökeille vievän ajotien. Parisataa metriä myöhemmin mökkitie ylitetään vielä toisenkin kerran, mikä harmittavasti heikensi ”suuren metsän tuntua”. Pieni harmitus kaikkosi reitin noustessa ylös hienolle kallioalueelle. Sieltä haarautuu pistopolku kohti Virvikin uimarantaa. Mitään viittaa tässä kohdin ei kuitenkaan ollut, joten pistopolku jää ensin helposti havaitsematta.

Uimarantaa ja sen parkkipaikkaa kohti kulkeva pistopolku oli paikoin hieman kivinen ja vaikeakulkuinen. Sen varrella on komea siirtolohkare. Lopussa polku tulee yllättäen suoraan frisbeegolfradan väylälle ennen kuin päättyy kohti uimarantaa vievälle hiekkatielle. Uimarantaa ja frisbeegolfaajia palveleva parkkipaikka oli varsin iso, mutta nyt täysin tyhjä autoista.

Hiekkapohjainen uimaranta löytyy muutama sata metriä parkkipaikan eteläpuolelta. Rannan tuntumasta löytyy myös tulentekopaikka ja puucee, hieman erikoisesti välittömästi frisbeegolfin heittopaikan vierestä. Istuuduin penkille ja pidin pienen tankkaustauon. Katson autiota hiekkarantaa, nostan kiikarit silmille ja seuraan hauraalla kevätjäällä nahistelevia variksia. Kauempana näkyi pieniä luotoja. Vaaleat, kuolleet puut luodoilla todistavat niiden olevan merimetsojen pesimäsaaria. Merimetsojen ja muiden vesilintujen palaamista saadaan kuitenkin vielä odotella muutaman viikon.

Palaan uimarannalta samaa reittiä takaisin ulkoilureitille. Reitti nousee ylös avokalliolle aivan golfkentän lyöntipaikan vieritse. Ajotien jälleen kerran ylitettyään ulkoilureitti risteää Virvikin luontopolun kanssa. Päätän kiertää koko luontopolun ja sitten jatkaa ulkoilureittiä palattuani luontopolulta tähän samaan pisteeseen.

Virvikin luontopolku

Luontopolku on merkitty oranssein värein, muutamin kohdin on myös ”Luontopolku – Naturstig” -viittoja. Oman luontopolkukiertoni alussa polku kulkee puolisen kilometriä hiekkateitä pitkin ensin golfkentän läpi ja sitten pätkä Virvikintietä luontopolun viralliselle lähtöpaikalle. Tässä kohtaa on myös pieni parkkipaikka, johon mahtuisi muutama auto.

Luontopolun lähtötaulu on jo parhaat päivänsä nähnyt ja oli vaikeasti luettavissa. Luontopolku-viitta ja oranssit merkit puissa varmistavat, että ollaan oikealla polulla. Luontopolun varrella on kohdeopasteita kertomassa alueen luonnosta.

Varjoisan kuusikon jälkeen polku nousee valoisalle kallioalueelle. Siellä pieni viitta ”Paloaukealle 250 m” herätti kiinnostukseni. Polkua paloalueelle ei ole merkitty, mutta polku-ura erottui maastossa. Perille päästyäni kävi ilmi, että paloaukea on hieman harhaanjohtava nimi paikalle, sillä paloalueen puusto on jo liki kymmenmetristä. Palossa mustunut mäntykelo kertoo, että olen oikeassa paikassa. Palasin paloalueelta luontopolulle, puolivahingossa hieman toista uraa kuin olin tullut. Kallion jäkälikössä huomasin ilokseni metson paksuja, karkeita jätöksiä.

Virvikin jättiläinen & huuhkaja

Palasin luontopolulle ja jatkoin matkaa mukavan avarassa ja tasaisessa kalliomännikössä. Lopulta polku laskee alaspäin ja tulee jo ulkoilureitiltä näkemäni nevan toiseen laitaan. Sieltä polku nousi varsin jyrkästi ylöspäin lohkareista kalliota, päätyen ns. Virvikin jättiläiseen – jääkauden kuljettamaan isoon siirtolohkareeseen. Nevan laita ja nousu sieltä siirtolohkareelle olivat tämän luontopolun ehdottomasti elämyksellisin osuus!

Siirtolohkareelta eteenpäin luontopolku oli pääosin helppokulkuista kalliomaastoa risteilevään ulkoilureittiin asti, eli oman luontopolkukiertoni päätepisteeseen. Hieman ennen sitä havahduin tuttuun ääneen, joka juuri ja juuri kuului jostain kauempaa. En ollut uskoa korviani, sillä huuhkaja siellä nimittäin huhuili, keskellä päivää! Googlettamalla opin, että huuhkaja voi kiihkeimpään soidinaikaan huhuilla myös päivällä, kuten tämä kaveri. Mahtava kokemus, kerta kaikkiaan!

Paluu ulkoilureitille

Iloisena jatkoin matkaani sinisellä merkittyä ulkoilureittiä pitkin. Kummeksuin sitä, että polulla oli tehty pieniä maansiirtotöitä, ilmeisesti maastopyöräilyn helpottamiseksi. Olikohan tuo nyt ollut ihan tarpeellista kuitenkaan? Onneksi tämä osuus oli lyhyt ja pian palattiin luonnon polkuun kallioiseen mäntymetsään. Polun varrella oli metson pienemmän sukulaisen, eli teeren jätöksiä. Lämmitti kovasti mieltä, että näitä komeita, kovasti harvinaistuneita kanalintuja vielä näistä metsistä löytyy!

Loppuosa ulkoilureitistä oli sangen mielenkiintoinen sekin. Reitti kulki pitkiä matkoja, ainakin näin keväällä, perin märkiä soita pitkin. Jo taakse jättämäni luontopolun muutamissa märissä kohdissa oli pitkospuut, mutta täällä niitä ei ollut ollenkaan. En päässyt perille siitä, miksi reitti oli viety näin märkiin paikkoihin – voisiko ehkä johtua siitä, että reitti alun perin olisi ollut hiihtoon tarkoitettu? Kiersin märimmät kohdat vähän kauempaa, mikä ei saappaat jalassa ollut mikään juttu sinällään. Kesällä kuivimpaan aikaan reitti on varmaan suo-osuuksilla hieman helpommin kuljettava, mutta veikkaan että saappaat saattavat silloinkin olla tarpeen.

Takaisin autolle päästyäni summasin retkeilykokemukseni ja havaintoni. Virvikin ulkoilualue on kokonaisuutena todella monipuolinen. Siellä on mainiot puitteet golfin ja frisbeegolfin peluuseen ja kesäisin hiekkapohjainen uimaranta on varmasti vilkkaassa käytössä. Ulkoilualueen metsät soveltuvat hyvin päiväretkeilyyn jo nykyisellään. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että retkeilyn kehittäminen on jäänyt Virvikin muiden ulkoilutoimintojen varjoon.

Nyt retkeilijä törmää Virvikin merkityillä poluilla liian usein tieosuuksiin ja teiden ylityksiin, upottavan märkiin polkuosuuksiin, golf- tai frisbeegolfkenttään jne. Näin ei ollenkaan tarvitsisi olla, vaan metsäalueen laajuus ja maaston ominaisuudet mahdollistaisivat ilman muuta vielä paremmat reittilinjaukset ja siten retkeilykokemukset. Opastuksen ja viitoituksen pienet puutteet olisivat myös helposti korjattavissa.

Oma lukunsa ovat sitten Virvikin ulkoilualueen metsät ja suot. Ne ovat Uudenmaan oloihin todella upeat, laajalti luonnontilaiset tai sen kaltaiset. Niiden suojelulle on nähdäkseni erittäin vahvat luonnonsuojelulliset perusteet. Hakkaamattomana säilytettävä metsä edistäisi samalla myös retkeilyharrastusta, sillä retkeilijät tunnetusti arvostavat koskematonta luontoa.

Timo Tanninen, luonnonystävä

Lue myös

Virvikin luontopolulla Porvoossa – kohokohtina siirtolohkarejätti, yövilkka ja kaunis neva

Luontopolun lisäksi Porvoon Virvik tarjoaa myös mukavan ulkoilureitin

Pyhä-Häkin kansallispuiston aarniometsä, metsämiehen eldorado

Itsenäisyyspäivän hiihtoretki Valkmusalla

Syksyinen päiväretki Paloheinään Haltialan upeisiin metsiin Helsingin Keskuspuistossa