Tulilla
Muistatko, miltä nuotiolla tuoksuu? Miltä sen lämpö tuntuu kasvoilla tai miten se palauttaa lämmön kylmenneisiin sormiin? Välillä pihkainen puu paukahtaa ja heittää kipinät jonnekin pimeyteen. Tulen äärellä on kaikki. Siinä ei tarvitse sanoa mitään. Tai siinä voi puhua yön läpeensä, maailman paikoilleen tai höpötellä merkityksettömistä. Ei ole kiire mihinkään. Se hetki tuntuu aina ansaitulta, mutta siitä osaa myös olla kiitollinen. Sen hienous on niin helppoa unohtaa. Joskus vaatteisiin tarttunut puusavun tuoksu muistuttaa siitä, joskus pihkapuu takassa tai uunissa, mutta ei ole muisto mitään itse hetken rinnalla. Lähde huomenna retkelle, tee tulet ja istu. Mitä sitä ihminen enempää tarvitsee?
Hyvin sanottu. Enempää ei tarvita.