Saari järvessä, joka on saaressa, joka on meressä, on Pentala Espoossa

– Nukuin viime yön saaressa, joka on järvessä, joka on saaressa, joka on meressä.
– Ai häh, selitä uudestaan, pyysi kummityttö.
– Tässä meressä on saari, jossa on järvi, jossa on saari, jossa oli viime yönä teltta, jossa oli makuupussi, jossa oli Janne.

Kyseessä on Pentala, saari Espoonlahden edustalla. Vinkin paikan olemassaoloon sain syksyllä 2011 Espoon kaupungin tuottamasta kirjasesta Kotinnurkilta kallioille, jossa Pentalanjärvi esitellään yhtenä Espoon hienona luontokohteena.

Olen arvioinut kirjaa aiemmin täällä. Kirjasta kerrotaan myös Espoon web-sivuilla kerrotaan täällä, mm. mistä sen saa ostettua ja lisäksi sivuilta löytyvät myös kaikki 282 luontokohdetta. (Pentalanjärvi = kohde 5.3).

Miten sinne pääsee? Pentalanjärvelle nousu kannattaa aloittaa Diksandin hiekkarannalta.

Saaren sisäosiin kulkee selkeä polku, jossa meren läsnäolo unohtuu. Mieleen tulee Nuuksio tai muu Etelä-Suomen erämainen kansallispuisto.

Aivot tuottavat haltioituneen reaktion. En odottanut tätä. Upea paikka.

Pentalanjärven vesi on kirkasta. Järvessä on parikin kohtaa, josta pääsee uimaan kalliolta. Muualta ei kannata yrittää, sillä pohja on pehmeä.

Korkeuskäyristä voi lukea, että Pentalan huippu on 33–34 metriä merenpinnasta.

En itse asiassa ole varma olisiko saaressa saanut yöpyä. Jälkikäteen tarkistin, että se on luonnonsuojelualuetta. Moittikaa, jos on aihetta?

Juttu julkaistu myös Avisuora-blogissa.

Pentalanjärven saari. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit: N 6665004  E 369971
Diksandin hiekkaranta.  ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6664684  E 370335

2 replies
  1. stupidus
    stupidus says:

    Mahtavaa!

    Olenkin funtsinut, että monikohan on mahtanut ko. saaressa joskus yöpyä. Nyt tiedän, että ainakin yksi. Veikkaan, että joku muukin. Saaressahan on paljon mökkejä ja tuntuisi aika oudolta ellei kukaan olisi saanut koskaan päähänsä viettää siellä yötä – vaikka vain vedonlyönti mielessä jos ei muuten. 😉

    Olen pitkään halunnut käydä Pentalassa, mutta vielä vaan on kokematta. Helsingistä asti ei jaksa meloa…

    Itse ainakin annan sinulle synninpäästön. Olen ajatellut asian niin, että kyseisten kieltojen tarkoitus on oikeastaan vain pyrkiä vähentämään idiotismia. Mitä harmia näistä pack-it-in-pack-it-out ukoista ja akoista on jotka liikkunevat pitkälti itsekseen ja pitävät kunnia-asianaan etteivät jätä jälkiä vierailuistaan.

    Vastaa
  2. mikkoi
    mikkoi says:

    Eihän wikipedia sanonut saaren korkeudesta mitään… ja 34m riittää kyllä Etelä-Suomen korkeimmaksi saareksi vain jos sillä tarkoitetaan Espoota. Pikavilkaisulla Saaristomereltä löytyy useita yli 60m ja Uudeltamaaltakin yli 40m kohteita.
    Kohde sinänsä vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta!!!

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi