Pyiden satumaailma, ulottuvuus, jota ihmiset eivät ole nähneet – haastattelussa Jani Ylikangas

Joskus sitä törmää internetissä asioihin, jotka koskettavat todella vahvasti. Näin kävi minulle jossakin Facebookin valokuvausryhmässä, kun näin hienon luontokuvan yhteydessä kommenteissa kuvan ottaneen henkilön videon. Videossa mies kulkee metsään puolukan varpu kädessään, ja jostain metsän uumenista juoksee pyy syömään marjoja suoraan varvusta. Minuun tämänkaltainen yhteys luontoon teki valtavan vaikutuksen ja välittömästi meni roska silmään.

Olin tämän luontokuvaajan kuvia ihastellut aiemminkin ja pyysin häntä Retkipaikan haastatteluun.

Pyy, Kuva: Jani Ylikangas

Jani Ylikangas on viisilapsisen perheen onnellinen isä Kokkolasta, ja Livionin upean työyhteisön toimitusjohtaja. Jani harrastaa luontoa monessa muodossa ja lisäksi soittaa ja säveltää kitaralla.

Jani Ylikangas

Jani tuli kuuluisaksi jo vuonna 2016 “torpedo owl” -kuvillaan ja haukka-selfiellään. Hän kertoi pöllökuvistaan saaneen huomion tulleen liian nopeasti. Se motivoi kuvaamaan, mutta loi suorituspaineita ja vei väärälle polulle luontokuvaajana.

Peukaloinen, Kuva: Jani Ylikangas

– En muista aikaa, jolloin luonto ei olisi kuulunut elämääni. Vanhemmat veivät minua lapsena marjastamaan, metsälle ja kalastamaan. Luonto huomioitiin silloin vahvasti kaikessa. Se oli myös leikkipaikka ja isovanhempien tarinoiden pääaihe, kertoo Jani lapsuudestaan.

Kamera lähti kuitenkin mukaan retkille vasta myöhemmin, kun Janin poika Nooa innostui petolinnuista. Jani halusi ikuistaa nuo hetket ja samalla elää uudestaan omat vahvimmat muistot lapsuudestaan, jolloin hän kohtasi luonnon ihmeitä.

Hiiripöllö, Kuva: Jani Ylikangas

“Myöhemmin opin ymmärtämään, että on paljon tärkeämpää olla omalle tyylilleen uskollinen, kuin ruokkia sosiaalisen median loputonta nälkää erikoisuuksille. Luonto antaa uskomattomia hetkiä omaa tahtiaan. Se ei ole meille mitään velkaa eikä sinne pidä lähteä mitään ottamaan.”

Kettu, Kuva: Jani Ylikangas

Olin nähnyt paljon pyykuvia Janilta viime aikoina ja tuntui aivan kuin pyyt ja mies olisivat ystävystyneet kavereiksi. Oli mahtavaa nähdä, että muutkin näkevät nämä kauniit linnut muunakin kuin riistana. Jani kertoi kuitenkin, etteivät pyyt valitettavasti näe häntä ystävänä, vaan lähinnä harmittomana. Pyyt luottavat siihen, ettei hän ole saalistaja. Jani kertoi, että moni on pitänyt kuvia huijauksena, mutta todellisuudessa hän on viettänyt lintujen kanssa satoja tunteja aikaa.

– Siihen pääsee, kun viettää paljon aikaa metsässä, mutta välttelee huomioimasta lintuja liikaa. Ihmisen huomio saa eläimet pakenemaan. Rauhallisella käytöksellä ja malttilla pääsee pitkälle, Jani paljastaa.

Pyy, Kuva: Jani Ylikangas

Jani on aina ihaillut pyytä lintuna. Sen ujous ja kauneus, äärimmäinen erikoistuminen ja kotipaikkauskollisuus muistuttavat häntä itselleen tärkeistä asioista.

“Halusin päästä sisään pyiden satumaailmaan. Siihen ulottuvuuteen mitä ihmiset eivät oikeastaan ole koskaan nähneet. Halusin kävellä niiden mukana metsän sisällä, levätä saman kuusen alla.”

Hän kertoo useaan kertaan syöttäneensä pyitä kädestään ja jopa silittäneen heitä. Janille on tärkeää, että kuvaustilanne syntyy luonnostaan, ilman manipulointia.

– Kuva on ensisijaisesti muisto. En halua muistella tilanteita joissa luontoa on huijattu. Ei sillä tavalla synny kuvaan oikeaa voimakasta tunnelatausta, mitä taiteessa haetaan, kertoo Jani mielipiteestään luontokuvaukseen.

Janilla on tavoitteena myös saada tehtyä pyistä kuvakirja, jossa esiintyisi myös muitakin metsien asukkeja. Suurin osa suunnitelluista kuvista on jo otettu, ja Jani keskittyykin täydentämään muutamaa aukkoa.

Hiiripöllö, Kuva: Jani Ylikangas

Kyselin Janilta vinkkejä myös aloittelevalle luontokuvaajalle. Internetistä lukiessani usein vinkit ovat kalustopuolella. Ovatko kallis kamera ja pitkät teleputket välttämättömiä luontokuvaajalle?

– Parhaat kuvaajat saavat hyviä kuvia millä kalustolla vain, mutta se ei tarkoita, etteikö kameralla ja linsseillä olisi paljon merkitystä. Tiettyjen linssien ominaisuudet inspiroivat ja joidenkin visioiden toteuttaminen voi olla mahdotonta ilman juuri tietynlaista kalustoa. Kun oman tyyliin löytää, on helpompi tietää myös minkä kaluston tarvitsee, Jani neuvoo.

Alussa kannattaa käyttää aikaa kuvaamisen tekniikan harjoitteluun ja luonnossa olemiseen – sen ymmärtämiseen ja sen tapahtumien ennakointiin.

– Kalustoa ehtii parantamaan sitten, kun oikeasti ymmärtää, mitä siltä haluaa. En erityisesti suosittele kysymään neuvoja muilta kuvaajilta, koska se voi johtaa omaleimaisuuden katoamiseen. Nykyisin harrastajien luontokuvia syntyy joka päivä käsittämätön määrä lisää. Ei siihen virtaan tarvita enempää vettä, vaan uusia sivuhaaroja, Jani miettii.

Jani lähetti myös otteitaan muistiosta pyyprojektin ajalta:

Mainos

31.8.2016 “Uutta elämää ilmassa! Tyhjältä vaikuttanut metsä muutti muotoaan, kun ratkaiseva askel kuusissa piilotellutta pyypoikuetta kohti oli otettu. Parvi hajosi palasiksi, jotka nyt viheltävät ikäväänsä päästä taas yhteen. Tätä hetkeä olin odottanut. Kesäkuiset tipuset ovat selvinneet isoiksi. Ne eivät tunne minua, vaikka vanhempiensa kanssa vietin upean alkuvuoden. Kaikki on taas alussa ja näin on oikein hyvä.”
15.9.2016 “Poikkeuksellisen lämmin syyskuun ilta ja pyylle riittää ravinnossa valinnanvaraa. Lyhyt 50 metrin kävely maassa tarjoaa puolukkaa ja mesiangervon hedelmiä. Lopuksi on kiva nousta lepän oksalle lehtien suojaan, josta samalla saa kuvun lopullisesti täytettyä. Rauhallista on metsässä tähän aikaan. Edes hirvikärpäset eivät pääse yllättämään, vaan takille laskeutujan huomaa heti äänestä. Tämän pyyn kanssa on koettu niin paljon, että yhteisissä hetkissä alkaa olla todella levollinen tunnelma. Ehkä se on huomannut läsnäoloni tuovan suojamuurin pedoilta ja ehkä minä olen oppinut nauttimaan tilanteista ilman kuvaukseen liittyvää suorituspainetta. Jotenkin vasta nyt tuntuu, että minulla on oikeus olla osa tätä maailmaa. Pyykin on jo antanut anteeksi, kun hetkeä aiemmin meinasin huomaamatta astua sen päälle.”
29.4.2017 “Siirtolohkareen luota löytyi uusi pyypari. Tämän kukon isästä ei ollut epäilystäkään. Tuttu rohkean ylevä olemus ja nopea reagointi kanan liikkeisiin. Rinta ei vain vielä ole yhtä pullea ja laulu on asteen heikompaa, vaikka murre on tarkkaan peritty. Pitkään saimme leikkiä piilosta, tutustua. Seuraava alueen kuningas on kasvamassa hyvää vauhtia. Isäukko löytyi viereiseltä tontilta naavaisilta kuusenoksilta jotenkin tyytyväisen oloisena.”
4.4.2016 “Maasta kuuluu napse. Naaraspyy ruokailee mäntyvoittoisen metsän keskellä illan hämärässä. Sen nokka riuhtoo irti mustikan versoja niin suurella voimalla, että äänen kuulee hiljaisessa metsässä yli kymmenen metrin päähän. Koiras lepäilee vielä puussa jossain kauempana. Ne löytävät toisensa viestittämällä sijaintinsa hienovaraisin äänin. Yhtä hienovaraisin kuin niiden kauneus, joka on hioutunut metsään sulautumisen ja silmiä lempivän olemuksen täydelliseen tasapainoon.
Naaraan liikkuessa tajuan sen olevan aina yhtä varovainen, vaikka mitään vaaraa ei ole näkyvissä. Metsä on rauhallinen ja se itse laskeutui viereeni ruokailemaan. Pyy ei voi muuta kuin olla valpas, pelokas, ujo ja kätkeytyvä. Sille ei maailma ole muunlaista paikkaa tarjonnut.
Yhtäkkiä naaras alkaa juosta. Se on havainnut koiraan kutsuäänen. Ei sitä voimakasta viheltävää, vaan paljon varovaisemman kosiskelun joka on tarkoitettu vain sen korville.
Se pyrähtää oksalle josta näkee ja kuulee paremmin. Pari pyrähdystä lisää ja se on kultansa luona.”

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi