Kuka nyki autiotuvan ovenkahvaa keskellä yötä, sitten hiljeni? Nämä 6 kummituspaikkaa pitää jokaisen jännitystä rakastavan kokea

Rakastatko sinäkin kummitustarinoita? Minä uskon, että luonnossa liikkuu monenmoisia henkiä, jotka tekevät etenkin pimeänä syysiltana retkeilystä vielä hitusen jännittävämpää. Polulla kulkiessa voi silmäkulmassa vilahtaa tumma hahmo, teltassa kölliessä saattaa ulkoa kuulua outo tömähdys. Oma viimeisin kummituskohtaamiseni sattui mökillä Tenon rannassa – joku oli huomaamattamme käynyt välieteisessä laittamassa luudan nojaamaan eteisen ovea vasten pimeänä, hiljaisena pakkasiltana. 

Oletko sinä kohdannut kummituksia tai aavemaisia hetkiä? Onko tapahtumille löytynyt selitys?

Synkkä marraskuu on parasta aikaa kummitusretkille. Listasimme 6 hyvää kummituspaikkaa eri puolilta Suomea. Näissä paikoissa voit kuulla aaveen itkua, nähdä vaeltelevia hahmoja tai herätä tuvan oven rynkytykseen keskellä yötä. Usein kummitustarinoista voi vain lukea, mutta Toraslammen autiotuvalla pääsi oma kirjoittajamme itsekin kokemaan aikamoisia kauhun hetkiä.

1. Hatanpään kartanolla kummitus soittaa pianoa, Tampere

Hatanpään arboretum on keskeinen nähtävyys Tampereella. Kesäisen vehreyden väistyttyä on marraskuun hämärinä hetkinä mahdollista käydä kummituskävelyllä puistossa.

“Kerrotaan, että kummitus olisi Idmanin suvun mies, joka veljensä kavalluksen takia menetti kaiken. Edelleen kartanossa voi kuulla askelia ja mystistä pianonsoittoa. (…) Kummituksen on kuulemma nähty vaeltelevan puistossa harmaa puku päällä.”

Lue Antti Kulmasen juttu Hatanpään puistosta ja kartanosta kokonaisuudessaan tästä.

Hatanpään huvila. Kuva: Antti Kulmanen

2. Paholaiskivet huutavat ja valot leijuvat Paasselällä Savonlinnassa

Paasselän historia ulottuu 200 miljoonan vuoden taakse, jolloin maahan putosi meteori. Mitä mahtoikaan sen mukana tulla? Paasselän reunalla kohoavalla Läpisyöksyn saarella on nimittäin ryhmä paholaiskiviä, joilla on kuuleman mukaan kyky huutaa. Eikä siinä vielä kaikki.

“Lukuisat tarinat, varhaisimmat jo 1700-luvulta, kertovat Paasselän piruista, oudoista valoista, joita järven yllä nähdään toistuvasti keijuvan. Valo on kirkas, valkoinen tai punainen. Useimmiten se näkyy keskellä selkää melko korkealla. Toisinaan se liikkuu ja toisinaan taas on paikallaan.”

Lue lisää Paasveden kummallisista ilmiöistä täältä.

3. Voipaalan kummitukset ajoivat TV-ryhmän ulos kartanosta

Voipaalan kartanossa Valkeakoskella on ajan mittaan koettu lukemattomat määrät kummallisia ja selittämättömiä asioita. Monesti on kuultu vain ääniä, mutta onpa siellä nähty ovesta kurkkivan myös harmaapukuisen naisen. Olisiko paikalla mahdollisesti sijainnut rautakautinen ruumiskalmisto syy yliluonnollisille tapahtumille?

“Erään tv-ryhmän kerrotaan useita vuosia sitten kuulleen kartanon kummittelusta, ja halunneen koetteeksi yöpyä päärakennuksessa. Yöllä seurue oli paniikinomaisessa tunnelmassa siirtynyt piharakennukseen. Vielä nykyisinkin Voipaalassa työskennelleet ovat toisinaan kuulleet askeleiden ääniä tyhjistä huoneista ja kokeneet läsnäolon tunnetta, vaikka ketään ei näy.”

Lue lisää tarinoita Voipaalasta ja sen kummituksista: Kristin Lauharon artikkeli kokonaisuudessaan täällä.

Voipaalassa on koettu monia ihmetyksen hetkiä. Kiva: Kristin Lauharo.

4. Harrinniemen linjaloistolla voit kuulla aaveen itkua, Kokkola

Harrinniemen majakka, tai oikeammin linjaloisto, on jo ilman kummituksiakin aika karmivan näköinen. Merituulen pieksemä, harmaa ja rapistunut linjaloisto kohoaa korkeana meren rannalla Kokkolassa.

“Yksi tarinoista kertoo, että kolmihenkinen perhe olisi tehnyt myrskyisenä yönä haaksirikon, jossa mies ja poika saivat surmansa. Tämän jälkeen nainen hukuttautui itse surun murtamana. Näinäkin päivinä neito tulee kummittelemaan valkoisessa kesämekossaan niille, joille on tapahtumassa pian onnettomuus. Toinen tarina kertoo, että jos oikein tarkasti kuuntelee, voi ”majakan” läheisyydessä kuulla naisen epätoivoista itkua…”

Lue Antti Kulmasen koko kertomus Harrinniemeltä tästä.

Jos katsoo tarkasti, voi nähdä aaveen… Kuva: Antti Kulmanen

5. Kirkkonummen Hvitträskin huvilalla näyttäytyy useimmin Sofia

Hvitträskin satavuotisen historian aikana paikka on kokenut muun muassa 3 sotaa ja saanut todistaa asukkaidensa jopa saippuaoopperamaisia elämänkäänteitä. Osa paikan väestä ei ole suostunut siirtymään ajasta ikuisuuteen.

“Yleisin ilmaantuja on Sofia. Hän on tummapukuinen nuori nainen, joka muinoin oli Saaristen perheen kodinhoitaja ja jolla oli salasuhde työnantajaansa. Hän kuoli mystisesti omaan huoneeseensa. (…) Usein havaitaan myös kissa, joka kulkee ylös ja alas portaita ja tummiin pukeutunut vanhempi mies, jonka henkilöllisyyttä ei tiedetä. (…) Kartanon lähellä olevalla sillalla muutama ihminen on nähnyt pienen, resuisen, likaisen itkevän tytön joka on kadonnut sillan alle, jos häntä on lähemmin yrittänyt tavoittaa.”

Lue Tarja Jauhiaisen kertomus Hvitträskin kummituksista kokonaisuudessaan tästä.

Näkyykö ikkunassa ketään? Kuva: Tarja Jauhiainen

6. Kuka nyki ovenkahvaa Toraslammen kummitustuvalla?

Toraslammen autiotupa Syötteellä on yksi maamme hurjimpia kummitustupia. Sen sai havaita myös kirjoittajamme Anu Suomalainen, joka yöpyi miehensä ja koiriensa kanssa tuvassa eräänä talvena.

“Keskellä yötä havahduin siihen, että joku nyki oven kahvaa. Koirat murisivat. Käänsin kylkeä ja ajattelin, että olin nähnyt vain unta. Mutta sitten se kuului taas. Mieheni nousi istumaan ja katsoi koiria. Arempi niistä perääntyi pois päin ovelta ja nousi puulaatikon kannen päälle turvaan. Hiljaa, mieheni sanoi. Koirat lopettivat murinan. Ovella tuli hiljasta. Koko loppuyönä ei kuulunut mitään. (…) Mitään askeleita tai muuta ei ulkoa ollut kuulunut.”

Lue Anun koko kertomus tästä.

Kuva: Anu Suomalainen

Loppuviikolla Retkipaikassa on luvassa aavemaisia tarinoita: kerromme muun muassa ruumistiestä, joka halkoo kymmenien karsikkopuiden metsää Saarijärvellä, sekä itsensä vanhan vihtahousun asuinpaikasta Turussa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi