Kokoaan suurempi Porla, Lohja
Ainutlaatuinen, kulttuurihistoriallisestikin arvokas kaupunkiluontokeidas vai haisevien lätäköiden hallitsema, ränsistynyt häpeäpilkku? Eipä tainnut Hugo Lagus arvata, millaista polemiikkia Porlasta vielä syntyisi, kun hän vuonna 1916 perusti sinne kalanviljelylaitoksen.
Lohjan keskustan kupeessa, Lohjanjärven rannalla sijaitseva Porlan alue todella jakaa mielipiteet. Sinne on vuosien saatossa suunniteltu niin kerrostaloja kuin hotelliakin, mutta rakennushankkeiden voimakas vastustus on antanut alueen luonnolle lisäaikaa. Aivan vastikään, monelle yllättäenkin, Lohjan kaupunki päätti lopulta haudata rakennussuunnitelmat ja ryhtyä kehittämään Porlaa virkistysalueena.
Eräänä pilvisenä kesäkuun iltana lähden tutustumaan tähän kiistakohteeseen tarkemmin. Olen vieraillut Porlassa kerran aikaisemmin, viime syksynä, jolloin tunnelmoin eteläreunan metsän syysvärejä. Tuolloin kuitenkin alueen tunnusomainen osa, kalankasvatusaltaiden ympäristö, jäi vähemmälle huomiolle.
Kesäinen Porla lumoaa minut heti ensimetreillä. Saavun alueelle Aurlahden hiekkarannan puolelta ja olen hädin tuskin ehtinyt ohittaa räikeän keltaisen ”Tervetuloa Porlaan!” -kyltin, kun pikkuruiset haapanan poikaset pyrähtävät liikkeelle kasvillisuuden seasta, aivan jalkojeni juuresta. Siitä ne sitten kipittävät melkoista kyytiä viereiseen kala-altaaseen. Emo komentaa niitä luokseen, mutta sen sijaan että se ohjaisi ne kauemmas, lähestyykin koko konkkaronkka hetken päästä minua uteliaana.
Hetkessä käy selväksi, että linnut ovat täällä tottuneet ihmisiin. Nokikana tepastelee kaikessa rauhassa keskellä leveää rantaraittia, väistäen kävelijöitä vasta aivan viime hetkellä, ja sinisorsat lähes kiipeävät niitä ruokkivien ihmisten syliin. Kaikkialta kuuluu vesilinnunpoikasten piipitys ja emojen terävät vastaukset.
Unohdun heti ensimmäisen kala-altaan kulmalle ihastelemaan ja kuvaamaan linnunpoikasia ja kukkamerenä hehkuvaa rantavallia. Hetkittäin ilman täyttää naurulokkien lähes korvia huumaava huuto, ja kalatiira lentää lähietäisyydeltä pääni yli kala nokassaan. Olisin varmaan voinut viettää loppuillan niillä sijoillani, mutta lopulta pakotan itseni jatkamaan matkaa.
Tiheä rantapuusto suojaa järveltä puhaltavalta tuulelta ja valtavat, rosokylkiset tervalepät tekevät melkoisen vaikutuksen. Huomaan pian, että pari sataa metriä pitkän rantaraitin kulkemiseen saa varata runsaasti aikaa. Matka nimittäin etenee noin viiden metrin pätkissä, kun joka puolelta löytyy jotain uutta ihmeteltävää. Ranta-alpit loistavat keltaisina ja käenkukat heleän punaisina. Rehevää kasvillisuutta tutkaillessani harmittelen, etten tajunnut ottaa mukaani kasvikirjaa. Erään altaan reunalla kameran kanssa kyykkiessäni huomaan parven korean oransseja kultasäyneitä, jotka luovat erikoisen kontrastin sameaan veteen.
Altaiden toiselta puolelta pilkottaa kaksi kaunista punaista torppaa, joista toinen on vanha kalamestarin asunto ja toinen vesilaboratorio. Omalla tavallaan viehättävä on myös huonokuntoinen kivirakennus, joka on toiminut hautomona.
Yhden altaan päädyssä vedessä lojuva sählymaali (?) ja muutama muu vastaan tuleva epämääräinen hökötys saavat sen sijaan kurtistamaan kulmia. Seuraavasta altaasta poimin rantavedessä kelluvan muovisen leipäpussin ja jatkan nokikanan poikasten kuvaamista. Porla on täysin ihmisen muokkaama kulttuuriympäristö ja ihmisen vaikutus näkyy Porlassa niin hyvässä kuin pahassa.
Viimeinen allas eroaa tunnelmaltaan muista. Sinisorsanaaras tasapainoilee kelluvan puun rungon päällä lähellä rantaa ja sukii höyhenystään välittämättä tietä pitkin tasaisena virtana valuvista ulkoilijoista. Muuten linnut tuntuvan kuitenkin olevan varautuneempia ja nauttivat omasta rauhastaan altaan keskellä pienellä saarekkeella tai metsänpuoleisessa päädyssä, rantakasvillisuuden seassa.
Tien kääntyessä altaan kulmalta metsään lähden takaisin päin ja päätän poiketa viimeisten altaiden väliin jäävälle kannakselle kuvaamaan kasveja. Samassa huomaan jonkin kirkkaansinisen lentävän vierestäni. Tytönkorento! Tai korentoja – lasken ympäriltäni nopeasti kymmenen sinistä korentoa. Niiden lumoissa vierähtää taas tovi jos toinenkin. Kotona määritän valokuvien perusteella lajiksi eteläntytönkorennon.
Seuraavaksi suuntaan altaiden toiselle puolelle, jossa polku johdattaa hämärään metsään. Ensimmäisenä silmiini osuu jättipalsamikasvusto, jolle veden äärellä sijaitseva lehtometsä luo ikävän otolliset olosuhteet. Polkua reunustavat valtavat kuuset, lehtipuita on runsaasti ja löytyypä metsästä pähkinäpensaslehtoakin.
Metsä jatkuu kapeana, tien ja altaiden rajaamana kaistaleena koko alueen pituudelta. Siitä noin hehtaari on suojeltua lähteikköistä lehtoa. Suojeltuun osaan ei näytä menevän polkuja ja hyvä niin. Toivottavasti se saa jatkossakin olla rauhassa kaksijalkaisilta kulkijoilta.
Jossain vaiheessa löydän itseni makaamasta polulta. Syy ei ole juurakkoon kompastuminen, vaan polun vierestä, sammaloituneelta kannolta huomaamani kirkkaan vaaleanpunainen limasieni, sudenmaito, johon koitan löytää sopivaa kuvakulmaa. Sudenmaito on saanut nimensä ikivanhasta uskomuksesta. Sen mukaan petoeläinten poikaset saavat pedon vaistot emonsa maidosta, johon on sekoittunut verta. Sudenmaidon itiöpesäkkeiden ajateltiin siis olevan metsässä kulkeneen susiemon maitopisaroita.
Könyän metsästä kuraisin polvin vesilaboratorion pihaan ja jään hetkeksi tutkimaan sitä. Tolppaan kiinnitetty vanha, vuosikymmeniä sitten samasta pihapiiristä otettu mustavalkovalokuva vihjaa ohikulkijalle paikan historiasta. Muuta tietoa Porlan menneisyydestä kalanviljelylaitoksena ja suomalaisen järvitutkimuksen kehtona en onnistu löytämään.
Pihasta kävelen altaiden välissä lepäilevien sorsien ohi takaisin rantatielle. Juuri kun ajattelen jo hyvästellä Porlan, pilkistää ilta-aurinko pilvien takaa ja houkuttaa ottamaan ”vielä yhden kuvan” (todellisuudessa kuvia taitaa kertyä muutama kymmenen).
Pari tuntia hujahti lopulta ihan huomaamatta tätä erikoista kaupunkiluontokohdetta tutkien. Porla osoittautui kokoaan suuremmaksi paikaksi, jossa kannattaa pysähtyä yksityiskohtien äärelle. Kaupungin läheisyys tekee siitä helposti saavutettavan, ja kauempaa tuleva voi yhdistää Porlan-vierailun vaikkapa retkeen läheiseen Liessaareen, jolloin koluttavaa riittää varmasti koko päiväksi.
Alueeseen tutustumisen tueksi jäin kaipaamaan opastauluja, joissa kerrottaisiin Porlan monimuotoisesta luonnosta ja historiasta. Kun Porlaa nyt ryhdytään kehittämään virkistysalueena, toivoisin että ”siistiminen” kohdistuisi ihmisen rakennelmiin ja vieraslajeihin, ja että kala-altaita kunnostettaisiin lintujen tarpeet huomioiden. Itse en jäänyt kaipaamaan esimerkiksi puistomaisia istutuksia tai yhtään enempää näkymien avaamista järvelle, päinvastoin. Porlan viehätys on ehdottomasti villinä rönsyilevässä luonnossa ja juuri tiheä rantametsä tekee paikasta muusta maailmasta eristetyn suojaisan keitaan.
Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6682449, E 336843
Harmillisesti Porlan kehittämiseen ei ole kenelläkään varaa. Rannasta 2ha myynti olisi auttanut lopun 5ha kehittämistä, mutta nyt jää taas tulevaisuuteen haaveet Porlan kehittämisestä.
Paljon onnea rakkaalle Porlalle, kun olet jo 100 vuotias. Porla on yksi Lohja kivoimmisa alueista ja aivan ilmainen. Muistan lapsuudesta asti kuinka jännä paikka se oli kaikkinensa. Porlaan pääsee myös pyörätuolilla ja se on myös ihana hengähdyspaikka vanhainkodin ihmisille, jotka asustelevat lähellä. Siellä on pikkulaituri huilailuun ja penkit ja pöytä evästelyyn. Rakas ja arvokas paikka Porla on monelle syntyperäiselle Lohjalaisille tapahtumineen. Kiitos upeista kuvistasi. Pistäydy Porlas ihmettelemäs.