Uintiretkeilyä Etelä-Suomessa

Viileähkön kesäkuun alun jälkeen tuntuu hyvältä muistella toukokuun lämpöä: kuinka Etelä-Suomen järvet muuttuivat linnunmaidoksi ja tarjosivat kaikille uinti- ja vesiretkeilystä nauttiville paratiisimaisen kauden alun.

Muistellaan hieman pidemmällekin, jotta päästään tämän vetisen jutun alkulähteille. Tammikuussa Suomessa vieraili walesilainen valokuvaaja Vivienne Rickman-Poole, joka kertoi uineensa kaikkina huhtikuun päivinä Snowdonian kansallispuiston järvissä jo monen vuoden ajan. Inspiroiduin tästä uintihaasteesta ja päätin uida toukokuussa joka päivä eri uintipaikassa. Melkein onnistuinkin siinä, vaikka haaste ajoittui kevään kiireisimpään aikaan. Tärkeintä ei kuitenkaan ollut haasteen orjallinen noudattaminen vaan retkeilyfiilis ja kivojen uintipaikkojen bongaaminen.

Uin kuukauden aikana pääasiassa vain Etelä-Suomen vesissä, silti sain nauttia yllin kyllin vaihtelevista rantamaisemista, erilaisista vesistöistä ja vesireiteistä, eri värisistä ja pääosin puhtaista vesistä. Merestä, järvistä, lähteistä, joista, lammista, suppajärvistä, suolampareista ja niin edelleen. Kun iltaisin katselin karttaa ja pähkäilin, mihin suunnata seuraavaksi, iski runsaudenpula. Oli helpompi lykätä valinta seuraavan päivän spontaaniin päätökseen.

Mitkä uimapaikat jäivät erityisesti mieleen kuukauden uintihaasteesta?

Risslan putouksissa.

Luulin, että vesiputoukset ovat vain Lapin (vesi)heiniä. Yllätyin, kun löysin Raaseporista Risslan putoukset. Putouksien alla ei voinut uida, mutta niihin liittyvässä patoaltaassa, Risslajoessa ja Myllyjärvessä, pystyi polskuttelemaan mainiosti. Vesiputouksien alle meneminen oli kuitenkin tämän retken kohokohta, niin virkistävä ja innostava vaikutus luonnonvesiryöpyillä oli!

Risslan luontopolulla toukokuun alussa.

Risslan alue kokonaisuudessaan oli kiva retkikohde. Lehtometsässä suikertelevalta polulta oli helppo tarkastella vesiputouksien lisäksi vanhoja patorakennelmia ja lopuksi nauttia kahvit uutuuttaan hohtavassa laavussa, joka on sijoitettu hienosti padon yläpuolelle rinteeseen.

Sääksjärven kirkkautta ja hienoja hiekkapoimuja.

Nurmijärven Sääksjärvi, Hämeenlinnan Ahvenistonjärvi ja Tammelan Suujärvi olivat uintihaasteeni kirkkaita helmiä. Näissä näkösyvyydeltä erinomaisissa vesissä oli myös kivaa ja turvallista hyppiä ja sukellellakin.

Vain kapea kannas erottaa Suujärven ja Kuivajärven toisistaan. Järvissä on täysin erilainen vesi. Kuivajärven vesi on humuksisen sameanruskeaa ja se lämpenee nopeasti verrattuna Suujärven kirkkaaseen ja vihertävään, lähdepohjaiseen veteen.

Ahvenistonjärven ja Suujärven ympäri kulkee lyhyet luontopolut, ja Sääksjärven rannalta voi kipaista läheisen Märkiön järven ympäri kulkevalle polulle. Polut ovat uimaan aikovalle juuri sopivanmittaisia kierroksia. Lähteistä ja pohjavesistä kumpuavien järvien vesi on “tavallisien” järvien vettä viileämpää, joten uimarin on hyvä saada kroppaansa lämpöä ennen viileään veteen menoa.

Sukellus männyn siitepölyn värjäämässä Sääksjärvessä.

Muita kirkasvetisiä järviä uintihaasteessani olivat Lohjan Puujärvi ja Hormajärvi sekä Lammin Kuohijärvi.

Ojajärvellä tuntui kuin olisi ollut merellä uimassa. Tuuli nostatti kunnon aaltoja, joissa oli kiva kroolata ja keinua ylös ja alas. Pohjoisen puolelta puhaltanut tuuli kokosi eteläpuolen uimarannalle pintavettä, joka oli 22 astetta lämmintä.

Ojajärven uimaranta koivikon katveessa.

Museoviraston mukaan hiekkarannalla on ollut asutusta kivikaudella. Tämä tieto yhdistyneenä järven outoon merelliseen tunnelmaan sai oman mielikuvitukseni laukkaamaan. Hiekkaranta on jyrkähkön rinteen alla ja koivikon ympäröimä, joten auringonpaiste yltää sille vasta myöhään iltapäivällä. Jos haluaa uida rauhassa ja rannan tai viereisen Kalakallion kokonaan itselleen, kannattaa vierailla aikaisin, ennen kuin auringonottajat saapuvat.

Näkymä Ojajärveltä, Lopen puolen uimarannalta.

Karu ja kirkasvetinen, 4,46 neliökilometrin kokoinen Ojajärvi sijaitsee puoliksi Lopen ja puoliksi Janakkalan kunnan alueella. Uimaranta on Lopen puolella, neljän kilometrin päässä kirkonkylältä.

Kaitalammen kirkasta tummuutta.

Espoon Kaitalammen vesi oli kirkasta, mutta vedenalainen maailma näytti silti tummalta ja synkältä, syvältä. Kaitalammessa oli helppoa uida. Nimensä mukaisesti kaidassa lammessa ranta oli koko ajan turvallisen tuntuisesti lähellä ja uimareita varta varten asetettujen poijujen avulla oli mukava tehdä erimittaisia uintilenkkejä. Luukin luonnonsuojelualueella sijaitsevasta lammesta onkin kehittynyt avovesiuintikeskus, jonne sovitaan somessa uintitreffejä.

Kaitiksen kauniita kallioita.

Kaitalammen aarnialueelta löytyy ulkoiluteitä ja polkuja, hienoja kallioita, taukopaikkoja keittokatoksineen sekä kivinen muinaisranta Yoldianmeren ajalta.

Nuuksion ja Hämeen järviylänköjen alueen vesistä löysin monia mainioita uintiretkeilykohteita, kuten luonnollisesti myös Suomenlahdelta.

Mutta mitä on uintiretkeily? Samanlaista lähi- tai kaukoretkeilyä, päivä- tai yönyliretkeilyä kuin muukin retkeily. Aktiivista uintipaikkojen etsimistä ja erilaisissa vesissä uimista. Uintiretkeilijä rakastaa vesiluontoa ja huolehtii uintiturvallisuudesta siten, ettei kukaan rannalla olija joudu hätäilemään hänen turvallisuudestaan.

Kuukauden mittainen uintihaaste oli mainio tapa aloittaa kesän avovesiuinti- ja uintiretkeilykausi. Ensi vuonna uudelleen – tai ehkä jo syksyllä…

Kuukauden uintihaaste kokonaan täällä: Wild Swimming Finland

Risslan putoukset kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6672619, E 307995.

1 reply
  1. Jussi
    Jussi says:

    Jäi hieman mietityttämään tämän lauseen “ristiriitaisuus”:

    “Putouksien alla ei voinut uida, mutta niihin liittyvässä patoaltaassa, Risslajoessa ja Myllyjärvessä, pystyi polskuttelemaan mainiosti. Vesiputouksien alle meneminen oli kuitenkin tämän retken kohokohta…”

    Eli ilmeisesti niiden alla sittenkin voi uida? 🙂 Ainakin kuvat kertovat niin.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.