Tuhnunvuori, Vesilahti

Laukon kartanon maisemissa sijaitsee kansantarinoiltaan varsin hurja ja synkkä paikka. Tuhnunvuori, josta myös käytetään nimeä Pirunvuori tai vanhoissa kartoissa Huhnunvuori. Tuo erittäin jyrkästi Pyhäjärven Säijänselkään laskeva jyrkänne kätkee sisäänsä ensinnäkin luolan.

Oliskohan luola tuon suuren kuusen takana

Pirunpesä on vaikeasti lähestyttävä luola, joka on tunnettu jo ammoisista ajoista. Siihen liittyvät tarinat ovatkin jo oma lukunsa. Sanotaan, että Pirunpesä olisi ulottunut aina Karkun Pirunvuoreen tai Laukon keskiaikaiseen kivikellariin. Kirkonrakentajia paennut pakanajumala olisi muuttanut Vesaniemestä juuri tähän luolaan ja samalla tunneleita pitkin käynyt varastelemassa Laukon kellareista viinaksia. Myös lappalaiset olisivat käyttäneet luolaa asumuksenaan ja paikalla olisi ollut vielä 1700-luvulla Perkeleen jakopöytäkin, jonka pikkupojat olivat ilkeyttään vierittäneet järveen.

Paikallinen vanha kansakin muistelee luolasta seuraavia: ”Luola oli muinoin niin avara, että sinne mahtui mies hevosen selässä ratsastamaan, pidemmällä luola kävi ahtaaksi. Luolan pohja on tasoitettu pienillä kivillä ja siellä kerrotaan muinoin asuneen ihmisiä. Rapautuminen on kuitenkin madalluttanut nykyään jo luolan aukkoakin.”

Jotta asiaan ja paikkaan saataisiin vielä lisää vettä myllyyn, niin vuori liittyy myös Klaus Kurkeen ja Elinan surma -runoon.

Väitetään, että paikalla on nähty päätön mies heiluttamassa käsiään ja heittelemässä suuria kiviä. Klaus Kurjen kiesienkin sanotaan toisinaan tyynellä ja aurinkoisella ilmalla hohtavan järven pohjassa.

Järven liikkennettä

Tuhnunvuoren nimen taas epäillään liittyvän Vesilahdella aikanaan asuneisiin voimamiehiin, Tuhnu Tuhmaan ja Tohni Tohtiin. Siinäpä sitä on pohjaa yhdelle paikalle ja tarinoita olisi vaikka kuinka paljon lisää, Klaus Kurkeen ja hänen epätoivoiseen tekoonsa liittyen. Toki tarinan todenperäisyyttä on kiistelty jo vuosisatoja. Hieman kuin Piispa Henrikin ja Lallin tarinaa, sekin liittyy kaukaisesti näihin maisemiin.

Hinsalan niemen eteläpuolella Tuhnunvuoren kohdalla, sijaitsee Teinisalon kohdalla Kertunsaari, jolle tarinan mukaan on joksikin aikaa ollut haudattuna piispa Henrikin surmaajan, Lallin, Kerttu-vaimo.

Asian havainnoimiseen oli siis pakko tehdä nopea ratkaisu ja lähteä itse paikalle kokemaan tuon paikan henki. Heinäkuun alun sunnuntai päättikin näyttää temppunsa, juuri kun on olimme saapumassa Klaus Kurjen tielle ja kohteelle. Vettä alkoi satamaan, kuin ”sieltä” ja loppua ei tuntunut tulevan, vaikka kesäsateet usein kestävätkin vain hetken. Paikalla komeileva opaste vielä varoitti retkeilijöitä jyrkistä rinteistä, jotka ovat sateella erityisen liukkaita ja varsinkin luolan olevan hankalasti lähestyttävä.

Olikohan tämä nyt sitä Klaus Kurjelle tarkoitettua kirousta, jolla matkailijat toivotetaan tervetulleeksi kohteelle? Päätimme kuitenkin kasata tavaramme ja lähteä sateesta huolimatta itse kohteelle. Matkaa näköalapaikalle taisi kertyä alle kilometri ja sehän sujui leikiten sammakoita tiiraillessa. Sade päätti lakata itse kohteelle saavuttaessa. Näkymät Pyhäjärvelle osoittautuivat kansallismaiseman arvoisiksi ja kamera saikin laulaa sarjatulta järvensuuntaan.

Opastetta luolalle paikalla ei tuntunut olevan, mutta tallattu polku johti niin itään, kuin länteenkin. Länsi vei voiton ja johdatti meidät järven rantaan, jossa oli laudoista tehty lavetti. Olisikohan tuo tarkoitettu leirialustaksi tai jotain? Nuotiopaikka se ei ollut sillä avotulen teko on kiellettyä kuivasta mäntykangasmetsästä johtuen.

Tuosta alas sateella, onneksi paikalla on köysi

Luolalle tuota kautta kuitenkaan oli melko turha edes havitella varusteiden kanssa. Epäilimme näet luolan olevan rannalta näkyvässä lahdelmassa, jossa suuret kivenlohkareet olivat vierineen järveen asti. Joten takaisin rinteen laelle ja nyt suunnaksi itäinen polku, joka johdatteli kenties erään haasteellisimman luolakohteen luokse, missä olen itse käynyt. Paikan teki näet hankalaksi sateen kastelema rinne ja selässä painava reppu. Maa-aines oli hävinnyt ja juurakot tekivät tehtävää poluksi mainitulla paikalla. Sai siinä asettaa askeleensa tarkasti tai pakolliset kevätjuhla liikkeet tultaisiin arvioimaan paikallisesssa lasaretissa uudestaan pisteineen. Onneksi joku kaukaa viisas oli osannut laittaa köyden loppumetreille, sillä muuten olisi pitäny hypätä kalliorinteeltä alas noin 1,5 metriä ja nyt se ei kauheasti houkutellut.

Luolan suuaukko

Luola, tuo tarinoiden ylistämä tunnelimeri, johon laukataan sisään osottaitui kas kummaa perin suomalaiseksi kiven koloksi. Suurinta harmia tuotti rikkoa hämähäkin seitit luolan suulla. Luola ei siis ole voinut olla koskaan mikään kooltaan merkittävä, edes sen rakenteellinen muoto ei sallisi sitä.

Luolan katosta ropisseita kiviä luolan pohjalla

Noin 1×1,5 metriä leveä onkalo jatkui maan uumeniin miehen pituuden verran, jonka jälkeen luolan peräosa näytti todella vaaralliselta. Nyrkin ja hevosenpään kokoiset kivenmurikat nojasivat toisiinsa ja pienikin kivien liikkumien olisi voinut saada aikaan dominoefektin, jolloin koko luola olisi luhistunut Pyhäjärveen retkeilijöineen päivineen. Lopputuloksena voisin sanoa paikalla käyneenä, että luola saattaa aikanaan olla ollut suurempi, mutta sateet ja talvi ovat luhistaneet sitä. Luola on todella vaarallisen kohde nykyään sortumavaaran takia. Sateella ja liukkaalla kelillä kohteelle tulo on haastavaa ja vaarallista. En suosittele tätä kohdetta, mutta näköalat ovat todella komeat ja tarinat niiden takana.

Kartta.
ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6805569 E 315742

2 replies
  1. Raija Metsänheimo
    Raija Metsänheimo says:

    Vesistö on Pyhäjärven Säijänselkä, ei Säikänselkä niinkuin tekstiin olet kirjoittanut!

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.