Tromssan läänin Blåvatnet

Kesällä 2013 lomailimme Pohjois-Norjassa ja teimme päiväpatikoinnin Tromssan läänissä sijaitsevan Lyngenin niemimaan pohjoisosaan. Kohteenamme oli erikoisen värinen jäätikköjärvi Blåvatnet.

Alueelle pääsee, kun kääntyy Jaegervatnetin jälkeen Fv312-tielle kohti Russelvia. Pian tie ylittää Botnelva-joen, jonka jälkeen tien oikealla puolella on yksi kaikkien aikojen parhaistas telttailupaikoista. Koivikon keskellä on tulentekopaikkoja sekä pöytiä ja penkkejä. Paikalta lähtee noin neljän kilometrin pituinen polku järvelle, jonka väri on kuin toisesta maailmasta.

Blåvatnet-järveä kohti kulkevan reitin seuraaminen ei ole vaikeaa. Vaikka kartta kannattaa tietysti pitää mukana, matka on helppo kun pitää Lenangsbreenin jäätikön näkyvissä suoraan edessä ja kulkee Strupskarselvan vasenta rantaa kulkusuuntaan nähden. Alkumatkasta joutuu ylittämään pari matalaa puroa, mutta niistä selvisi ainakin heinäkuussa kuivin jaloin kiveltä toiselle astellen.

Maasto on lähes puutonta ja tasaista. Järvi sijaitsee kuvassa näkyvän Lenangsbreenin jäätikön edustalla.

Maasto on lähes puutonta ja tasaista. Järvi sijaitsee kuvassa näkyvän Lenangsbreenin jäätikön edustalla.

Matka järvelle tuntui hieman todellisuutta pitemmältä, sillä jäätikkö vaikutti pysyvän koko ajan yhtä kaukana. Vaikka reitti on hyvin tasaista, suosittelen nilkkaa tukevia kenkiä, sillä varsinkin loppumatkasta maasto on hyvin kivikkoista ja lohkareikkoista. Loppumatkasta lohkareikko muuttui valtavaksi, mutta järkäleiden takana odotti näky, jonka vuoksi kannatti hieman kiipeillä: Lenangsbreenin jäätikön mineraalipitoisista sulamisvesistä muodostunut huikaisevan turkoosi Blåvatnet.

Blåvatnet on epätodellisen turkoosi ja huikaisevan hieno!

Blåvatnet on epätodellisen turkoosi ja huikaisevan hieno!

Oli pakko käydä kahlaamassa jääkylmässä järvessä, ja pois päin lähtiessämme tajusimme, että helpompikin reitti järvelle olisi ollut. Eli jos ei halua kiipeillä lohkareilla, kannattaa siirtyä lähemmäs jokea ja kulkea rantaa pitkin.

Järven ETRS89-koordinaatit (WGS84): N/lat 69.73258349, E/lon 20.02540104

Kartta Norjan karttakeskuksen sivuilla.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.