Toiminnantäyteinen juhannus Kivikauden kylässä, Saarijärvellä
Juhannus on perinteisesti perheellemme ollut retkeilyaikaa. Jostain syystä silloin tiet ja retkikohteet ovat autioita. Tänä vuonna emme olleet suunnitelleet sen isommin mitään, joten pihalla laiskotellessa tuli mieleen tarkistaa, mitä kivikautisia nähtävyyksiä lähiseuduilta löytyisi. Enpä olisi arvannut missanneeni täydellisesti Kivikautisen kylän parin tunnin ajomatkan päässä. Tarkastettuani noin viisikymmentä kertaa, että paikalla todella pääsisi vierailemaan juhannuksena, sovimme lähtevämme matkaan hetimiten aamusta.
- Kohde kartalla
- Saapuminen autolla: Kivikirveentie 10, Saarijärvi
- Saapuminen julkisilla: Lähin pysäkki (Biotalouskampus) 2,1 km:n päässä (Matkahuolto)
- Muuta: Pääsymaksu
Nyt kun nuorimmainenkin perheessä on jo sen ikäinen, ettei autossa istuminen ole maailmanloppu, tällaiselle retkelle uskalsi lähteä. Mukaan varattiin kuvien perusteella roimasti hyttyskarkotetta, eikä tässä valinnassa menty pieleen. Itikkaa nimittäin oli enemmän kuin tarpeeksi – mutta se ei menoa haitannut.
Oma innostukseni tästä retkikohteesta oli niin huipussaan, etten osannut edes odottaa pettymystä. Hieman pohdiskelin, olisivatko lapset ihan niin innostuneita kuin isänsä, mutta mitä vielä!
Heti alueelle tultaessa vasemmalta löytyi lasten kivikauden kylä, toiminnallinen ja kompakti kokonaisuus, jossa pääsi välittömästi tunnelmaan ja tekemisen makuun. Tarjolla oli kiven hiontaa, pikkuruuhien uittoa, arkeologisia kaivauksia, luolamaalausta, jousiammuntaa… Pelkästään tällä vaatimattomalla alueella olisi voinut huoletta viettää tuntikaupalla aikaa.
Lasten kylän asumustakin koristi kiehtovan jännittävä (peuran) pääkallo.
Houkutus jäädä pidemmäksi aikaa näille touhupisteille oli vastustamaton. Kun uteliaisuus lopulta voitti, lähdimme tutkailemaan infotauluja sekä pientä jääkauden näyttelyä. Tietoa oli tarjolla runsaasti, ja ilmeisesti oppaankin olisi voinut saada mukaan. En tullut asiaa kysyneeksi, mutta olettaisin tämänkaltaisten paikkojen tärkeimpien tulojen tulevan ryhmävierailuista.
Ehdimme soitella kivillä ja luilla sekä testata kivikirveen käyttöä, ennen kuin edes hoksasimme, että varsinainen pääalue oli vielä edessä. Nähtävää ja erityisesti koettavaa oli jo alkuun niin rutkasti, että peremmältä löytynyt valtava kivikautinen rakennus ympäristöineen tuntuivat mykistäviltä.
Sisällä talossa oli hämyisiä, mutta kotoinen tunnelma. Nuotio valaisi mukavasti, vienon savukiehkuran hiipiessä ulos katonrajan tuuletusaukoista. Nuotion yöllä savustui kalaa, ja huoneen seinustoilta löytyi taljoilla päällystettyjä lavereita, joilla oli mukava istuskella ja pötkötellä.
Saapuessamme paikalle, mainitsi henkilökunta mahdollisuudesta kokeilla haapiota, enkä todellakaan aikonut jättää tätä välistä. Kylän rannasssa vene odotti soutajaansa, eikä kevyttä paattia ollut kovin vaikea suostutella vesille. Ohjaaminen sen sijaan? Se oli sanottaisiinko haasteellista.
Yhdestä puunrungosta koverrettu haapio on kevyt ja kiikkerä, eivätkä sen laidatkaan kovin korkeat ole. Kun kyytiin istuu aikuinen iskä, niin melko syvällähän se ui. Housut siinä menossa kastuivat, mutta lämpimänä kesäpäivänä moinen ei haitannut yhtään! Niin hauskaa melonnan yrittäminen oli.
Veneilyn jälkeen kiersimme ansapolun. Siellä esiteltiin erilaisia muinaishistorian saalistuskeinoja, joista osa oli uppo-outoja minullekin. Ansoissa oli joitakin täytettyjä eläimiä, joiden herättämään keskusteluun kannattaa varautua.
Nälkä kurni jo vatsassa, ja eväiden puuttuminen harmitti. Olimme viettäneet alueella jo tuntikausia aikaa ja tuntui, että hyvin olisi voinut olla pidempäänkin. Emme siltikään halunneet jättää kolkkaakaan koluamatta, joten vetäisimme vielä muinaispolun pikamarssia läpi.
Kauniin niemenkärjen halki johtavan polun varrelle oli pystytetty lisää infotauluja, joissa kerrottiin paikallisesta asutuksesta sekä ylipäänsä historiasta.
Kokonaisuutena Kivikauden kylä oli mykistävä kokemus. Tai ei oikeastaan, koska tuntuu siltä, etten malta pitää suutani kiinni siitä. En epäile hetkeäkään, ettei tänne tulisi palattua toisenkin kerran. Ja sillä kerralla otetaan mukaan kunnon eväät (ja parempi kamera).
Huom. Tänä kesänä (2024) alueella tehdään kunnostustöitä, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa kohteen omilta sivuilta.
Videokoostemme päivän touhuista:
Enpä ollut tällaisesta paikasta kuullut. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Täytyy pitää mielessä, olen varma, että puolisonikin olisi paikasta innoissaan.
Kannattaa käydä katsastamassa ja ajan kanssa. Oli kyllä ihan mahtavin löytö aikoihin.
Sitten sinua ja perhettäsi varmaan kiinnostaisi ihan vastaavalla tavalla toteutetut Rosalan Viikinkikylä Kemiönsaaressa (bonuksena puolen tunnin autolauttamatka) ja miilunpolttajakylä Snappertunassa. Viikinkikylässä voi yöpyä ja siellä on kahvila, miilukylässäkin voi yöpyä turvemajassa tai mummonmökissä, mutta siellä tehdään omat eväät itse avotulella, sähköä ei ole. Miilukylässä pannaan palamaan oikea miilu aina syyskuun toisena viikonloppuna ja silloin siellä on ohjelmaa koko vkl.