Mielenkiintoinen nimi, mielenkiintoinen paikka, Synninlukko Jämsässä.

Synninlukko on parinsadan metrin pituinen murroslaakso muutaman kilometrin päässä Jämsän keskustasta. Synninlukkoon vie noin 600 metrin kävelyreitti ja rotkon pohjalla sekä reunoilla risteilee sopiva määrä polkuja, joista voi itse luoda sopivan mittaisen luontopolun!

Synninlukko Jämsässä
Päivämäärä: 6.5.2023
Luontopolkumiehen reittinumero: 387
Reitin pituus: n. 2 km (Parkkipaikalta Synninlukkoon sekä kierros rotkon pohjalla ja koillisreunalla)
Kohokohdat: Hieno rotkolaakso
Parkkipaikka: Synninlukontie. Hyvin tilaa. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Hyvät, tosin itse Synninlukossa ei ole merkittyjä reittejä.
Varusteet/jalkineet: Rotkon pohjalla todella kosteaa, ainakin näin keväällä. Kumisaappaat olivat tarpeen toukokuun alussa.
Keskivaativa reitti. Helppo reitti parkkipaikalta rotkon infotaululle, mutta rotkossa kävely hieman vaativampaa.
Ei tulipaikkaa.

Viikonlopun retki toi minut Jämsän suunnalle ja päätin käväistä kävelemässä pari luontopolkua. Synninlukon nimi kuulosti niin kutkuttavalta, että päätin lähteä tutustumaan siihen ensimmäiseksi keväisenä lauantaiaamuna. Ajelin paikalle yhdeksän maissa. Jämsän nettisivu opastaa Haaralantielle, josta voi sitten seurata opasteita perille. Näin olikin. Olin hieman epäileväinen teiden kunnosta tähän aikaan vuodesta, mutta ihan turhaan. Löysin tyhjän parkkipaikan ja selkeän viitan kohti Synninlukkoa.

Ensimmäisen kuvan perusteella voisi ajatella, että autolla pääsee vielä lähemmäs. Ei sentään, tie on toki leveä, mutta ensimmäisen mutkan takana on puomi, joka sitten estäisi ajelun lähemmäksi. Näin olin netin perusteella ymmärtänytkin – kävelyä perille piti olla se 600 metriä (kuten kyltissä parkkipaikalla luki). Reitti on joka tapauksessa todella leveä ja hyväkuntoinen. Jämsän kaupunki on tiedottanut Synninlukon esteettömyyden projektista kesällä 2022, joten reitti lienee aika äskettäin kunnostettu.

Kevättä pukkaa. Lunta oli kuitenkin vielä paikka paikoin – yöllä oli ollut reippaasti pakkasta ja vähäisenkin lumen päällä oli hankikantoa. Kulku oli helppoa.

Vajaat viisisataa metriä takana. Hotelli Helpotuksen jälkeen polku kapenee.

Viimeiset metrit ennen varsinaista rotkoa kuljetaan jämerällä puusillalla.

Sillan päässä on tilava tasanne, melkeinpä tanssilavan kokoa. Reunoilla on myös penkit istuskelua varten. Lavan takareunalla on infotaulu ja sen vieressä portaat, joista pääsee sitten Synninlukon poluille rotkolaaksoa ihailemaan.

Infotaulu on mielenkiintoinen. Faktaa: Synninlukko on parisataa metriä pitkä ja noin 50 metriä leveä. Syvyyttä sillä on noin 10-20 metriä. Toisessa tietolaatikossa kerrotaan sitten tarinoita: esimerkiksi se, miten Synninlukko on saanut nimensä. Lukko tarkoittaa hämeen murteessa umpireunaista rotkoa. Nimi Synninlukko viitannee ennemmin syntymiseen kuin synteihin. Sen uskotaan olevan vainoja pakoon paenneen ihmisen synnyinpaikka, synnyinlukko.

Totesin, että rotkon pohjalla ei ole merkittyjä reittejä. Infotaulussa olevasta pienestä kartasta oli lähes mahdotonta tihrustaa mahdollisia polkuja, mutta tulkitsin niin, että rotkon pohjalla menisi polku – samoin sen molemmilla laidoilla. Ajattelin käveleväni ensin rotkon toiseen päähän ja sen jälkeen toista laitaa pitkin takaisin. Lavan ja infotaulun luona rotko on leveimmillään, eivätkä seinämätkään ole tässä aivan pystysuorat. Rotkossa kasvaa lähinnä kuusikkoa, seinämät ovat sammaleesta vihreät.

Rotko kapenee eteenpäin (luoteeseen mennessä). Lisämaustetta maisemiin toukokuun alussa toivat komeat jääseinämät.

Jälkimmäisen jääseinämän kohdalla rotkon koillispuolella näytti olevan polku, josta pääsisi ylös rotkon reunoille. Päätin kiivetä tästä ylös. Nousu oli melko jyrkkä, vaan ei mitenkään liian hankala.

Rotkon reunalla kulkee polkuja ja koko laakson voi varmasti kiertää rotkoa samalla ihaillen. Varovaisuutta askelissa! Kuva ei taaskaan tee oikeutta paikalle, tässä ollaan varmasti noin 15 metriä laakson pohjan yläpuolella.

Olin aika lailla laakson pohjois- tai luoteispäässä. Mietin kiertäisinkö molemmat laidat, mutta arvelin (ihan rotkon pohjan kävelyn perusteella), että itäisempi puoli saattaisi olla mielenkiintoisempi. Kävelin sitä pitkin takaisin kaakkoiskulmaa ja katselulavaa kohti. Laskeutuminen rotkon reunalta oli taas jyrkähkö, mutta ei liian vaikea. Taisin ottaa kädellä tukea rinteestä pari kertaa, muuten sujui ihan helposti.

Palailin lavalle ja sieltä kohti autoa. Kuvasin vielä tämän kotikutoisen penkin läheltä parkkipaikkaa.

Parkkipaikalla tarkistin kävelemäni reitin. Noin 2 kilometriä, aikaa käytin kolme varttia. En pitänyt evästaukoa. Muita ihmisiä en tavannut, aamu oli hiljainen ja rauhallinen – mitä nyt metsäviklo huuteli parkkipaikan lähistöllä.

Reitti Synninlukon lavalle asti oli helppo. Sen sijaan rotkossa ja sen reunoilla kävely jo melko vaativaa. Varovaisuutta rinteissä ja rotkon reunamilla vaaditaan.

Kun ajelin tänne, en tiennyt mitä odottaa. Näin ehkä mielessäni rotkojärven Pakasaivon tai Torisevan tapaan. En arvannut, että kävelytie vie suoraan rotkon pohjalle (laskeutumatta sen kummemmin). Tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen kohde kaikkine tarinoineen – varsin tunnelmallinenkin kevätaamuna.

P.S. Lisätietoa Jämsästä: Sain retken jälkeen tietää, että Synninlukossa on meneillään esteettömyysprojekti, jonka keskipisteessä on saavutettavuus ja erityisryhmien huomiointi. Reitin on tarkoitus olla esteetön taukolavalle asti (tämä asia taisi olla jo maalissa), myös opastusta lisätään. Valmista pitäisi olla kesäkuun 2023 loppuun mennessä.

Sijainti: N=6864480.943, E=399696.912 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=61.899732, GEO:lon=25,091052

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Himoshuipun reitti
Oravivuoren polku
Tampinkierros

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.