Suloiset purot rajaavat salaperäistä Vanhansahansaarta Kuopiossa – tällainen on Palosensaaren luontopolku

Kuopiosta löytyy samoiltavaksi muuan salaperäinen ja viehättävä metsä, jos tietää, mistä etsiä. Ryönänkoskelta alkava Palosensalon luontopolku on 3,3 kilometriä pitkä ja poikkeaa Vanhansahansaaren luonnonsuojelualueella. Parkkipaikalla on hienot retkeilijän puitteet komeaa kotaa myöten sekä kattava infotaulu. Luontopolku on merkitty maastoon keltaisin maalimerkein sekä puisin viitoin todella hyvin.

📌 Lähtöpaikka kartalla
🔥 Kota ja tulipaikka
➡ 3,3 km rengasreitti

Vietimme mieheni kanssa muutaman päivän Kuopiossa ja saimme vinkin tästä mielenkiintoisesta kohteesta, jota sitten päätimmekin lähteä katsomaan. Kartalta näkee, että Vanhansahansaari ehkä hieman venyttää saaren käsitettä, sillä sen ympärillä ei lainehdi laaja vesi, vaan kapeat purot muodostavat väliinsä jäävästä maa-alueesta saaren.

Google löytää Vanhansahansaaren, ja me suunnistimmekin perille Mapsin ohjeilla. Kapeaa hiekkatietä ajettiin todella pitkän matkaa, ja kääntymisiä oli monta, mutta lopulta saavuimme kohteeseen. Lähtöpaikalla solisee Ryönänkoski.

Luontopolun lähtöpisteessä on hieno iso kota, tulipaikka ja muut retkeilijää palvelevat perusrakenteet. Koko komeus sijaitsee kauniin puron rannalla, todella kauniissa maisemassa. Ihailimme auringossa kimaltavaa puroa tovin.

Tien toiselta puolelta on viitoitettu luontopolku metsään, ja lähdimme seuraamaan sitä. Koko retki oli ollut aika nopean aikataulun päähänpisto, ja niinpä emme olleet aivan parhaissa mahdollisissa retkivarusteissa – meillä molemmilla oli crocsit jalassa. Mutta hyvin pärjäsimme tässä tapauksessa.

Onneksi meillä oli mukana myös vettä, sillä 30 asteen helle paahtoi. Tuntui hyvältä sujahtaa metsän varjoihin, joiden sylissä kapea polku johdatteli meitä eteenpäin kohti Vanhansahansaarta. Polku polveili kauniisti metsän muotojen mukaan, ja aluksi se seurasi puron vartta. Purossa oli ihanan kirkas vesi ja paljon vesimittareita sekä pieniä kaloja.

Sitten polku lähti kauemmas purosta ja alkoi hetkeksi reitin tylsin osuus, paahteinen nuori mäntymetsä. Polku nousi ylös rinteeseen, ja alkaessaan laskeutua takaisin alas sen alkuperäinen, salaperäinen tunnelma alkoi onneksi nopeasti palautua. Kohta oltiinkin niin synkässä metsässä, että sinne pääsi auringonvaloa hädin tuskin ollenkaan. Siellä oli aivan ihana tunnelma!

Parin nousun ja muutamien suurien kivenlohkareiden jälkeen valo alkoi palautua metsään ja kuulimme edestämme veden solinaa. Sieltä löytyi ihana pieni silta, jonka perustukset olivat massiivisia kivenlohkareita. Sillan alta virtasi kaunis puro, ja sillan toisella puolella oli Vanhansahansaari. Sillalla vietimme hyvän tovin, siinä oli niin kaunis maisema.

Löysimme myös infotaulun, jossa kerrottiin Vanhansahansaaresta ja sen luonnonsuojelualueesta. Alueelle on perustettu saha vuonna 1754, ja se on toiminut 1830-luvulle saakka. Vanhansahansaaren säästömetsä on rauhoitettu vuonna 1988. Alueella ei saa esimerkiksi leiriytyä eikä tehdä tulta muualle kuin virallisille tulipaikoille. Marjoja ja sieniä saa poimia.

Matka jatkui kauniissa metsässä, ja pian silmiimme osui seuraava erikoisuus, kelometsä. Keskellä hyvinvoivaa, korkeaa havumetsää oli valtavia, korkeita, pystysuoria ja suorastaan kiiltävän hopeisia keloja. Näky oli hämmästyttävä ja mietin, mikä näin silmiinpistävän kelottumisen on saanut aikaan.

Jatkoimme matkaa ja pian olimme Vanhansahansaaren vastakkaisella reunalla, toisella sillalla, yhtä kauniilla paikalla puron äärellä kuin äskenkin. Tässäkin tuli pysähdyttyä toviksi.

Sillan jälkeen suloinen metsäpolku jatkui kuivalla maalla. Maisemaan putkahteli silmiinpistävän paljon kaatuineita puita, joiden valtavat juurakot olivat nousseet pystyyn. Todella komean näköisiä!

Pian polku johdatti meidät ulos metsästä ja saavuimme soratielle, jonka toisella puolella oli hakkuuaukea. Tietä pitkin palataan takaisin kohti parkkipaikkaa, mutta juuri ennen perille saapumista on luvassa vielä kenties koko reitin kaunein kohde, nimittäin tulipaikka paratiisimaisella joenrantapaikalla. Tässä pysähdyin pisimmäksi aikaa koko reitillä. Katselin puron rannalla kauniiden, sinisten sudenkorentojen tanssia veden yllä. Aurinko paahtoi kuumasti ja valaisi joen veden kirkkaasti pohjaan saakka. Tunnelma oli viidakkomainen ja ihanan salaperäinen. Tässä oli hyvä olla.

Auto olikin sitten jo aivan kulman takana. Takana oli hieno pieni retki juuri sellaisessa kohteessa, jonka olin toivonutkin löytäväni – olin halunnut löytää Kuopiosta jotain aivan muuta kuin sen kuuluisimmat kohteet.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.