Kuinka moni on toivonut joskus lahjaksi suksia? Entäs puusuksia? Tai hiihtänyt sellaisilla? Minä olen. Mutta tänään kävin ensimmäisen kerran suksitehtaalla, jossa puusuksia valmistetaan edelleen. Ylösen suksitehdas oli jo lähes viimeisillään, kun 78-vuotias hankasalmelainen Erkki Ylönen sai etelästä saapuneen oppipojan perehtymään puusuksien nikkaroinnin saloihin. Hannu Laitala kyseli sinnikkäästi, josko saisi tulla edes seuraamaan verstaan nurkasta puusuksien valmistusta, kunnes suksimestari lopulta myöntyi. Onneksi niin kävi, sillä 1930-luvulta saakka toimineen suksitehtaan taru olisi muutoin päättynyt Erkki Ylöseen (kuvassa).
Hannu Laitala syventyi puusuksien valmistamisen niin tosissaan, että hän on toiminut Hankasalmella suksinikkarina vuodesta 2007, jatkamassa Suksitehdas Ylösen perinteitä. Astumme jäisen pihan yli sisälle verstaaseen, jonka ovenkahvana on tietenkin pieni suksi. Olemme saapuneet suksitehtaalle noutamaan suksiparia, jonka Laitala valmisti yhdestä visakoivusta.
Seinää vasten on nojallaan useita komeita suksipareja. Mitkähän niistä ovat ne, mitä tulimme hakemaan?
Siinä ne ovat. Aivan häkellyttävän kauniit visakoivusukset. Näinköhän noihin raaskii kiinnittää moderneja siteitä, saati sitten lähteä suksilla ladulle? Tällaiset puusukset ovat kuin koruja. Taideteos. Kehystää nämä pitäisi!
Mutta jos mielii lähteä suksilla maastoon, on siteille katsottava paikka ja porattava reiät tismalleen oikeisiin kohtiin.
Jos suksiparin suunnittelun haluaisi aloittaa ihan metsästä asti, valitsemalla vaikka omasta metsästä suksia varten kaadettavan puun, saisi unelmiensa puusuksien valmistamisprosessiin varata parisen vuotta. Sen aikaa puun pitää näet rauhassa kuivaa, ennen kuin se siirretään sisälle loppukuivatukseen, minkä jälkeen itse suksien työstäminen vasta alkaa. Hannu Laitala ei kuitenkaan pidä asiakkaitaan odottamassa näin kauaa. Komea puusuksipari valmistuu valmiiksi kuivasta puusta (varastosta löytyy mm. koivua ja kuusta) parhaimmillaan noin viikon kuluessa. Laitala valmistaa käsityönä metsä-, latu- ja retkisuksia – tilauksesta, toivomusten mukaisesti. Ei siis mitään liukuhihnatavaraa, vaikka kyseessä on suksitehdas.
Suksiverstaan puristimilla saa puun taivutettua oikeaan muotoonsa, kunhan nikkarilla on tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.
Jotta oikeat ominaisuudet ja muodot saadaan kohdalleen, saa suksentekijä mm. kuivattaa, höylätä, liimata, puristaa, taivuttaa ja hioa. Tervaa saattaa löytyä valmiin suksiparin pohjan lisäksi suksen pinnalta, mutta moni pitää petsatustakin. Ylösen suksitehtaalta lähtevät sukset myös numeroidaan; valmiiden suksiparien määrä on jo pitkälti yli viidensadan.
Tämä suksipari tulee saamaan kyytiä ladulla eikä umpihangessa, joten suksiin kiinnitettävät siteet ovat nykyaikaista mallia. Suksien uusi omistaja toi ne verstaalle mukanaan kiinnitettäväksi.
Moni puusuksien tilaaja kuitenkin liikkuu enemmän umpihangessa, jolloin sukset ovat leveämpiä ja siteet sietävät monenlaista kenkämallia.
Hannu S., suksien uusi omistaja sekä Hannu Laitala, suksinikkari (oikealla).
Tuliterän visakoivuisen suksiparin uusi omistaja lähtee suksiverstaalta onnellinen hymy kasvoillaan. Enää puuttuu vain valkoinen lumi, jolle lähteä sivakoimaan ja upouusia suksia kokeilemaan!
Kieltämättä itsellekin tuli tällä reissulla mieleen, että olisipa hienoa hiihtää joskus Ylösen suksikaunokaisilla… Omasta varastosta löytyvät puusukseni kun ovat sen verran antiikkiset, että niiden käyttö edellyttäisi ankaraa vanhanmallisten monojen metsästystä tai siteiden vaihtoa nykymonoihin sopiviksi. Ja tietty tuoretta tervaa pohjiin!
Jee, suksia – puusuksia! Kansakoulussa tuli 60 – 70-luvuila hiihdettyä puusuksilla, samoin armeijassa myöhemmin. Siinä välissä olivat lasikuitusukset, joiden voitelussa meinasi aina mennä hermo, koska voitelu oli nuorelle kollille rakettitiedettä. Puisilla ei tarvinnut voitelua miettiä, kunhan kesällä kerran tervasi ja kuivatti auringon lämmössä. Intin jälkeen en ole hiihtänyt, mutta nyt rapiat viisikymppisenä olen taas ajatellut ostaa puusukset. Tietääkseni Ylösen lisäksi Suomessa on enää yksi verstas (T:mi Esko Vilminko), joka myös valmistaa puusuksia. Näitä kahta pitää vertailla, vaikka luulen, että molempien tuotteet ovat yhtä laadukkaita, koska asialla ovat asiantuntijat.
Käytämme evästeitä. Klikkaamalla hyväksyt evästeiden käytön. Mikäli haluat estää eväisteiden käytön, voit valita hyväksymäsi/kieltämäsi evästeet. Voit myös vaihtoehtoisesti laittaa ne pois päältä verkkoselaimesi asetuksista.
Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka avaamasi verkkosivusto lähettää selaimellesi. Se auttaa sivustoa muistamaan tietoja käynnistäsi, jolloin sivustolle palaaminen voi olla helpompaa ja sivustosta voi tulla sinulle hyödyllisempi.
Käytämme evästeitä sivuston käytön tilastointiin, mainonnan seuraamiseen ja kohdentamiseen sekä sen tuloksellisuuden seurantaan. Voit valita mitkä evästeet hyväksyt käyttöön. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön valinnoistasi riippuen. Mikäli haluat estää eväisteiden käytön kokonaan, voit myös laittaa ne pois päältä verkkoselaimesi asetuksista.
Sivuston käyttäjistä voidaan tallentaa esimerkiksi IP-osoite, selaintyyppi ja sivut, joilla käyttäjä on vieraillut.Evästeet voivat olla istuntokohtaisia tai pysyviä. Istuntokohtaiset evästeet poistuvat käyttäjän selaimesta kun hän poistuu sivustolta tai sulkee selaimen. Pysyvät evästeet säilyvät käyttäjän selaimessa tietyn ajan tai kunnes käyttäjä poistaa sen.
Google evästeet
Analytiikkaan tarkoitetut evästeet auttavat keräämään dataa, jonka avulla palvelut ymmärtävät, miten käyttäjät käyttävät tiettyä palvelua. Näiden tietojen avulla palvelut voivat sekä parantaa sisältöään että rakentaa parempia ominaisuuksia, jotka parantavat käyttäjän kokemusta.
Sivustolla on käytössä Google Analytics- ja Google Tag Manager, sekä Google Maps -työkalut, jotka asettavat käyttäjän selaimelle evästeitä.
Googlen työkalujen avulla kerätään tietoa esimerkiksi käyttäjämääristä, käyttäjän vierailemista sivuista ja sivujen selausajasta. Käytön analysointiin liittyvien evästeiden avulla kerättyä tietoa käytetään sivuston kehittämiseen. Google Analytics -ohjelman avulla saamamme tieto ei mahdollista käyttäjän yksilöimistä.
Tietoa siitä, miten Google käyttää palveluitaan käyttäviltä sivustoilta saatuja tietoja:
Adtraction
Evästeet ovat pieniä tiedostoja käyttäjän selaimessa. Evästeisiin tallennamme tiedon milloin klikkasiy linkkiä ja mille sivustolle/julkaisijalle mahdollinen saamamme komissio kirjataan.
Jee, suksia – puusuksia! Kansakoulussa tuli 60 – 70-luvuila hiihdettyä puusuksilla, samoin armeijassa myöhemmin. Siinä välissä olivat lasikuitusukset, joiden voitelussa meinasi aina mennä hermo, koska voitelu oli nuorelle kollille rakettitiedettä. Puisilla ei tarvinnut voitelua miettiä, kunhan kesällä kerran tervasi ja kuivatti auringon lämmössä. Intin jälkeen en ole hiihtänyt, mutta nyt rapiat viisikymppisenä olen taas ajatellut ostaa puusukset. Tietääkseni Ylösen lisäksi Suomessa on enää yksi verstas (T:mi Esko Vilminko), joka myös valmistaa puusuksia. Näitä kahta pitää vertailla, vaikka luulen, että molempien tuotteet ovat yhtä laadukkaita, koska asialla ovat asiantuntijat.