Snorklausretki kristallinkirkkaalle Hietajärvelle Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Lapin kesä pisti parastaan kesäkuun alkupäivinä, ja helteen kunniaksi päätin lähteä snorklaamaan Enontekiön kunnassa lainehtivalle Hietajärvelle. Olin käynyt paikalla kerran ennenkin joten tiesin, että siellä minua odottaisi kaunis ranta ja satumaisen kirkas vesi. Mutta ihan vaivatta ei tuo paratiisi minulle aukenisi, sillä pysäköintipaikalta on järvelle kolmen kilometrin kävelymatka – joka nyt piti taittaa siispä paahtavassa helteessä, auringon kirkkaasti paistaessa.

📌 Kohde kartalla
🔥 Puolikota ja tulipaikka
➡ 3 km / suunta

Pysäköintialue on viitoitettu selkeästi ja se löytyy Raattamasta Ketomellan kylään johtavan Ounastien varrelta, läheltä Ketomellaa. Kavahdin hieman huomatessani, että pysäköintialueella oli jo ennestään monta autoa. Olisiko rannalla ruuhkaa?

Heitin repun selkään ja taivalsin kolme kilometriä valoisan, hiekkapohjaisen mäntykankaan halki. Parkkipaikalla on kansallispuiston infotaulu ja etäisyysviittoja, mutta järvelle johtavalla reitillä ei ole reittimerkkejä. Reitti on leveä, haarautuen aina välillä vain palatakseen kohta taas yhdeksi reitiksi.

Unelma veteen lipumisesta alkoi heti alkumatkalla kutkutella mieltäni.

Hietajärvi oli kauniimpi näky kuin muistinkaan. Yksi ihminen pötkötti rannalla aurinkoa ottamassa, joku oli virittänyt kodan taakse riippumaton ja kolmas tuli vastaan lastenrattaiden kanssa. Todettakoon, että vaikka lastenrattailla paikalle näemmä pääsi, ei reitti juurakkoisuutensa ja pehmeän hiekkansa vuoksi ole helpoin mahdollinen kuljettava vaunujen kanssa.

Minä vetäydyin rannan varjoisaan kulmaan omaan rauhaani.

Olin ennen retkeä lukaissut Pallas-Yllästunturin kansallispuiston ohjeet ja säännöt varmistaakseni, että uiminen puiston alueella ei ole rajoitettua. Hietajärvi ei myöskään sisälly yhteenkään puiston rajoitusalueista. Niinpä saatoin nyt huoletta nakata vaatteet puunrunkojen päälle, uimapuvun olinkin pukenut vaatteiden alle jo valmiiksi. Rannalla on kota ja puucee, mutta ei nähdäkseni pukukoppeja. Kaivoin repusta uimalasit ja snorkkelin sekä Olympuksen Tough 5 -kameran, jolla halusin ikuistaa hieman vedenalaisia maisemia.

Olin heittänyt talviturkin heti jäiden lähdettyä Ounasjoesta, joten vesi ei kirpaissut kovasti. Hietajärven ranta ja pohja on ihanaa hiekkaa, mutta löytyi sieltä jostain hieman liejuakin jalan alle. Astelin veteen samalla, kun joku saapui rannalle labradorinnoutajansa kanssa. Koirakin pääsi uimaan flexin nokassa.

Vedin henkeä ja laskeuduin pinnan alle.

Aurinko kirjoi kultaista, alati elävää mattoaan hiekkapohjaan. Näky on yksi ihanimmista mitä tiedän. Pinnan yläpuolella kävi kova tuuli, mutta veden alla oli hiljaista ja rauhallista.

Kaloja ei näkynyt, eikä juuri mitään muutakaan – vain kultaista hiekkaa, turkoosia vettä ja auringon valoa. Raikkaassa tunturijärvessä ei helteestä ollut tietoakaan.

Snorklailin järvellä puolisen tuntia. Sinä aikana oli rannalle ilmestynyt muutama muukin. Järveltä reitti jatkuu eteenpäin tuntureille Pahakuruun ja Hannukuruun sekä Hetta–Pallas-reitille, joten uumoilisin, että osa parkkipaikalla olleista autoseurueista oli saattanut suunnata retkensä Hietajärveltä eteenpäin.

Tuuli yltyi, ja iltapäiväksi oli annettu ukkosvaroitus. Katsoin parhaaksi poistua hyvän sään aikana, johan sitä oli kerennyt hyvin virkistyä kylmissä laineissa. Rannalle jäi vielä monia minun jälkeeni, toivottavasti ehtivät suojaan, ennen kuin muutamaa tuntia myöhemmin koko taivas repesi, ja useat ukkosrintamat kulkivat alueen yli.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.