Sallatunturin huipulla toukokuun auringossa

Vietin vapun jälkeisen viikon napapiirin tuntumassa ihailemassa kevään nopeaa etenemistä. Sää oli koko lomani ajan aurinkoinen ja keli lämpeni päivä päivältä. Lumi suli silmissä, ja pääsinpä ensimmäisen kerran näkemään jäiden lähdön sekä Tornionjoesta että Kemijoesta. Upea luonnonnäytelmä!

Pelkkä vesistöjen sulamisen ihmettely ei riittänyt, vaan halusin ylös tunturiin. Olin muutama vuosi aiemmin käynyt Sallatunturin näkötornilla, mutta silloin yllätti raju sadeilma juuri, kun pääsimme ylös. Maisemista ei tuolloin nähnyt oikein mitään. Niinpä nyt auringon innoittamana päätin lähteä uudelleen tutkimusmatkalle.

sallatunturi-32

Sallatunturit sijaitsevat Sallan kylältä 10 kilometriä Kuusamoon päin. Tuntureita on kaksi. Toinen niistä on valjastettu laskettelurinteiksi ja toinen on vielä koskematonta maastoa. Vanhalta nimeltään tunturit ovat Pieni ja Iso Pyhätunturi, mutta koska Pelkosenniemellä sijaitsee tunnetumpi Pyhätunturi, nimettiin nämä sallalaiset kaimat vuonna 2012 uudelleen Sallatuntureiksi.

Korkeampi huippu on noin 479 metriä ja sinne on rakennettu katettu näkötorni. Tornille vie merkitty ja osin pitkospuin tehty polku. Nousu kivikkoiselle huipulle on jyrkkä ja sinne onkin rakennettu portaat helpottamaan nousua.

Reitin alkupää löytyy, kun kääntyy Sallan kirkolta Kuusamoon johtavalta tieltä Sallan Pohjoisrinteet -kyltin kohdalta kohti karavaanialuetta ja jatkaa sen ohi ylemmäs tunturiin. Tunturikummuntie vie rinteiden parkkipaikalle, josta löytyy opastus ja pitkospuiden alku. Tästä kulkee myös pitkä UKK-vaellusreitti.

sallatunturi-6

Alkuun polku on merkitty punaisin merkein. Pari sataa metriä polkua kuljettua, erkanee siitä sinisin merkein merkitty reitti kohti näkötornia. Reitti on lyhyt, suuntaansa 1,9 kilometriä, mutta aika vaativa epätasaisen polun ja jyrkkien nousujen takia. Märimpiin kohtiin on rakennettu pitkospuut ja reitillä selviää hyvillä nilkkaa tukevilla kengillä sekä kosteaan aikaan kumisaappailla.

Koska olin liikkeellä aikaisin keväällä, tiesin, että reitillä on varmasti lunta. Olin päättänyt, että menen niin pitkälle kuin vain on mahdollista ja jos eteneminen käy hankalaksi, käännyn takaisin.

Alkuun maasto oli aika paljas lumesta, mutta erittäin märkä. Kumisaappaat olivat oikeat kengät, paitsi jos niissä on reikä, niin kuin omissani oli! En ollut lähtiessä huomannut, että toisessa saappaassa kumi oli murtunut ja päästi kosteuden sisään. En antanut asian masentaa, olihan keli kuitenkin lämmin eikä ollut hätää jalkojen jäätymisestä.

Kun reitti oli kääntynyt nousemaan ylemmäs tunturiin, oli siellä myös lunta enemmän. Rinteessä oli sen verran puita, ettei aurinko ollut päässyt vielä sulattamaan lumimassoja. Osittain pitkospuut olivat aivan kadoksissa lumen alla ja keväinen lumi antoi periksi allani. Koiran se kyllä kantoi aika hyvin.

Pitkokset lumen alla.

Pitkokset lumen alla.

Yhä korkeammalle noustessa lumimäärä lisääntyi ja aloin jo pelätä, etten tulisi pääsemään eteenpäin. Hiki valui, kun välillä jouduin rämpimään hangessa! Kun puusto harveni, myös pälvipaikat lisääntyivät. Niissä pomppimalla pääsin kuin pääsinkin ensimmäisten rappusten juurelle. Tällä kohdin ei ollut juurikaan lunta, ja riemuissani nousin portaat ylös ihailemaan ensimmäisiä kunnon maisemia. Puiden välistä siintelivät kaukaiset tunturit ja järvet.

sallatunturi-31

Ei muuta kuin eteen-  ja ylöspäin. Edessä oli hieman tasaisempi ja todella luminen alue. Upposin muutaman kerran reisiä myöten ja kirosin, että olisi kuitenkin pitänyt varmuudeksi raahata lumikengät mukaan. Käännyin taas ihailemaan maisemia ja totesin, etteihän minulla ole mikään kiire. Ei siis syytä hosua, vaan taas mutkitellen sulakohtien kautta seuraavien rappusten luo. Sinne päästyä loksahti kyllä leuka auki! Rappusista näkyi vain kaide! Ei itku, oliko tästä käännyttävä takaisin… näin lähellä ja kuitenkin niin kaukana!

sallatunturi-9

Näin, että ylhäällä huipulla ei ole lunta, mutta täällä olin, lumivallin takana! Mutta mutta, sitten huomasin, että lumi kantoi koiran erittäin hyvin… josko minäkin pääsisin lumista rinnettä kaidetta seuraten ylös? Vaikka aurinko paistoi, niin lumen pinta oli vielä sen verran kova, että pystyin siinä kävelemään. Mietin tekniikkaa, miten askeltaisin, etten luisuisi alaspäin enkä yhtäkkiä uppoaisi syvälle hankeen.

Muistelin, mitä Muumihiihtokoulussa opetettiin muksuille, kun harjoiteltiin suksilla haarakäyntiä mäkeä ylös. ’Aa aa ankka, takapuoli vankka’, siispä saapasjalat haara-asentoon ja vaappuen kohti korkeuksia.

sallatunturi-28

Tällä keinoin pääsinkin rinnettä puoleen väliin, josta löytyivät lumen alta paljastuneet rappuset. Niitä pitkin askelsin loppunousun vaivattomasti lumettomalle huipulle.  Ja ne maisemat! Pyörin hyrränä ympyrää, ihailin kilometrien päähän ulottuvaa näkymää ja kuuntelin aivan mieletöntä hiljaisuutta.

sallatunturi-27

sallatunturi-19

Sallan kirkko.

Ei kuulunut edes linnunlaulua. Ylhäällä olin vain minä ja koirani! Tunsin itseni todella pieneksi, mutta niin onnelliseksi! Onneksi en antanut periksi vaan jatkoin ylös. Näkymä oli kaiken sen hikisen vaivan arvoinen.

sallatunturi-25

Toisaalla näkyi Sallan kylä kirkontorneineen, kaukana lännessä se Pelkosenniemen Pyhätunturi, etelässä Sallan jo tältä kaudelta suljetut laskettelurinteet ja kaukana idässä vanha, iso Sallatunturi, joka nyt on naapurin puolella. Evästauko ylhäällä auringossa oli nautinnollisen rauhoittava.

sallatunturi-26

Tutkailin tunturinhuippua, upeaa panoraamanäkymää ja suunnittelin jo tulevan kesän uusia retkiä. Samalla haikeudella mietin Sallan tulevaisuutta. Matkailuun panostetaan hurjasti tällä hetkellä ja ymmärtääkseni olisi jonkinlaisia suunnitelmia valjastaa myös tämä tunturi laskettelukäyttöön. Se olisi todella sääli. Ymmärrän toki, että matkailijoita halutaan alueelle lisää ja siksi tarjontaan halutaan panostaa. Mutta eikö joitain alueita voisi vain jättää rauhan tyyssijaksi? Uskon, että iso osa matkailijoista kaipaa myös rauhallista ja kiireetöntä lomanviettoa luonnon keskellä.

sallatunturi-5

Ravistin ikävät ajatukset pois ja lähdin paluumatkalle. Rappusia näppärästi taas puoleen väliin ja sitten tuumaustauko. Mitenkäs jatkan tästä alas… Riittääkö vielä auringon paahtamalla rinteellä hankikantoa?

Seurailin hissukseen ylöstulojälkiäni ja upposin vain pari kertaa nivusia myöten hankeen. Onneksi pääsin ylös eikä lumi ahmaissut saappaitani. Viimeiset silmäykset upeisiin maisemiin ennen kuin katosin metsikön suojiin.

Pari koppeloa pyrähti paluumatkalla edestä lentoon, muuten sain tehdä koko retken omassa rauhassa koirani kanssa. Autolle saavuttua totesin, että Salla mainostaa itseään todella osuvasti ’In the middle of nowhere’. Sellainen tunne tuli minullekin… Olin keskellä ei mitään ja kuitenkin keskellä kaikkea!

Parkkipaikka, reitin lähtöpiste kartalla,  ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7407020, E 578287.

Näkötorni huipulla, kartta, N 7408178, E 579203

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.