Sallan jättiläismäinen Juomapata tuo taruolennot mieleen

Hiidenkirnuista puhuttaessa tulee minulle aina mieleen Hiisi, joka kirnuaa voita koskien kuohunan säestämänä jossain syvällä metsämaan kätköissä. Kuvittelen Hiiden olevan iso, kyöniltä näyttävä otus, jolla on ohut, mustankiiltävä turkki, luiruhäntä ja keltaiset suuret silmät.

Suomen Sallasta löytyy yksi maailman suurimmista hiidenkirnuista, eli asialla on todennäköisesti ollut yksi maailman suurimmista hiisistä. Heinäkuussa päätimme matkata Sallan Kalliojärvelle tuota jättiläishiidenkirnua eli Juomapataa katsomaan.

Ajoimme Corollan hiekkatien reunaan parkkiin. Karhuvaarantieltä kääntyvässä risteyksessä (kartta), joka sijaitsee aivan Hirvasvaaran kylän kupeessa, oli opaste paikan päälle. Paikka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä sekä Sallan keskustasta, Kemijärveltä että Rukalta.

Parkkipaikalta hiidenkirnuille on 1,6 kilometrin kävely valtavan kauniiden maisemien halki. Parkkipaikalla on alueesta kartta ja muutama sana saatteeksi.

juomapat2

Komea louhos tervehtii kulkijaa heti matkan alussa.

Suuntasimme metsään ja ohitimme pian vanhan louhoksen, jota ei voinut olla huomaamatta. Kivilouhos näytti siltä kuin Hiisi olisi ollut siinäkin asialla. Kivenjärkäleet olivat valuneet korkean kallion seinämiltä joskus aikoinaan, mutta nyt paikalla oli hiidenhiljaista.

Hopeinen kelo könötti liikkumattomana koko komeuden päällä, ja suopursut kukkivat louhoksen juurella. Pitkospuilta käsin louhosta saattoi ihailla nilkkojaan riskeeraamatta.

Reitin varrella on kota, eli ruoka-aikaan liikkeellä olijoiden kannattaa ehdottomasti ottaa makkarat ja sinapit mukaan. Kävelyreitti itsessään ei ole niin pitkä, että sen aikana ehtisi tulla nälkä. Mutta tulistellahan toki voi pelkästä tulistelun ilosta.

Kodan läheisyydessä on myös hyyskä.

Maisemat kävivät pian avariksi ja aito Lapin tunnelma tuntui syvällä sydämessä. Maanpinnan vehreää kasvimattoa koristivat tulipunaiset varvut siellä täällä. Kelojen latvat kohosivat korkeuksiin, elleivät puuvanhukset sitten olleet jo kaatuneet lepäämään pitkin pituuttaan varvikolle. Eläviä puita kasvoi yhä harvemmassa, samalla kun niiden takaa alkoi aueta seesteinen maisema Kalliojärvelle.

juomapat

Hiljaisena katselin sitä ja mietin, ettei Lappia voi muuta kuin rakastaa.

Kyseinen Kalliojärvi on tosiasiassa osa Oulankajokea. Luontopolullamme kohosimme hiljalleen kallion päälle, ja ylhäältä käsin saatoimme nähdä maisemat myös kauas veden yli.

Näkyvissä oli myös sieviä, puisia taloja. Ne saivat maailman tuntumaan lämpimän kotoisalta.

Ylhäisen kalliokierroksen jälkeen oli aika laskeutua kallioiden väliin. Maisema muuttui kertarysäyksellä upeasta näköalapaikasta kahden kalliojyrkänteen raossa kulkevaksi satumetsäpoluksi. Pitkospuut kantoivat askeleitamme sammaloituneiden kivenlohkareiden yli. Vesi pilkotti toisinaan kivien välistä.

Korkealle kohoavat puut myötäilivät kallioiden jyrkkiä seiniä. Pihlaja, ruohokanukat, hillat ja monet muut herkät metsän koristajat olivat kukassa.

juomapata-1-9

Metsäisen kanjonin jälkeen nousimme muutaman portaan ja kohta Juomapata aukeni edessämme kuin suuri musta silmä tai kita kalliossa.

Juomapata ammotti tyynenä ja pohjattoman näköisenä, avonaisena – ja aidattuna. Kirnu on yhdeksän metriä syvä ja läpimitaltaan pisimmillään yli 15 metriä.

Metallinen verkkoaita ei tee jylhälle hiidenkirnulle oikeutta, mutta on toki perusteltu turvallisuuden nimissä. Itse en todellakaan haluaisi kokeilla hiidenkirnuun pulahtamista, ties vaikka pohjan pimennoissa olisi Hiiden kavereita odottamassa. Ehkä Juomapadan pohjalla ihmishenkiä odottaa Näkki eli saamelaisten Čáhcerávga, Vesiraukka.

Puiden varjot heijastuivat lammen tummaan samettiseen pintaan, aivan kuin pinnan alla aukenisi synkkä peilimaailma. Rakastan kertomuksia taruolennoista ja Juomapadan äärellä minusta tuntui, että niillä tosiaan oli tämän paikan kanssa jotain tekemistä.

Elääkö Vesiraukka Juomapadassa?

Elääkö Vesiraukka Juomapadassa?

Kenties aita onkin olemassa siksi, ettei mikään pääsisi Juomapadasta pois? Kun vain ajattelinkin sitä, kylmänväreet pakenivat pitkin selkääni ja kelmi hymy levisi kasvoilleni.

Pata näyttää kauniissa järvimaisemassa ilmiselvältä portilta jonnekin aivan toiseen maailmaan. Kiertelin padan ympärillä puolelta toiselle ja kurkin sen sisään minkä vain ylsin.

Hiisi ei sitä kuitenkaan ole kirnunnut. Kalliovaaran rotkojen rinteitä pitkin valuneet jäätikön sulamisvedet ovat voimillaan luoneet hiidenkirnut. Mahtavat voimat myllersivät mannerjäätikön sulaessa 11 000 – 10 500 vuotta sitten. Jäätikön helma vetäytyi kohti länttä ja luodetta jopa 150 metriä vuodessa.

Tai ainakin se on hiidenkirnujen virallinen selitys.

juomapat4

Juomapata on tyhjennetty tutkimuksia varten 20 vuotta sitten. Lähistön kolme muuta hiidenkirnua ovat sammaloituneita, täyttyneet turpeesta ja moreenista. Ne ovat Juomapataa enemmän tai vähemmän pienempiä.

Kyläläisten kerrotaan järjestäneen aikoinaan alueella myös tansseja ja juhannusjuhlia. En voinut olla ajattelematta, mitä entisaikojen kyläläiset ovat Hiidestä tuumanneet. Eikö ole pelätty, että Hiisi ärsyyntyy musiikista ja tanssista? Tai onko kenties laitettu jalalla koreaksi juuri Hiiden kunniaksi? Ehkä tämä Hiisi oli hyvä tyyppi. Tai ehkäpä Hiidestä on vain viis veisattu. Joka tapauksessa näissä maisemissa olevalla tanssipaikalla on täytynyt olla mieleenpainuva tunnelma.

Kiertelimme Juomapataa ja levähdimme pöydän ääressä. Tuulen hieman yltyessä hyttyset jättivät meidät rauhaan ja saimme laittaa hyttyslakit reppuun samalla, kun otimme esille pillimehut ja nautimme kesäillasta Suomen Sallassa, Juomapadan upeiden maisemien äärellä.

Kenties Hiisi ja Vesiraukkakin olivat jossain aivan lähellä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7379912, E 575127.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.