Retkiltä kuultua, osa 8

Niin se vaan viikko taas vierähti ja on aika katsastaa, että mitäpä sitä on muiden retkille osunut.

Partioaitan blogissa lähiretkeillään tällä viikolla. Kohteeksi on valikoitunut nimeltään houkutteleva Mätäoja. Sitä ei pidä pelästyä, koska paikka tarjoaa paljon nähtävää: ”Patterimäen kallion laki kohoaa 39 metriä merenpinnan yläpuolelle Mätäjoen suulla Huopalahdessa. Kallion lakea kiertää taisteluhautoja. Patterimäellä palveli mm. tykkimies Tauno Palo. Joenvartta pystyy kävelemään hiekkatietä pitkin. Heti alkumatkasta voi syysaikaan napata mukaan matkaevääksi pari omenaa tien varrella kasvavasta puusta.

Viestintä ja retkeily Haarnakka hemmottelee puolestaan upeissa väreissä hehkuvilla kuvilla Puurijärven – Isosuon kansallispuisto, jossa hän kertookahden seikan pistäneen silmään ylitse muiden: suon värit ja alueella tapahtuneet muutokset.

Asentopaikan päiväkirjan merkitä puolestaan tarjoilee muutaman elokuisen kuvan tunturista: ”Ilmoissa ei ollut tällä kertaa valittamista ja lämpötilakin oli useimpina päivinä vaellusystävällinen, eli liian kylmä öttiäisille. Parina iltana tosin näytti malliksi kunnon polttiaisräkkää.

Kaarnikan Reppuun on tällä viikolla kasattu tarina upeasti kuvitettu tarina Spitaalijärveltä. Tarinan mukaan järven vedellä uskottiin olevan sairauksia, kuten spitaalia, parantava vaikutus. Järven kuuluisaa ”parannusvettä” vietiin aikoinaan myös Venäjän ruhtinaille. Piipahdetaanpa jutun lopulla myös Kokkolassa keskiaikaisissa tunnelmissa.

Yhden mutta sitäkin enemmän kertovan kuvan on postannut Antti Hanski Merimelontaan. Tämä kuva ei paljoa selityksiä kaipaa.

Eläinkuvien osalta meitä ilahduttaa luontokuvaaja Janne Heimonen, joka on päässyt ihastelemaan lähietäisyydeltävhuuhkajia – tosin jo pari vuotta sitten, mutta se ei tee kertomuksesta yhtään sen huonompaa.

Sienestäjien riemuksi Pro Mustarouskun InaR on ehättänyt taas sienimetsään, tällä kertaa nuoren parin oppaaksi. Saalis on melkoinen.

Ja loppuun vielä tiedotuksellista asiaa: Sisä-Savon luonnonystävät järjestävät geologian päivän retket järjestetään lauantaina 15.9. Retki suuntautuu tänä vuonna Nilakan ympäristöön. Lisätietoa löytyy täältä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.