Puiden ylle kohoava Räsävaaran näkötorni – Koli
Näkötornin kyltti on nimittäin sellainen merkki, joka aiheuttaa miehessä väristyksiä. Sellaisen ohi kävi matkamme, kun saavuimme Kolille. Eikä tuo jäänyt ainoaksi kerraksi, vaan seudulla liikkuessamme pisti tuo kyltti kerta toisensa jälkeen kutsuvana silmään.
Päivällä ratsastaessamme ja kulkiessamme vaarojen alla saattoi silloin tällöin maisemasta tunnistaa puiden yläpuolelle nousevan näkötornin. Viimein otimme sen asiaksemme.
Ilta alkoi jo maalata väriä maisemaan, kun käännyimme kohti tornia. Tietä taisi jatkua vielä muutaman kilometrin, kunnes näkymän perusteella arvasi saavuttaneensa tornin pysähdyspaikan. Polku alkoi kääntöpaikan vierestä. Sen verran väsyneenä saavuimme paikalle ettemme huomanneet koko polkua ja lähdimme nousemaan rinnettä pitkin ylöspäin.
Mäenlaelle nouseminen on onneksi kuitenkin sen verran yksinkertaista, että kun valitsee vain seuraavan askeleen siihen kohtaan, joka on hieman korkeammalla kuin sen vieressä oleva kohta niin viimein on kohdassa josta ei pääse enää ylemmäs. Matka kääntöpaikalta on kuitenkin sen verran pikainen, ettei sillä välillä juuri kerkeä huomaamaan polkua pitkin kulkemisen etuja.
Kun mäki alkaa tasoittua ja päästään laen reunamille, tulee polkuun haara, joka vie erään kyltin luo. Tuo plakaatti kertoo erään Suomalaisen suuren mestarin aikoinaan maalanneen tällä paikalla. Kun katseen saa irti kyltistä, niin ymmärrys seuraa katsetta. Olisin minäkin maalannut, jos olisin ollut hän.
Loputtomiin emme kuitenkaan jää miettimään Järnefeltin maalauksia vaan jatkamme jo melkein pilkottavalle tornille.
Se on vaikuttavan kokoinen. Portaat kiertävät sen verran korkealle, että korkeanpaikan pelkoiselta jää kiipeämättä. Päälle sain siis kavuta itsekseni Antin jäädessä tutkailemaan maastoa alemmalta tasolta.
Ylhäällä sitten alkoi pääkoppa tyhjetä. Tuuli kertoi tarinoitaan ja taivas niitä värittile. Aurinkoa peitteli untuvainen pilvi välillä repeillen ja sitten taas kasaten itseään.
Maisemat Räsävaaran tornista aukenevat melkolailla joka suuntaan. Se kenen silmä kyllästyy Pielisen rantoihin saa päätä kääntämällä vastaansa aavat metsämaisemat, joita riipivät rikki vain mitättömät lampien pinnat tai kohoavat kumpareet. Saattoipa tornista myös tavoittaa silmällä itse Ukko-Kolin kalliot.
Torniin kiipeäminen on elämys. Ei pelkästään edes maisemien puolesta, vaan kiipeäminen niin korkeaan puiseen torniin saa veren seikkailumielelle ja jännityksellä kutittamaan mieltä. Alhaalle odottamaan jäänyt osa retkikunnastamme oli löytänyt polun, jota pitkin astelimme takaisin autolle. Parkkipaikalle päästyämme totesimme, että kyllähän siinä polkua viittova kylttikin löytyi polun vierestä…
Räsävaaran näkötorni kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7002848 E 637514
Olen itse myös näkötornien ystävä. Tämä on hieno torni kiivetä ja siellä ylhäällä on harvinaisen mukava oleskella ja antaa ilmapiirin rauhan vaikuttaa. Ukko-kolille vaihtoehtoinen näkymä on mielenkiintoinen siksi, että se avaa näkymän Pieliselle myös pohjoisen suuntaan. On kiintoisaa huomata miten samankaltainen ja kuitenkin niin erilainen tuo näkymä on. Huomaa ihmettelevänsä onko tämä samaa vai joitain toista kuin tuttu Koli-maisema.
Itsekin olen pienestä asti ollut kiinnostunut korkeista ja syvistä paikoista ja sitä kautta jonkinlaiseksi harrastukseksi on muodostunut näkötornien bongaus. Harmi että Räsävaaran tornin olemassaolo ei ollut tiedossani silloin kun viimeksi Kolilla kävin, mutta onpahan nyt ainakin hyvä syy mennä sinne uudestaan. Kotisivulinkin kautta löytyy kuvia ja lyhyitä sanallisia kuvauksia käymistäni torneista, jos sattuvat kiinnostamaan.