Etelä-Konneveden kansallispuiston alueella on puolisen tusinaa laavua tai tulipaikkaa, osa Metsähallituksen hoitamia, osa muun muassa Rautalammin ja Konneveden kuntien ylläpitämiä. Sopivasti hajallaan niistä löytää näppärästi omalle reitille sopivan vaihtoehdon ja toisaalta ruuhkautuminen ei ole ongelma, varsinkin jos siirtymä väljempään paikkaan ei ole ongelma.
Kävimme heinäkuussa kiertämässä näistä taukopaikoista kolme. Tällä kertaa esittelyssä on niistä pienin, mutta tunnelmaltaan suurimman vaikutuksen tehnyt Pieni Navettasaari. Sen löytää keskeltä Etelä-Konnevettä, Enonniemen edustalta.
Järven haltiat olivat reissullemme suosiollisia. Helteinen sää, pieni tuulenvire ja järvi on täydellinen yhdistelmä – ja sellaisen saimme. Tiedättehän kelin, jossa halkosylyksen kantaminen saa hien kirpoamaan, jossa paikallaan on hivenen tukala olla, mutta veneen kyydissa tai avoimessa paikassa on olo vertaansa vailla? Sellainen saa hymyilemään ja poistaa mielestä turhan kireyden.
Niinpä veneen kyntäessä järven sinistä aavaa olivat aivot unohtaneet turhat ajatukset. Oli vain hetki ja järve, tuuli joka kävi kasvoihin. Niinpä rantautuessamme pienelle kallioiselle saarelle, oli retkitunnelma katossa.
Pieni Navettasaari on nimensä mukaisesti pieni, mutta navettaa sieltä ei löytynyt. Sen sijaan laakeasta kalliosta muodostuneen saaren keskiosaa koristivat siellä täällä kohoavat puut ja niiden tyvelle rakennettu laavu. Ulkoreunoiltaan saarta kiersi laakea rantakallio. Matalan veden aikaan sen kävi kiertämässä kahlaten.
En voisi laavulle parempaa paikkaa kuvitella. Sen äärellä kelpaisi pitää tulia ja tuijottaa, kuinka aurinko laskisi hiljalleen punertuen itäiseen horisonttiin. Kirjoilisi sitä ennen koko näkyvän maailman punaiseen ja oranssiin – liilaankin, jos oikein villiksi heittäytyisi.
Sen päälle kävisi makuupussiin nukkumaan. Edessä olisi vain aavan avaruus. Yöllä herätessä näkisi järven selän ja siitä heijastuvat tähdet. Tai kuulisi joko vihaisen tuulensuhinan ja aaltojen kohinan. Aamulla passaisi laittaa nokipannuun sakeat kahvit tulille ja käydä virkistäytymässä aalloissa.
Ei sillä saarella muuta ole, ei laituria, uimarantoja tai pöytiä syödä eväitä. Mutta tuossa on minusta kylliksi, juuri sopivasti.
Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6940705 E 479864
Etelä-Konneveden kansallispuiston alueella on toistaiseksi vain kaksi Metsähallituksen ylläpitämää rantautumispaikkaa, Lapinsalo ja Iso Pyysalo. Muut paikat sijaitsevat kansallispuiston alueiden seassa ja vieressä sijaitsevilla yksityisillä suojelualueilla ja ovat etupäässä kuntien ylläpitämiä. Sellaisenaan toki tukevat kansallispuistonkin virkistyskäyttöä ja kävijän kannalta kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Juuri perustetun kansallispuiston sisälläkin palveluvarustusta tullaan kehittämään ja lisäämään parin seuraavan vuoden kuluessa. Raimo Itkonen/Metsähallitus.
Käytämme evästeitä. Klikkaamalla hyväksyt evästeiden käytön. Mikäli haluat estää eväisteiden käytön, voit valita hyväksymäsi/kieltämäsi evästeet. Voit myös vaihtoehtoisesti laittaa ne pois päältä verkkoselaimesi asetuksista.
Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka avaamasi verkkosivusto lähettää selaimellesi. Se auttaa sivustoa muistamaan tietoja käynnistäsi, jolloin sivustolle palaaminen voi olla helpompaa ja sivustosta voi tulla sinulle hyödyllisempi.
Käytämme evästeitä sivuston käytön tilastointiin, mainonnan seuraamiseen ja kohdentamiseen sekä sen tuloksellisuuden seurantaan. Voit valita mitkä evästeet hyväksyt käyttöön. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön valinnoistasi riippuen. Mikäli haluat estää eväisteiden käytön kokonaan, voit myös laittaa ne pois päältä verkkoselaimesi asetuksista.
Sivuston käyttäjistä voidaan tallentaa esimerkiksi IP-osoite, selaintyyppi ja sivut, joilla käyttäjä on vieraillut.Evästeet voivat olla istuntokohtaisia tai pysyviä. Istuntokohtaiset evästeet poistuvat käyttäjän selaimesta kun hän poistuu sivustolta tai sulkee selaimen. Pysyvät evästeet säilyvät käyttäjän selaimessa tietyn ajan tai kunnes käyttäjä poistaa sen.
Google evästeet
Analytiikkaan tarkoitetut evästeet auttavat keräämään dataa, jonka avulla palvelut ymmärtävät, miten käyttäjät käyttävät tiettyä palvelua. Näiden tietojen avulla palvelut voivat sekä parantaa sisältöään että rakentaa parempia ominaisuuksia, jotka parantavat käyttäjän kokemusta.
Sivustolla on käytössä Google Analytics- ja Google Tag Manager, sekä Google Maps -työkalut, jotka asettavat käyttäjän selaimelle evästeitä.
Googlen työkalujen avulla kerätään tietoa esimerkiksi käyttäjämääristä, käyttäjän vierailemista sivuista ja sivujen selausajasta. Käytön analysointiin liittyvien evästeiden avulla kerättyä tietoa käytetään sivuston kehittämiseen. Google Analytics -ohjelman avulla saamamme tieto ei mahdollista käyttäjän yksilöimistä.
Tietoa siitä, miten Google käyttää palveluitaan käyttäviltä sivustoilta saatuja tietoja:
Adtraction
Evästeet ovat pieniä tiedostoja käyttäjän selaimessa. Evästeisiin tallennamme tiedon milloin klikkasiy linkkiä ja mille sivustolle/julkaisijalle mahdollinen saamamme komissio kirjataan.
Etelä-Konneveden kansallispuiston alueella on toistaiseksi vain kaksi Metsähallituksen ylläpitämää rantautumispaikkaa, Lapinsalo ja Iso Pyysalo. Muut paikat sijaitsevat kansallispuiston alueiden seassa ja vieressä sijaitsevilla yksityisillä suojelualueilla ja ovat etupäässä kuntien ylläpitämiä. Sellaisenaan toki tukevat kansallispuistonkin virkistyskäyttöä ja kävijän kannalta kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Juuri perustetun kansallispuiston sisälläkin palveluvarustusta tullaan kehittämään ja lisäämään parin seuraavan vuoden kuluessa. Raimo Itkonen/Metsähallitus.
Kiitos Raimo, oikaisin oitis tuohon artikkeliin sanamuodon, niin pääse epätarkka tieto leviämään 🙂