Päiviön polku Levillä johdattaa yllättävän komealle näköalapaikalle Kellostapulin otsalle

Levitunturin havuisilta rinteiltä löytyy Taalovaaran alueelta noin kilometrin mittainen reitti, joka johdattaa hienoon Ounasjoki-maisemaan. Reitti kulkee valoisan metsän poikki ja on paikoin kivikkoinen. Näköalapaikan maisema on hyvin erilainen kuin mitä monet muut Levin näköalat ovat, sillä maisemassa ei juurikaan ole ihmisen rakennelmia vaan ennemminkin ehyttä metsää ja sen poikki kiemurteleva suurjoki.

Lähtöpaikka kartalla

Reitti n. 1 km/suunta

Ei huollettua tulipaikkaa

Päiviön polun lähtöpiste sijaitsee hieman erikoisella paikalla kohdassa, jossa autotie (Levin ympärystie) halkoo tunturin jyrkkää rinnettä. Lähtöpiste ei siis ole esimerkiksi pysäköintialueella, vaan mahdollinen auto pitää jättää parkkiin jonnekin muualle – mahdollisuuksia voi tutkia ylempänä olevasta karttalinkistä.

Polku itsessään on kuitenkin oikein hyvin merkitty, ja sen varrella on myös useampi hieno infotaulu, joissa suurnoita Päiviön kertomuksia muistellaan.

Matkan varrella riittää kivikkoa ja juurakkoa, ja paikoin polku on ennemmin kivikon ylittämistä kuin varsinaista polkua. Myös pitkoksia löytyy pieni pätkä. Mukaan kannattaakin varata hyvät kengät sekä hieman enemmän aikaa kuin mitä tällaisen matkan kulkemiseen normaalisti varaisi. Nousu on maltillista koko matkan, mutta janojuoma repussa on silti hyvä idea – jos ei muuten, niin sitä on kiva lipitellä perillä hienolla maisemapaikalla.

Huomioida kannattaa myös, että polun ympärillä levittäytyvät mainiot marjamaastot koko matkan ajan.

Matkan varrella huomio kiinnittyy kauniisiin kiviin ja hopeisiin keloihin. Reitti kulkee hyvin omassa rauhassaan, eikä sen varrella nähdä esimerkiksi loma-asuntoja pihoineen. Tunnelma on rauhaisa ja luonnonkaunis.

Opasteita on vaivatonta seurata, joten kulkiessa on helppo keskittyä ihailemaan luonnon yksityiskohtia ja maisemia.

Näköalapaikalle pääsemiseksi pitää hetkeä ennen loppuhuipennusta hoksata kääntyä vasemmalle. Viitta on kuitenkin niin selkeä, ettei siitä ihan helposti huomaamatta huti kävele. Itse näköalapaikan maisema ei kuitenkaan juuri anna itsestään vihiä ennen kuin ollaan perillä. Polku nousee erillisen töppärän, Kellostapulin, päälle, ja sen otsalta maisema avartuu.

Viimeinen nousu ennen näköalapaikkaa.

Maisema näköalapaikalta on laaja, panoraamakuvaajille varmasti mielenkiintoinen kohde. Kellostapulin otsalla on vaatimaton penkki, johon näköalaa voi istahtaa ihastelemaan. Ounasjoki mutkittelee havumeren keskellä ja on näkyvissä pitkältä matkalta.

Maisema avartuu pohjoiseen, joten Kellostapuli voisi olla mielenkiintoinen paikka myös revontulien katselemiseen.

Evääksi tälle retkelle suosittelen jotakin sellaisenaan syötävää, ellei sitten ota retkikeitintä mukaan. Roskista paikalla ei ole, kaikki roskat pitää tuoda mukanaan pois luonnosta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.