New Search

If you are not happy with the results below please do another search

Search results for: urho

21

Kirjaesittelyssä: Onnin matkassa

Sain luettavakseni Anu Nylundin toimittajan kirjan Onnin matkassa. Kirjassa seurataan Onni Kojon kulkua kävellen Hangosta pohjoiseen Suomeen ja aina Jäämerelle asti. Vaellus kesti kolme kuukautta ja kolme viikkoa, eli yhteensä 112 päivää, ja matkaa kertyi kaikkiaan 2351 kilometriä. Onni alkoi matkansa aikana haaveilla kirjan kirjoittamisesta reissustaan. Onni itse valitettavasti menehtyi syksyllä 2020 metsästäjän harhaluotiin Urho […]

22

Kammivaellus Kaldoaivin erämaahan yksin koiran kanssa – katso vaellusvideo

Elokuun alussa lähdin juhlistamaan kolmekymppisiäni, kymmentä Utsjoella asuttua vuotta sekä viittätoista vuotta vaeltamista! Aikamoinen juhlavuosi, siis. Suunnittelin vaellukseni lukuisten Kaldoaivilta löytyvien kammien perusteella. Kaldoaivilla on edelleen pystyssä olevia kammeja ja raunioituneita yöpymisiin käytettyjä rakenteita. Jokien ylitykset olivat sateisen kesän vuoksi haastavia, jouduin hieman muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaani. Kahdeksasta kuutena päivänä tuli vettä ja yhtenä iltana seurasin […]

23

Vaellusvideo: Kuusi päivää yksin Kaldoaivin erämaassa talvella

”Nyt ollaan keskellä erämaata. Aamulla teltasta ulos kömpiessä on pelkkää valkoista. Suuret Kaldoaivin erämaan tunturit eivät erotu horisontista, missä sekään lienee.” Maalis-huhtikuun vaihteessa tein haastavimman talvivaellukseni Kaldoaivin erämaahan. Sain kuuden päivän aikana kokea kauniit auringonpaisteet, myrskyn sekä whiteoutin.  Yksin vaeltaessa turvallisuusseikat ovat hyvin tärkeä osa koko reissua. Turvanani matkassa oli Spot2-hätälähetin, jolla pystyin ilmoittamaan sijaintini […]

24

Yllätyksiä pakkastalven ihmemaassa – Saariselän Iisakkipään huiputus tarjoaa monipuolisia luontoelämyksiä

Pohjolan Inarissa pitkä kaamosaika lähenee loppuaan. On Lapin syvimmän talven aika, sillä lähestytään talvennapaa, tammikuun puolivälin päiviä. Länsirannikon asukkaana olen tottunut talveen, jossa pakkanen ja märkä suojakeli alati seuraavat toisiaan. Näillä leveysasteilla sellainen loistaa poissaolollaan. Vaikka pohjoisessakin pimeys valtaa suurimman osan vuorokaudesta, kokemus ei vastaa kotipuolen mustanharmaata, ikuiselta tuntuvaa marrasmaisemaa. Paksu lumipeite hohtaa maan päällä […]

25

Millaista on olla mutsin kanssa vapaaehtoisena majakkasaarella tai tunturissa?

Haluan reissata mahdollisimman halvalla. Mitä ainutlaatuisempi kohde, sen parempi. Ei haittaa, jos samalla tulee tehtyä jotain hyvää – kuten edistettyä itselle tärkeiden arvojen toteutumista. Kaiken tämän takia pidän vapaaehtoistöistä.  Talkoolaisena pääsee mitä hienoimpiin paikkoihin pikkurahalla, sillä yleensä vapaaehtoisen tarvitsee maksaa vain matkakulut.  Otan usein äidin mukaan. Hänellä on nyt aikaa tehdä vapaaehtoistöitä, koska hän on […]

26

Unelmaelämys UKK-puistossa! Koko perheen keväinen yöretki Rautulammelle

Auringossa kimaltelevia hankia ja aavoja tunturimaisemia, lasten naurua ja koko perheen yhteistä iloa, uutuuttaan hohtavia erätupia ja tunturipurossa virtaavaa vettä, onnea ja unohtumattomia hetkiä… Kohde kartalla Edellisviikkoinen hiihtovaelluksemme Urho Kekkosen kansallispuistossa oli ehdottomasti yksi elämämme hienoimpia retkiä. Saimme kokea, miten erämaan karuus yhdistyy maailmanluokan glampingiin, itsensä haastaminen mitä upeimpiin maisemiin. Sää oli loistava, puitteet upeat […]

27

Täyden kympin säätä ja sankkaa sumua – naisten talviretkeilykurssin hiihtovaellus UKK-puistossa

Monia ihmisiä on mietityttänyt, miksi retkeilykurssi pitäisi järjestää vain tietylle ryhmälle, kuten tässä tapauksessa naisille. Olen myös yrittäjänä saanut välillä tulenkatkuista palautettakin tästä aihepiiristä sähköpostini täyteen. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että näin pitäisi toimia, vaan tällä hetkellä kyseiselle kurssimuodolle on hurjasti kysyntää. Lisäksi olemme kurssillamme keskittyneet osin myös asioihin, jotka koskettavat erityisesti naisoletettua retkeilijää. […]

29

Miten retkeillä talvella mukavasti ja turvallisesti? Nämä asiat tulee osata huomioida!

Lunta humahti Suomeen melkoinen kerros, ja mieli halajaa ulos luontoon! Mutta mitä kaikkea talviretkeilyssä pitää osata ottaa huomioon, ettei reissu mene plörinäksi? Yleisön pyynnöstä tiimiläisemme Maarit ja Harri Jääskeläinen järjestävät aloittelijoille ja ensikertalaisille sopivan talviretkeilykurssin Nuuksiossa 19. helmikuuta. Halukkaat voivat myös yöpyä maastossa ohjatusti ja päästä siten kokeilemaan, millaista tunnelmaa pakkaseen ja pimeyteen kääriytynyt Nuuksio […]

30

Kesäpäivän seikkailu Pusulan kauniilla järviylängöllä

Perinteet ovat hienoja ja siihen kategoriaan kuuluvat täysin itseoikeutetusti  nämä kummipojan kanssa yhdessä tehtävät kevätvaellukset! Tällä kertaa seikkaillen molemmille aivan kerta kaikkiaan uusissa ja tuntemattomissa maastoissa Pusulan mailla. Retki 29.5.2021. Perinteet kunniaan Monet ihmiset arvostavat perinteitä, minä ainakin. Eikä kovin kummallista kai olekaan semmoinen, että tuntuu mukavalta toistaa vaikka kerran vuodessa jotain juttua, joka on […]