Pääkslahden luontopolku, Vihti

Reissun oli alkujaan tarkoitus suuntautua Vihdin pohjoisosista löytyvälle Rokokalliolle tutkimaan sieltä löytyviä luolia. Koska vahvasti luolamaiseen muodostelmaan nimensä puolesta viittaava Mustakellari sattui matkan varrelle, päätin koukuta ensin tarkastamaan sen, ja sitä myöten myös katsomassa, mitä kaikkea Pääkslahden luontopolulla olisi tarjottavanaan.

Koska allekirjoittaneella on krooninen taipumus kulkea omia polkujaan, sai auto jäädä parkkiin jo siihen, missä yleinen tie päättyy Mäntyrinteen palvelutalon läheisyydessä, eli hyvän matkaa loitompana luontopolun parkkipaikasta. Eipä aikaakaan kun astelin ensimmäisiä kymmeniä metrejä kohden Mustakellaria – vain kääntyäkseni takaisin. Mustikoiden ja metsämansikoiden hyväkkäät ottivat ja haetuttivat ämpärin. Sitä noutaessani pihdin hetken, josko sateen kostuttaman varvikon takia vaihtaisen vaelluskengät kumisaappaisiin. En vaihtanut.

Kohta matka taas eteni määttäältä mättäälle ja välillä maltoin jopa poiketa hetkeksi hyvälle polullekin. Onneksi pian pääsin poikkeamaan siltä ihmettelemään hyvin komeat pahkat kasvattaneen kuusen ilmiasua.

Pahkakuusta seuraavana pysäkkinä oli vuorossa ylväästi Hiidenveden rannalla seisovan jyrkänteen huippu, jonka maisemat saivat osakseen oikeutetun huokauksen. Paikalle oli joku nikkaroinut myös penkintapaisen, johon kulkija saattoi laskea ahterinsa kiireimmäksi aikaa. Itse en malttanut, koska halusin nähdä Mustakellarin. Poikkesin polulta entistä enemmän ja kipusin jyrkänteen alas vain todetakseni, että pohjoinen reitti päättyi lopulta umpikujaan.

Oli kivuttava uudestaan vuoren laelle ja koetettava lähestymistä toisesta suunnasta. Toisen yrityksen parhaaksi anniksi jäi vahvasti jostain mielenkiintoisesta lupaavan rakoilun näkeminen jyrkässä kalliossa. Vaan sen lähemmäs en päässyt. Mustakellari sai tällä kertaa pitää arvoituksensa.

Rysätarhan jälkeen olivat vuorossa kultakuusi ja hiidenkirnu. Itsevarmuutta uhkuen jätin tässä kohtaa kartan tarkastelun väliin. Kohtapa polku oli sen verran pieni, että kartta sitten piti kaivaa esiin. Harhaanhan sitä olin astellut, totesin, mutten ehättänyt sadattelemaan, sillä maassa kimmelsi jotain kultaista. Riemun kiljahduksella tervehdin kantarelleja ja tunsin, kuin aloin kuolata ajatellessani kesän ensimmäistä kantarellimuhennosta. Tuntia myöhemmin huomasin repussa keikkuvan kolmisen litraa kantarelleja.

Samoihin aikoihin totesin, että kello oli jo sikäli paljon, että Rokokallio olisi viisasta nähdä sitten toisena päivänä. Tänään kun piti keretä vielä korkkaamaan Hiidenveden kala-apajat omalla veneellä. Sen sijaan kultakuusi ja hiidenkirnut olivat sikäli lähellä, että lähdin lompsimaan niitä kohden. Näihin aikoihin tuli myös todettua, että kumisaappattomuus oli ollut virhevalinta. Tuntikaupalla lätslätsläts-läiskyneet kengät olivat viimein onnistuneet nirhaamaan ukkovarpaisiin tuntemuksen orastavasta hiertymästä.

Kultakuusi on kuusi, jonka tuore vuosikasvu – myös kerkkinä tunnettu – ei ole vihreää, vaan keltaista. Sitten myöhemmin se muuttuu taasen vihreäksi ja kultakuusi on kuin mikä tahansa muu viherneulainen veljensä. Nyt oli se myöhemmin. Kultaisen puvun näkisin aikaisintaan vasta seuraavana keväänä.

Hiidenkirnulla oli leveyttä siinä 60 senttiä. Syvyyttä sillä rontilla oli sen sijaan kolmisen metriä. Tämä piti todeta kepillä ronkkimalla, sillä kirnu oli sateista johtuen liki äyräitään myöten täynnä vettä. Hieno se oli silti, joskaan ei sieltä kaikkein vaikuttavimmasta päästä. Vasiten ei siis kannata tulla, mutta jos kulmilla sattuu muutoin liikuskelemaan, niin mikä ettei. Näihin tunnelmiin päättyi myös reissuni, joten myös Pääkslahden luontopolulle jäi vielä kosolti tutkittavaa tuleville reissuille.

Lataa tästä opasvihko Pääkslahden luontopolulle.

Kartta Mustakellarille. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6696882 E 349506

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.