Miksi sinilevä on vaarallista ja miten sen tunnistaa? Näin selvität, missä on sinilevää – ja näin suojaudut
Kirjoittaja on kemian professori Jyväskylän yliopistossa.
Sinilevän ilmestyminen tuottaa retkeilijälle ja melojalle melkoista päänvaivaa. Voinko mennä uimaan tai peseytyä vedessä? Mistä saan juomavettä tai vettä ruoanlaittoon? Voinko käyttää vettä löylyvetenä retkisaunassa tai mökin saunassa?
Helteisenä kesäpäivänä on ihanaa pulahtaa uimaan virkistävään veteen. Mutta jos vesi ei näytäkään puhtaan kirkkaalta, vaan se on täynnä sinilevää, uiminen ei enää houkuttelekaan samalla tavalla.
Vaikka tänä kesänä (2018) sinilevää onkin esiintynyt eniten meressä, erityisesti Suomenlahdella ja Saaristomerellä, sinileväkasvustoja löytyy myös järvistä.
Mitä sinilevät ovat? Oikeastaan ne eivät ole leviä lainkaan, vaan yhteyttäviä bakteereja, syanobakteereja. Syanobakteereja on useita eri lajeja, joista osa viihtyy paremmin Itämeressä, osa taas järvissä. Ne kasvavat sitä paremmin, mitä enemmän ravinteita eli typpeä ja fosforia sekä lämpöä on saatavilla. Koska osa syanobakteereista kykenee sitomaan typpeä myös ilmasta, fosforipäästöt ovat usein ratkaisevassa asemassa sinilevien kasvulle.
Kuinka tunnistaa sinilevä?
Vähäinen määrä sinilevää näkyy vedessä kelluvina hippuina tai hiukkasina. Nämä hiput ovat vihertäviä, joskus kellanvihreitä. Jos leväpitoista vettä ottaa astiaan, levähiukkaset nousevat vihreinä hiukkasina pintaan.
Runsas sinilevä taas muodostaa selvästi näkyviä levälauttoja, jotka voivat ajautua rannoille. Sinilevälautan tunnistaa siitä, että sitä ei voi nostaa kepillä vedestä, vaan se hajoaa. Jos levä jää keppiin, se on jotain muuta levää kuin sinilevää.
Erittäin runsaat sinileväesiintymät tulevat ilmi paksuna leväpuurona, tai laajoina lauttoina selkävesillä.
Missä sinileväkasvustoja esiintyy?
Erityisen herkkiä sinilevien kasvulle ovat Etelä-Suomen rehevöityneet järvet, mutta sinileväkukintoja löytyy myös Lapista ja Koillismaalta. Suomenlahti ja Saaristomeri ovat merialueistamme ravinteikkaimpia, ja siellä sinileviä voi kuumina kesinä olla paljonkin.
Ajankohtaista sinilevätilannetta päivitetään mm. JärviMeriWikiin. Sinne voi myös itse raportoida levätilanteesta. Arvokkaimpia ovat havainnot, joita on tehty samasta paikasta eri päivinä. Ennen havainnon lähettämistä kannattaa vielä selvittää kokeneemman havaitsijan kanssa, kuinka runsas esiintymä on ja onko kyseessä varmasti sinilevä. Sivustolla on tähän hyvät ohjeet.
Miksi sinilevät ovat vaarallisia?
Noin puolet leväkukintojen syanobakteereista tuottaa voimakkaita myrkkyjä. Ulkonäöstä ei voi päätellä, kuinka paljon ja mitä myrkkyjä levissä on. Suomessa syanobakteereja tutkitaan ahkerasti, ja vesiltä on löydetty sekä hermomyrkkyjä että maksamyrkkyjä. Järvien sinileväkukinnoista on havaittu ainakin anatoksiini-a:ta (jota kutsuttiin aiemmin nimellä Very Fast Death Factor) ja saksitoksiinia, jotka ovat molemmat hermomyrkkyjä. Hyvin tavallisia sinilevien tuottamia myrkkyjä ovat myös mikrokystiinit ja niiden sukulaiset, Itämerelle tyypilliset nodulariinit. Nämä puolestaan ovat maksamyrkkyjä.
Mikrokystiinien molekyylirakenne on mielenkiintoinen, koska niissä on pitkä häntämäinen osa (jota kutsutaan nimellä Adda) ja iso rengasmainen osa. Kolmiulotteiselta rakenteeltaan mikrokystiinit ja niiden sukulaiset nodulariinit muistuttavat hieman vääntynyttä tennismailaa. Tämä muoto ohjaa osaltaan myrkyn sitoutumaan kohteeseensa, elimistön erääseen tärkeään säätelyproteiiniin PP-1 (proteiinifosfataasi-1). Myrkky tukkii proteiinin sitoutumiskanavan ja estää käytännössä kokonaan proteiinin toiminnan.
Rengasmainen rakenne tekee sinilevien maksamyrkyistä pysyviä. Vaikka ne muistuttavat rakenteeltaan pieniä proteiineja eli valkuaisaineita, ne eivät hajoa ruoansulatuksessa, vaan ne imeytyvät elimistöön ja päätyvät maksaan.
Suomessa kehitetty sinilevämyrkkyjen pikatesti tunnistaa mikrokystiini- ja nodulariinimolekyylien häntäosan eli Adda-osan (kuvassa alhaalla). Vaikka itse rengasosassa esiintyykin vaihtelua eri mikrokystiinien välillä, Adda-häntä on kaikissa näissä myrkyissä sama. Pikatesti ei kuitenkaan tunnista mahdollisia hermomyrkkyjä. Siksi sinileväiseen veteen kannattaa suhtautua varoen, vaikka pikatestin tuloksena myrkkyjä ei löytyisikään.
Sinilevien myrkyt ovat erittäin tehokkaita. Esimerkiksi mikrokystiini-LR on myrkyllisyydeltään syanidien suuruusluokkaa (suun kautta annosteltuna, LD50 5 mg/kg). Vaikka sinilevien myrkkyjä on vedessä vain vähäisiä määriä, niiltä tulee silti suojautua, koska ne voivat aiheuttaa monenlaisia oireita. Lieviä oireita ovat kutina, päänsärky, huonovointisuus ja silmien kirvely. Vakavammat oireet voivat vaatia sairaalahoitoa.
Miten suojaudun sinilevien myrkyiltä?
Jos sinilevää on vain vähän, uiminen ja peseytyminen on mahdollista. Mutta lapsia ja lemmikkieläimiä pitää varoittaa ja vahtia, koska sinileväisen veden juominen voi olla pieninäkin määrinä vaarallista. Parasta on koettaa etsiä uimapaikka, jossa ei ole näkyvissä sinilevää.
Peseytymistäkään ei suositella, jos sinilevää on vedessä paljon. Yllättäen kaikkein haitallisinta on käyttää sinileväistä vettä löylyvetenä. Myrkylliset aineet haihtuvat ja sumuttuvat löylyn mukana tehokkaasti lauteille, ja hengittämällä niille altistuu helposti.
Luonnossa maaperän ja vesien muut bakteerit hajottavat onneksi sinilevien pahimmatkin myrkyt ennen pitkää. Myrkyt säilyvät kuitenkin vesissä muutamia päiviä senkin jälkeen, kun sinilevät näyttävät kadonneen.
Juomaveden käsittely?
Sinilevien myrkyt eivät poistu retkeilijöiden käyttämillä vedenpuhdistuslaitteilla. Vaikka suurin osa myrkyistä onkin sitoutunut bakteerimassaan, joka suodattuu pois hyvällä suodattimella, vesiliukoiset myrkyt jatkavat matkaansa suodattimen läpi. Koska myrkyt ovat rakenteeltaan varsin pysyviä, ne eivät hajoa edes keittämällä. Jos vedessä on sinilevää, sitä ei voi siis käyttää ollenkaan ruoanlaittoon eikä juomavetenä.
Tarkempia ohjeita saa esimerkiksi Suomen Ympäristökeskuksen tiedotteesta tai THL:n sinileväohjeesta.
Miten sinilevän esiintymistä voi ehkäistä?
Koska sinilevät tarvitsevat ravinteita kasvaakseen, yksi tehokas keino torjua sinilevää pidemmällä aikavälillä on poistaa fosforia vesistöistä. Fosforia ja muita ravinteita kertyy kasvaviin kaloihin. Kalastus vie siis pois fosforia järvistä ja Itämerestä, joten kotimaista kalaa evääksi käyttämällä – tai itse kalastamalla – jokainen voi suoraan vaikuttaa vesien rehevöitymiseen. Kalaa voi syödä sinilevästä huolimatta, kunhan ei syö kalojen sisäelimiä.
Ethän myöskään päästä mitään jätevettä suoraan vesistöön! Hyvästä retkeilijästä ei jää jälkeäkään – ei nyt eikä seuraavina kesinä!
Lisätietoa aiheesta
- Sinilevien haitallisuudesta ihmiselle löytyy hyvää tietoa Terveyskirjastosta.
- Itämerta ja järviluontoa suojelevat mm. John Nurmisen säätiö ja Pidä Saaristo Siistinä ry.
- Suomen Ympäristökeskus (Syke) julkaisee levätilanteesta tiedotteita.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!