Maailmanperintökohde Verlan puuhiomo ja pahvitehdas
Yhteistyössä Visit Kouvola
Pohjois-Kymenlaaksossa Kouvolan kulmalla, tarkemmin sanottuna vanhojen Jaalan ja Valkealan pitäjien rajapinnassa Verlankosken rannalla, sijaitsee varsin erikoinen pieni paikka. Tässä vanhassa pienessä puu- ja tiilitaloryppäässä nimittäin yhdistyvät luonto ja kulttuuri merkillisellä tavalla. Tavalla, joka saa ihmisen pysähtymään ja istumaan alas.

Parkkipaikalle kaarrettua saa jo vilkaisun tehdasmiljöön tunnelmasta, mutta samalla ymmärtää, että tässä ei ollut vielä kaikki. Parkkipaikan viereiset opastaulut nimittäin puhuvat kieltä, jota minä ymmärrän paremmin, ja kertovat lähistöltä löytyvän myös hiidenkirnun ja kalliomaalauksia.
Kalliomaalauksia ei tarvitsekaan kauaa etsiä, kun aloittaa alueen ihailun Verlankosken rannasta. Rannalle rakennetusta laverista ei voi erehtyä, ja kun suuntaa katseensa kohti vastarantaa, voi nähdä hirvien juoksevan.
Kalliomaalaukset nähtyämme otimme suunnan kohti toista ikiaikaista ihmettä. Kokkokalliolla tehtaiden takana nimittäin on kivi saanut aikoinaan ahertaa. Käänsimme päämme ympäri ja suuntasimme kohti polkua, joka vei Kokkokallion päälle.

Kalliot nähtyämme palaamme takaisin tehdasalueelle. Vierailumme sattui sunnuntaille, joten museot olivat kiinni, mutta toisaalta poissa olivat myös ihmismassat ja saimme rauhassa kulkea lähes keskenämme pitkin tehtaiden pihoja.

Tehtaan pihan museon ollessa kiinni oli kuitenkin myös pieni avoin museo, josta sai kurkistuksen tuon ajan elämään. Elämästä ja työstä viestittivät pitkin tehtaan pihoja kulkevat vanhat junakiskot, joilla on mitä ilmeisemmin tavara kulkenut tehtaan aikoina rakennuksesta toiseen.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6769804, E 480563.
Yhteistyössä: Visit Kouvola


Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!