Kumputunturi, Keski-Lapin maamerkki, Kittilä

Tämä jutun johdatus voisi mennä tarinana vaikka näin: Olipa kerran miljoonia vuosia sitten nykyisen Suomen ja Ruotsin rajan tuntumassa laaja ja korkea tunturiseutu. Sen korkeammat laet nousivat ylemmäs kuin nykyisin Ylläs tai Pallas.

Eräässä kohdassa oli tunturirypäs, johon kuului useita melkein 1000 metriä korkeaa huippua. Näiden keskellä oli muutama matalampi. Talvi toisensa perään tuiskuineen puhaltelivat milloin lännestä milloin pohjoisesta. ”Onpa taas tuima talvi tulossa”, sanoi yksi keskellä olevista matalista. ”Niinpä taitaa tulla” vastasi toinen, ”minunkin pohjoisen puolen koivuista on kaikki lehdet jo menneet menojaan”. ”Ja joudutaan taas kantamaan hirveät lumitaakat niskassamme”, tuumi kolmas.

”Mitä te pienet nyppylät valitatte”, kuului lännen puolisesta korkeasta. ” Me isothan täällä kaikki tuiskut vastaan otamme, kun te saatte olla siellä suojassa”. ”Niinpä”, jatkoi korkea koillisen suunnalta, ” Eipä teistä olisi tähän meidän asemaamme – suojaajan ja vartijan tehtäviä kantamaan”.

Ympärystunturit jatkoivat pienten ivaamista ja itsensä korottamista, taisivat vitsinkin murjaista ja nauroivat päälle.
Sitä oli kestänyt jo vuosituhansia ja koitti hetki, jolloin yhdelle pienistä riitti. ”Vielä minä näytän, että olen kelpo tunturi vaikka olenkin jäänyt pienemmäksi” Saatte nähdä että minusta vielä on jopa paremmaksi ja sisukkaammaksi kuin teistä. Kun te vanhenette ja alatte lyyhistyä kasaan, minä seison ylväästi ja kestän tuulet ja pakkaset – vaikka ilman teitä”, julisti tämä tohkeissaan.

”Siitä en kyllä löisi vetoa edes matalinta kuruani”, sanoi etelän korkea ”mutta antaa pojan yrittää”.

Ja vuosituannet ja miljoonat vierivät, jääkaudet tulivat ja menivät ja muokkasivat maita. Ja niinpä seisoo tänä päivänä aivan yksistään, erossa laajoista tunturialueista, tuo keskisen Lapin maamerkki – Kumputunturi.

Suomen lähes jokaisella suurten tunturien alueella on joko kansallispuisto, erämaa-alue tai virallinen retkeilyalue. Nämä nimetyt kohteet vetävät myös ihmisiä suurin joukoin, jos nyt näin voidaan luontomatkailusta sanoa.

Näistä Kumputunturi tekee poikkeuksen ollen mainio käyntikohde kaikille, jotka pitävät rauhasta ja hiljaisuudesta. Tein oman käyntini syksyllä 2009. Ajelin aamulla Rovaniemeltä Kittilän suuntaan ja hieman ennen keskustaan tuloa käänsin kohti Sodankylää, itään. Matkaa Kittilän tiehaarasta Jeesiöjärvenkylän ”parkkipaikalle” on noin 30 kilometriä.

Niin Kumputunturihan ei ole laaja alue, ja se on ehkä siksi jäänyt luonnon alueiden määrittäjien silmissä vähäpätöiseksi paikaksi.

Se on maino päivän tai kahden retkikohde. Hiekkatien päässä on pihamainen levennys, jonne käyntipäivänä, noin klo 10 ammulla oli pysäköity neljä autoa. Pihalta lähtee tunturille ensin traktorin levyinen metsätie, joka parin sadan metrin jälkeen muuttuu leveäksi poluksi.

Metsä on alarinteeltään puuntuotantokäytössä, viimeiset hakkuut on tehty (taimikon koosta päätellen) 15-20 vuotta sitten. Kun korkeutta on noustu noin 150 metriä, jää hakkuun jäljet taakse ja alkaa aivan luomoava vanhan metsän jakso. Voi olla että ammoin siinäkin on kirves käynyt, mutta tunnelma on vaikuttava. Suuria mäntyjä ja kuusia on ympärillä ja maassa makaa sinne tänne kaatuneina lahonneita ja kasvillisuuden peittämiä runkoja. Kelojakin on siellä täällä. Ja luppoa!

Kumputunturin yksi miellyttävimmistä piirteistä on mielestäni se, että suhteellisen pienellä ponistelulla ja lyhen matkan aikana voi nähdä monta eri kasvuvyöhykettä ja maaston piirrettä sekä niiden vaihdokset. Korkeiden puiden metsä vaihtuu pian koivuvaltaiseksi ja samalla tiheämmäksi. Polku käy kapeaksi ja kivisemmäksi. Hieman ennen avotunturia on yleiseen käyttöön tehty kota, jossa istahdin hetken ja join kahvia. Silmät tosin ”jäivät ulos” – sen verran pieneksi oli jätetty vähäiset valoaukot kodassa.

Vähän matkaa kodan jälkeen maisema on matalaa mäntyä, koivua ja katajaa. Polku on aivan hyvä vaikka matala aluskasvillisuus houkutteleekin kulkemaan siltä pois.

Sää tuona syyskuisena päivänä oli pilvinen mutta sadetta ei juuri tullut. Kun pääsin puurajan yläpuolelle, näkymät joka ilmansuuntaan alkoivat olla upeita. Korkeutta lähtöpaikkaan nähden oli noin 280 metriä. Kumputunturin huipulla on vanha palovartijan maja autiotupana sekä modernimpi puutarhahuvilaa muistuttava rakennus.

Kumputunturi on melko korkea ja koska se on todella yksinään tasaisen Metsä-Lapin keskellä, ovat näkymät avarat. Sinne näkyy Ylläs, Aakenus, Levi (noin 45 kilometrin päässä) ja Pallaksen huiput. Idän suunnalla korkeammat tunturit ovat kauempana – tunnetuista saattoi juuri erottaa Nattaset ja etelämpänä Luoston. Kummun laki on 581 metriä meren pinnasta, joten se on korkeampi kuin esimerkiksi Levi, joka on hiihtokeskuksena tunnettu.

Kasvillisuus koostuu tyypillisistä tunturimaaston lajeista. Katajat ja muut varvut ovat karun kasvupaikan ja talvien lumitaakaan johdosta matalia mutta sitkeävartisia. Vaivaiskoivuja en kyllä nähnyt. Kivienkoloissa on monia sammal ja jäkälälajeja ja mm. ketunliekoa. Ja riekonmarjaa toki kasvaa.

Tunturi jatkuu pohjoiseen huippua matalampana selänteenä. Välissä on palkaskuru, pari sataa metriä alempana. Jos mielii viettää täällä hieman enemmän aikaa, voi lähteä selänteen kuvetta pitkin pohjoispään rovalakea kiertämään. Matkaa kertyy silloin edestakaisin tuvalle reipas 10 kilometriä. Palkaskurun varrella on myös toinen kota.

Suositteen Kumputunturia kaikille luontoretkeilystä nauttiville, ja myös lapsiperheille. Oikean tunturin tuntua, hienoja maisemia ja metsäluontoa sekä hiljaisuutta tarjoaapi se.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7512600 E 439105

4 replies
  1. Lauri Titola
    Lauri Titola says:

    Tutut maisemat ja tuttu järvikin siinä alapuolella.Olen ollut tuttavani mökinteossa”kesäpoikana”jokunen aika sitten.Tunturi jäi useista aikomuksista käymättä,mut mistä sen tietää vaikka sinne kapuaisinkin tulevana suvena.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.