Porosalmen luolilla – Kosunniemenluola, Rantasalmi

Porosalmi on paikannimi, joka jokaisen Suomen luolista kiinnostuneen kannattaa painaa visusti mieleen. Seudulla kun sijaitsee toistakymmentä mainittavaa luolaa. Osa toki varsin vaatimattomia, mutta myös kymmenen metrin paremmalle puolellekin päästään. Lisäksi Järvisydämen eli Pirunsydämen – sydämenmuotoisen vesikiven tarina on kiehtova.

Tuo sydän on lainannut ensinmainitun muodon nimestä myös Linnansaaren kansallispuiston kupeesta löytyvälle lomakeskukselle, jonka laajentumisesta saimmea ilouutisen lukea jokusen päivän ennen tämän artikkelin kirjoittamista. Toivottavaa on siis, että entistäkin hienompien puitteiden myötä seudulle löytäisi tiensä myös useampia luola- ja luontomatkailijoita.

Valtatieltä Järvisydämelle vievän tien varteen pysäytimme kulkupelin melko tarkalleen vuoden päivät sitten. Se oli helteinen päivä, jonka aikana oli nähty jo yhtä jos toista, eikä vähäisimmästä päästä ollut edellinen kohde, Kaperinlinna. Niinpä metsän poikki kartasta löytyneelle luolan merkille lapsi kaksi varsin väsynytta miestä.

Koska polkua ei ollut, valitsimme suorimman tien. Fiksuin se ei välttämättä ollut. Matkalle mahtui soistunutta sammanmattoa, tiheää kuusikkoa ja raapivaa pensaikkoa, jos kohta helpompiakin pätkiä matkalla toki oli. Yhdistettynä ensin kuljettavaan ylämäkeen ja sen perään alamäkeen tuntui se melkoisesti raskaammalta kuin monet paljon pahemmat reitit, joihin tiemme on vienyt. Toisaalta levänneenä tänne olisi tuonut lapset helposti.

kosunniemenluola (6)

Viimein puskien takaa erittui kallion tumma hahmo. Ja kun oksat työnsi kädellä syrjään, avautui edessä suuaukko luolaan.

kosunniemenluola (4)

Se oli lajiaan lippamainen luola. Jotain lipaluolan ja tavallisen luolan välimaastosta. Ihan kohtuullisen kokoinen, kuutisen metriä syvä, lattialtaan tasainen. Kyllä siinä yöpyä olisi voinut.

kosunniemenluola (5)

Luolan kiinnostavimmaksi yksityiskohdaksi nousivat, jos niin voi tässä tapauksessa sanoa, alaspäin kasvaneet kallioimarteet. Niiden alla, laakeilla kivillä kelpasi istuskella. Lepuuttaa väsyneitä jalkoja turista niitä näitä, etupäässä niitä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6887843 E 567002

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.