Kirjaesittelyssä uutuus: Suomen parhaat päiväretkikohteet
Suomen parhaat päiväretkikohteet (Readme.fi 2025) on uunituore retkikirja, jonka takana ovat Retkipaikankin lukijoille hyvin tuttu, satoja Suomen luontopolkuja kulkenut Mika ”Luontopolkumies” Markkanen sekä yhtä lailla luonnossa viihtyvä Olli ”Reppuretki” Järvenkylä. Teos on yli 400-sivuinen, pehmeäkantinen järkäle, josta löytyy 200 erilaista päiväretkikohdetta maakunnittain esiteltyinä.
Retkipaikalla julkaisujen parissa työskentelevänä olen vuosien mittaan saanut kunnian olla Markkasen kanssa tekemisissä paljonkin, joten olin valtavan iloinen saadessani kuulla hänen tekevän retkistään myös kirjaa. Oli hieno tunne saada teos nyt myös omiin pikku kätösiin – tässä on tehty iso työ päiväretkeilijöiden iloksi!
Kirja aloittaa matkansa pohjoisesta, Lapin maakunnasta, ja johdattaa lukijan vähitellen kohti eteläisempiä maakuntia, viimeisenä käsitellään Uudenmaan kohteet. Kirjassa esitellään luontopolkujen lisäksi myös muuntyyppisiä päiväretkikohteita, kuten majakkasaaria.
Leipätekstiosuudet eivät ole vain yleisen tason esittelyjä, vaan ne on kirjoitettu minä-muodossa ja niissä kuljetaan reittiä pitkin kronologisesti – lukija pääsee ikäänkuin kertojan mukaan retkelle, ja jokaisella retkellä vallitsee oma säänsä ja tunnelmansa. Vaikka mukaan mahtuu jonkin verran myös kuvailua, kuten aamun usvaa järvellä ja ilta-auringon kimaltelua, on kirjan kerronta pääosin varsin informatiivista.
Kohteista on tarjolla leipätekstin ja parin valokuvan lisäksi nopeaa selaamista helpottava faktalaatikko, josta löytyvät mm. reitin pituus ja sen kohokohdat, parkkipaikan osoite sekä vinkit tärkeimmistä varusteista kuten siitä, millaisia kenkiä kyseinen kohde mahdollisesti vaatii. Monelle retkeilijälle on varmasti mieluista, että kunkin esitellyn reitin lopussa on muistettu vinkata muita lähistöllä olevia kohteita – erityisen tervetullut lisä, kun olet reissussa vieraammalla seudulla ja mieli tekisi tutkia lähialueita vielä enemmän.
Hienona yllätyksenä kohteista on mukana lisäksi kaksi QR-koodia: toinen johtaa Retkikartta-palveluun ja toinen meille Retkipaikkaan kyseisen kohteen omaan artikkeliin, josta löytyy vielä roppakaupalla kuvia, havaintoja ja lisätietoa. Näin lukija pääsee tutkimaan kohdetta kattavasti myös verkosta.
Kirja ei sisällä kohteiden karttoja, pois lukien pientä Suomen muotoa, johon kohteen suurpiirteinen sijainti on merkitty. Itse ainakaan tällaisena sähköisiä karttapalveluita arkisesti käyttävänä ihmisenä en osannut jäädä karttoja kaipaamaankaan. Kun tutkin kiinnostavaa kohdetta ennen retkeä, syöksyn joka tapauksessa tutkimaan aluetta sähköiseltä kartalta, jossa pystyn zoomailemaan ja siirtelemään karttaa mieleni mukaan. Siksi minusta onkin oivallinen valinta, että Retkikartan QR-koodi on suoraan kunkin kohteen sivulla – siitä pääsee siirtymään kohteen sähköiselle kartalle suoraan.
Kirjan alussa on yleistä tietoa retkietiketistä ja jokaisenoikeuksista – ja hyvä niin. On aina hyvä pysähtyä pohtimaan, miten jokainen meistä voi pitää luonnon puhtaana, miten tärkeää on huolehtia roskattomasta retkeilystä sekä muistaa, että tulenteko ei kuulu jokaisenoikeuksiin, vaan edellyttää aina maanomistajan lupaa tai valmiiksi merkittyä, kunnollista tulipaikkaa. Kirja avaa myös sitä, mitä oikeastaan ovat kokonaisuudet kuten kansallispuistot, virkistysalueet, geoparkit ja erämaa-alueet. Meillä on Suomessa hämmästyttävän monipuolinen retkikohteiden kirjo, ja näillä alueilla on erilaiset pelisäännöt ja mahdollisuudet, joista on hyvä olla perillä.
Yksi henkilökohtaisesti minulle läheinen ja tärkeä ajatus on se, että pienilläkin luontopoluilla voi olla valtava merkitys. Luonnossa liikkumista ei kannata pitää vain pitkien vapaiden, lomasuunnitelmien tai välttämättä edes viikonloppujen varassa, vaan luontoa kannattaa pyrkiä lisäämään arkeen niin usein kuin mahdollista. Juuri oman kodin tai työpaikan läheisyydessä kulkevat lyhyet, helposti saavutettavat polut tarjoavat oivan tilaisuuden virkistäytymiseen vaikka kiireisen työpäivänkin jälkeen. Lyhyetkin hetket luonnossa laskevat tutkitusti verenpainetta, lievittävät stressiä ja tuovat selkeyttä ajatuksiin.
Näkisin kirjan sopivan varsin monenlaisille retkeilijöille, kuului seurueeseen sitten lapsia, vanhuksia tai molempiakin. Teoksen tarjoamat tiedot kohteiden tuli- ja muista levähdyspaikoista auttavat omien retkien etukäteissuunnittelussa. Esimerkiksi yksin retkeilevät, pariskunnat, ystävykset ja perheet ikään katsomatta, etenkin Suomen alueella silloin tällöin laajemminkin matkailevat, varmasti ovat kohderyhmää.
Aloitteleville retkeilijöille opas on mitä parhain valinta, sillä päiväretket luontopoluilla ovat loistava tapa aloittaa retkeilyharrastus. Monet luontopolut ovat helppoja kulkea, sillä rakenteet ja selkeät merkinnät tuovat turvaa ja madaltavat kynnystä lähteä luontoon.
Luonto on meillä kaikkien ulottuvilla, ja sen arvostaminen ja suojeleminen on arvokasta. Tässä teoksessa on kaikki ainekset jakaa tuota arvostusta ja muistuttaa, että Suomen poluilla riittää tutkittavaa jokaiselle vuodenajalle ja kaikille meille.
Lue myös
Luontopolkumiehen julkaisut Retkipaikassa
Ideat Suomen kiinnostavimpiin retkikohteisiin – 10 + 1 kirjavinkkiä lähimetsästä aikamatkaretkeilyyn
Ajatus kirjasta tuli, kun kajakit olivat jo vesillä – näin syntyi teos nimeltä Kaikki luodon linnut
Kirjaesittelyssä: Retki suolle – Vinkit ja kohteet luontoon lähtijälle
Kuulostaa varsin kattavasta teoksella. Pitääpä käydä katsomassa, löytyisikö tätä lähikirjastosta!