Kirja-arvio – Saariston kätköissä: 501 nähtävyyttä Suomenlahdelta

Karttakeskuksen Saariston kätköissä kertoo olevansa merellinen matkaopas, joka kattaa Suomenlahden, Saaristomeren sekä Ahvenanmaan. Kantta koristavat kalliohakkaukset, kukkaketo ja kalliorantaidyllit. Enempää ei tarita. Lupaus seikkailusta on annettu.

karttakeskus-3649

Kirjaan tartuttuani ehdin lukea vain pari sivua, kun huomasin saariston pienten ja suurten ihmeiden maailman tempaisseen mukaansa. Päiväsuunnitelmat menivät uusiksi, kun ahmin sivun toisensa jälkeen. Myöhemmin, tätä arviota kirjoittaessani sama toistui. Kirja nimittäin esittelee koko joukon paikkoja, jotka ehdottomasti ansaitsisivat oman juttunsa myös retkipaikkaan.

Kohteita riittää aivan rannikosta avomeren rajalle saakka. Osa tunnettuja, osa vain muutaman ihmisen tietämiä helmiä. Viidensadan kohteen joukkoon mahtuu suurta teollisuutta, sotahistoriaa ja salpausselkämuodostelmia, mutta toisaalta myös pieniä helmiä kalliohakkauksista kauniisiin maisemiin, kasvikuntaan ja mielenkiintoisiin tarinoihin. Kirja tulee varmuudella olemaan yksi Retkipaikan keskeisistä lähdeteoksista tulevina vuosina saariston kohdetarjonnan osalta.

karttakeskus-3647

Karttakeskuksen tyyliin myös tämä teos on varustettu selkein kartoin, joiden avulla kohteiden lähestyminen sujuu vaivatta. Valtaosa kartoista on GT-karttatasoa, joten itse kohteille suosittelemme kunnon maastokarttaa. Tosin sen tarpeellisuus vaihtelee paikasta riippuen.

karttakeskus-3646

Jos jätetään pois laskuista heräävä retkikuume, niin parasta kirjassa onkin sen monipuolisuus. Kirjaa voi suositella paitsi merialueilla retkeileville, myös kaikille, jotka haluavat tehdä nojatuoli matkan saariston monipuolisuuteen. Erinomainen valinta pukinkonttiin ja tuskinpa isänpäivän paketista paljastuessaankaan tämä pettymys sattuisi olemaan.

Kirjan voi ostaa tästä.

2 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.