Kalkinpolttajanpolku, Sipoonkorven kansallispuisto

Taloyhtiössämme tehtiin kattoremonttia, joten oli pakko pitää arkivapaa ja lähteä koirien kanssa päiväksi evakkoon. Jonnekin korpeen teki mieleni… hetkinen… Sipoonkorpi. Siellä en ollutkaan käynyt vuosiin!

Kotoa löytyi vielä vanha Sipoonkorven ulkoilukartta vuodelta 2000. Silloin alue oli vain korpi, ei kansallispuisto. Netistä tutkailin, että uutta valmista reitistöä sinne ei oltu rakennettu ja poluthan ovat ja pysyvät. Tällä kartalla selviäisin varmasti.

Alueella on kaksi merkittyä luontopolkua ja kohteeksi valitsin niistä pidemmän, Kalkinpolttajanpolun (ent. Kalkkiruukin luontopolku). Vaihtelevassa maastossa kulkevalla reitillä on pituutta 4,8 kilometriä. Etsiessäni tietoa lähtöpaikasta, mainittiin luontoon.fi -sivustolla, että Kalkkiuunintien päästä pääsee reitille.

Ajoin hiekkatietä kunnes eteen tuli ajokieltomerkki, vain tonteille ajo oli sallittu. Pähkäilin hetken ja päätin sittenkin ajaa auton puiston viralliselle eteläiselle parkkipaikalle Flatbergetiin. Siellä parkkialue ammotti tyhjyyttään, liekö päiväksi ennustetut rajut sadekuurot sekä arkipäivä vaikuttaneet asiaan.

Opastus

Opastus parkkipaikalla

Parkkipaikalla on infotaulu Sipoonkorvesta sekä puucee. Täältä Kalkinpolttajanpolulle pääsee seuraamalla Högbergetin opasteita. Alkuun on kuljettava lyhyt matka tien vartta, ohitetaan Trollbergan traktori- ja maatalousmuseo ja kohta tämän jälkeen kyltti näyttää kääntymään vasemmalle hiekkatietä kohti metsää. Ja kun polku sukeltaa metsän uumeniin, on siinäkin pahvinen kyltti sekä Metsähallituksen punaiset nauhat ohjaamassa oikeaan suuntaan.

Parkkialueelta Högbergetille (2)

Parkkialueelta Högbergetille (1)

Juuri, kun pääsin Högbergetin korkeille kallioille ihailemaan maisemia, alkoi kaatosade. Äkkiä järkkäri piiloon, sadesuoja repun päälle ja huppu päähän. Harmittelin, että nyt en saa otettua yhtään maisemakuvia, tämä kun oli reitin korkein ja avoimin kohta, näköalapaikka.

Kohti Högbergetiä (1)

Sateinen Högbergetin huippu

Högbergetiltä löytyi luontopolun vihreä-valkoiset reittimerkit, ja niitä seuraamalla laskeuduin metsän suojiin. Reittiä kunnostetaan parhaillaan ja kallioiden jälkeen polku jatkuikin hiekkapäällysteisenä helppokulkuisena väylänä. Sade ropisi niskaan, mutta retkeilyhän on kiinni asenteesta ja varusteista, positiivisin mielin eteenpäin. Kaivoin sateenkestävän pokkarin esiin ja jatkoin kuvaamista sillä.

Hiekkapolku muuttui vanhaksi luonnonpoluksi ja laskeutui yhä alemmas purolaaksoon todella jyrkästi. Tähän ollaan rakentamassa portaita sekä ojan yli siltaa. Laskeutumaan kuitenkin pääsi ja ojan ylitys onnistui kaatuneita puunrunkoja pitkin.

Tuonne alas olisi päästävä…

Notkelmasta polku nousi vaihteeksi jyrkästi ylöspäin, ja tässä eteen tulivat huonossa kunnossa olevat puiset askelmat. Märkä keli ja lahoamispisteessä olevat portaat eivät ole hyvä yhdistelmä, mutta onneksi tässäkin rappusia ollaan uusimassa.

Koirat pääsivät hyvin ylös ja minä niiden vedon avulla. Totesin, että nilkkaa tukevat vaelluskengät olivatkin erinomainen valinta tälle luontopolulle.

Varovasti tassua toisen eteen

Sen jälkeen reitti jatkuikin helppona hiekkapolkuna. Pari kilometriä kuljettuani eteen tuli reitin ainoa laavu tulipaikkoineen. Täällä on mahdollista myös yöpyä, jos haluaa tehdä vaikka parin päivän vaelluksen Sipoonkorpeen.

Vettä lähistöllä ei ole, vaan laavu on rakennettu kuivaan kalliomaastoon. Sipoonkorvessa vesipaikkoja on muutenkin aika vähän. Kahvittelin ja odotin, josko sade laantuisi, mutta ei. Kosteissa kamppeissa alkoi tulla vähän vilu, niinpä jatkoin matkaa. Hiekkaväylä jatkui ja lopulta sadekin taukosi.

Kalkkiruukin laavu

Kalkkiruukin laavu

Reitin tultua Kalkkiuunintien päähän ajattelin tehdä mutkan matkaan ja piipahtaa Bisajärvellä. Lähdin seuraamaan vanhaa metsätien pätkää ja hetken kuluttua edessä oli risteys opasteineen. Viitoituksen reitit olivatkin talven hiihtolatuja ja niiden mukaan Bisajärvelle olisi 9 kilometriä!

Kartta esiin ja niinhän nenäni edestä lähti leveä polku, jota pitkin olisi suorempi reitti järvelle. Lähdin nousemaan mäkeä ja kuinka ollakaan, taivas pimeni ja ukkonen jyrähti jossain kauempaa. Päätin pikaisesti jättää mutkittelun ja palata takaisin Kalkinpolttajanpolulle. Jos iskisi kova ukkoskuuro, olisin kohta pulassa ukkosta pelkäävän koirani kanssa.

Suunta Bisajärvelle

Suunta Bisajärvelle

Luontopolku jatkui pätkän Kalkkiuunintietä pitkin, kunnes merkit ohjasivat metsään. Tässä reittiä oli taas kunnostettu ja polkua hiekoitettu. Tämä pätkä olikin aika lyhyt, teki vain mutkan ja päätyi taas tielle. Hetki tietä pitkin ja kohti metsää ja vanhaa kalkkikivikaivosta.

Louhos on veden vallassa ja sitä ympäröi lauta-aita. Täällä on aikanaan harjoitettu kalkinlouhintaa ja -polttoa, mutta varsinaista ruukkialuetta ei alueelta ole kaivauksissa löytynyt. Kaivokselta luontopolku on myös saanut nimensä.

Kalkkilouhos (2)

Kalkkilouhos (1)

Kaivoksilta luontopolku jatkui alkuperäisessä kunnossa, oli juuria ja kiviä. Kohta päädyttiin taas tielle, mutta polku jatkui heti toisella puolella. Reittimerkintä oli puuston kätköissä, ja yhtäkkiä olo oli kuin sademetsässä. Raikkaan vihreä maailma kapeine polkuineen nielaisi meidät uumeniinsa. Pian oltiin jälleen korkealla kalliolla, ja oikealla puiden siimeksestä näkyi idyllinen maalaismaisema lehmineen. Myös maaseudun tuoksu ylsi mäen päälle.

Kalkkiruukin luontopolku (14)

Jyrkkä alamäki ja ylämäki seurasivat toisiaan. Ohitin isoja siirtolohkareita ja kaatuneita puita kunnes huomasin olevani lähtöpisteessä, Högbergetin kallioilla. Ja mikä parasta, sade oli tauonnut jo aiemmin ja nyt taivaskin selkeni. Juuri sopivasti maisemien ihailuun ja kuvaamiseen!

Edessä näkyivät Sotungin pellot ja kauempana itäisen Helsingin korkeat vesitornit. Siellä jossain oli myös vanha kotipaikkani. Kaivoin vielä termarin esille ja nautin maisemakahvit. Upea retkipäivä takana, sain kulkea koko päivän yksin koirien kanssa törmäämättä kehenkään! Oli sadetta ja kuraa, vaihtelevaa polkumaastoa ja tietä sekä lopulta aurinko ja sininen taivas saattelivat meitä kotimatkalle.

Aurinkoinen huippu

Högbergetin huippu iltapäivän auringossa

Sotungin pellot ja itäinen Helsinki (2)

Sotungin pellot ja itäinen Helsinki

Yhteenvetona vielä lopuksi: Kalkinpolttajanpolku on kiva, mutta maastoltaan haastava päiväretkikohde pääkaupunkiseudulla ja siitä hyvä, että sinne pääsee myös julkisilla. Kulkijoita Sipoonkorvessa on vähemmän kuin Nuuksiossa, mutta myöskään palveluita ei täällä ole tarjolla. Luontoon.fi –sivustolta tai kysymällä Haltian luontokeskuksesta voi tarkistaa reitin tilannetta.

Flatbergetin parkkialue Tasakalliontien alkupäässä, kartta. N/lat: 6684150, E/lon: 398015

Siirtymäreitti Högbergetille, kartta. N/lat: 6684638, E/lon: 398285

Juttua editoitu 5.3.2018: Entinen Kalkkiruukin luontopolun nimi muutettu Kalkinpolttajanpoluksi.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.